Yleinen

Kaikki on kiinni ihmisistä

torstai, 4. marraskuuta 2010

Martti oli käynyt lounaalla Marekin, Nikon ja Antin kanssa. Lounaalla fiilisteltiin Megapolista ja mietittiin pyöräilyn nykytilaa ja tulevaisuutta Helsingissä. Juteltiin paljon kaikenlaista ja nousi esiin toive tavata Kaupunki-ryhmän kanssa rennoissa tunnelmissa. Idea oli Martin ja Marek komppasi.

Tämä kuvastaa ihmisten verkostoja, jotka Helsingissä ajavat pyöräilyn asiaa. Samalla toivotan kaikki kiinnostuneet tunkeutumaan mukaan näihin verkostoihin, tämä ei ole mitään sisäpiirihommaa. Se, millaisen kaupungin saamme on meistä kiinni, pienetkin teot vaikuttavat.

photo sharing

On hyvä, että tämän kaupungin pyöräilynedistämisverkosto (hepododo-kaupunkifillari-ksv:n voimakaksikkofillarikonsultitdemospyöräilykuntien verkostomaanystävät-muiden virastojen nousevat virkamiestähdet-hubhuuhkajapohdiskeleva fiftarilisää itsesi tähän…) alkaa pikkuhiljaa punoutumaan tiiviimmäksi ja jengi tapaa toisiaan muuallakin, kuin verkossa.

Sosiaalisen vuorovaikutuksen teoriassa puhutaan ns. ”boundary objekteista”, eli konkreettisista asioista, jotka ovat yhteisiä keskustelun ja tekemisen kohteita eri toimijoille ja toimijaryhmille. Megapolis-tapahtuma oli selvästi tallainen boundary-objekti. Samoin näkisin, että Kaupunkifillari-blogi yhdistää lukijoitaan ja kirjoittajiaan ja Hepon Rakennusvirastolle tekemä kuntokartoitus yhdistää Hepolaisia ja rakennusviraston virkamiehiä (ja petaa toivottavasti hyvää tulevaisuutta luontevalle ja tiiviille yhteistyölle).

Samaan aikaan Vihreiden pyöräilytyöryhmän sähköpostilistalla riemuittiin, kun Liikenneviraston 43-sivuisessa tulevaisuusselonteossa (lausuntokierroksella juuri nyt) mainitaan vain kolme kertaa termi ”kevyt liikenne” ja 15 kertaa pyöräily erikseen. Tästä Otso ehdotti: ”Pidettäisiinkö kevyen liikenteen hautajaiset -teemaiset pikkujoulut?”

Otson ehdottamat pikkujoulut voisi olla myös konkreettinen yhteinen juttu, joka lisäisi Helsingin pyöräilynedistäjien kollektiivista sosiaalista pääomaa, eli varsin kannatettava idea.

Sanoista tekoihin

Edellisen artikkelini jälkeen Vihreiden pyöräilyryhmän listalla on ollut valtaisaa säpinää ja ideoita ryhmän järkeväksi toiminnaksi blogikirjoittelun ohella on syntynyt paljon, muutamia konkreettisia:

Hommat tarvitsevat tekijöitä. Itselleni pyöräilyn edistäminen oli konkreettista tekemistä Vihreissä ja sen kautta aktivoiduin rivijäsenenä. Monet toimivat sitoutumattomina ja jotkut mieluiten anonyymeina. Jotkut onnekkaat tekevät tätä työkseen. Silti joukko on vielä pieni ja kaipaa vahvistusta, luumuilisiko lukijakunnassa joku, jota kutkuttaisi tehdä jotain pientä pyöräilyn eteen?

Nykymaailmassa on mahdollista viedä pienilläkin teoilla asioita eteenpäin, ei tarvitse sitoutua vuodeksi ”pyöräilyryhmän hallitukseen”, jollaista ei onneksi edes ole olemassa.

Itse olen lauantaina (6.11.2010) jossain kaupungin kahvilassa kirjoittamassa sitä pyöräilypoliittista ohjelmaa, seuraan saa liittyä (+358 44 337 5439).

Jogi

Antti Poikola

Aktiivinen pyöräilyn edistäjä. Entinen Jyväskyläläinen ja nykyisin taas Helsinkiläinen paluumuuttaja.

Lisää tältä kirjoittajalta / Kotisivu

3 thoughts on “Kaikki on kiinni ihmisistä

  1. Illan piristys! Sain sähköpostiin vastauksen blogin lukijalta, joka ilmoitti olevansa kiinnostunut tekemään jotain pientä pyöräilyn eteen vaihtelevien kiireittensä puitteissa.

    Luonnollinen jatkokysymys on, että mitäs minulla oli mielessä? Kun vastasin tälle illan piristäjälle, niin laitan vastaukseni nyt tännekin:

    Hei,

    Hauskaa saada vastine 🙂

    Meillä Kaupunkifillarin taustajoukoilla on tosiaan ajatuksena, että porukalla olisi mahdollismman matala kynnys tehdä jotain pientä ja pienistä puroista syntyisi suurempi virta, joka ajan myötä muuttaa stadia fillariystävällisemmäksi.

    Lauantaina tosiaan ajattelin vähän orientoitua pyöräilypoliittisen ohjelman tekoon menen varmaankin puolen päivän aikoihin Lasipalatsin Cafe Javaan kokoilemaan ajatuksiani. Sinne voi tulla kahville ja juttelemaan, kannattaa soittaa tai tekstiviestittää etukäteen 044 337 5439

    Minulla on toki joitain ideoita konkreettisista tekemisistä, mutta kysyisin ensin sinulta omia kiinnostuksiasi? Kiinnostaako enemmän suora vaikuttaminen vai pidemmän tähtäimen politikointi, netissä vai fyysisesti, tiedon koostamista vai ihmisten tapaamista, kiehtooko fillarikulttuuri vai raaka insinöörityö, haluatko määrittää itse oman tekemisesi vai hypätä jo liikkuvaan junaan… nämä eivät ole tietenkään joko tai kysymyksiä. Alempana pientä listaa siitä, mitä on ajatuksissa tai meneillään ja mitä olemme tehneet aiemmin. Tämän ei kannata antaa rajoittaa mielikuvitusta millään lailla, moni hyvä idea on vielä keksimättä.

    -Antti ”Jogi” Poikola

    —CLIP—

    Enemmän tai vähemmän aktiivisia projekteja, joihin voi liittyä vahvistukseksi
    – Pyöräilypoliittinen ohjelma
    – Vierailukäynti autottomien talojen suunnittelijan luokse
    – Lausunto Liikenneviraston pitkän tähtäimen suunnitelmasta
    – Pyöräparkkiprojekti: http://www.kaupunkifillari.fi/blog/2010/10/11/pyoratelineita-kauppojen-asiakkaille/
    – Pyörätaskuprojekti: http://www.kaupunkifillari.fi/blog/2010/07/15/pyorataskuja-helsinkiin/
    – Pikkujoulut
    – Keskustelutilaisuus
    – Lukupiiri

    Jotain, mitä on tehty aiemmin:

    Tapahtumien organisointi, esim:
    http://www.kaupunkifillari.fi/blog/2009/09/25/tsygalla-duuniin-hyotypyorailyn-tulevaisuus-suomen-kaupungeissa/
    http://www.kaupunkifillari.fi/blog/2010/09/29/megapoliksen-parhaat-fillarideat/

    Poliittinen vaikuttaminen, aloitteet/ponnet/jne.
    http://www.kaupunkifillari.fi/blog/2009/11/12/valtuusto-hyvaksyi-pyorailyprojektin/
    http://www.kaupunkifillari.fi/blog/2009/02/27/poukkoilemaan-kiasmanpuistoon/

    Lausuntojen kokoaminen, esim:
    http://www.kaupunkifillari.fi/blog/2010/09/29/kalasataman-katusuunnitelmia-22/
    http://www.kaupunkifillari.fi/blog/2010/01/18/kaupunkifillari-blogin-lausunto-liikenne-ja-viestintaministerion-muistioon-pyorailyyn-liittyvista-saadoksista/

    Suora vaikuttaminen aka. palaute, esim:
    http://vihainentyomatkapyorailija.blogspot.com/2010/10/aktiivisuus-kannattaa.html
    http://www.kaupunkifillari.fi/blog/2010/09/01/bussit-jotka-eivat-piittaa-pyorailijoista/

    Blogin ylläpito ja tuunaus, esim:
    http://www.kaupunkifillari.fi/blog/2010/01/06/kaupunkifillari-blogin-vuosi-2009/
    http://www.kaupunkifillari.fi/blog/2010/10/24/uusi-ilme/

  2. Olin tulossa kahvilaan kirjoittamaan ohjelmaa Jogin kanssa lauantaina, mutta melko kaunis ilma houkuttelikin minun pyöräilemään (Helsingin parhaille pyöräseuduille: Vantaajoen vartta Haltialaan, sieltä Pitkäkoskelle ja ympäriinsä keskupuistossa).

    Onneksi ohjelma ei vielä näytä valmiilta. Missä ja milloin sitä on seuraavaksi tarkoitus kirjoittaa?

    1. Moi Matti ja muut,

      Ohjelma ei lauantaina hyvistä aikeista huolimatta edistynyt, koska jotain parempaa tapahtui. Javaan tuli käymään Fillarilla (http://fillarilla.blogspot.com/) -blogin kirjoittaja vaimonsa kanssa ja Martti ja puhuimme paljon ja monesta asiasta. Ihmisten tapaaminen livenä kannattaa!

      Seuraavasta sessiosta ei ole vielä sovittu, ehkäpä Martti ottaa pallon haltuun, kun asuu Helsingissä toisin, kuin minä.

      -Jogi

Vastaa käyttäjälle Antti PoikolaPeruuta vastaus