Säädöksiä pyörien ajovaloista muutettava ja valvottava

sunnuntai, 7. syyskuuta 2008

(Mielipidekirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa 9.9.2008 otsikolla ”Takavalotta pyöräilevälle tulisi antaa sakot”)

Taksinkuljettaja Heikki Saarialho nosti tänään ansiokkaasti esille Helsingin Sanomissa keskeisen pyöräilijöiden turvallisuutta heikentävän tekijän, ilman valoja pyöräilyn.

Pimeässä valotta ajava pyöräilijä altistaa itsensä hengenvaaraan ja laiminlyö samalla kaikkien muidenkin liikenteessä olevien turvallisuuden.

Saarialho mainitsee kaksi syytä valojen käyttämättömyydelle: valojen käyttökulttuurin höltymisen ja puutteellisen lainvalvonnan. Molemmissa arvioissa lienee perää. Erityisesti jälkimmäistä on mahdollista parantaa nopeasti, minkä myötä myös ajokulttuuri varmasti paranisi.

Moni pyöräilijä ei ajattele asiaa, koska luulee valojen käytön olevan vapaa-ehtoista. Lain mukaan polkupyörässä tulee olla eteenpäin valkoista tai vaaleankeltaista valoa näyttävä valaisin. Pyörässä saa olla taaksepäin punaista valoa näyttävä valaisin.

Takavalon osalta laki on Suomessa puutteellinen: polkupyörän punaisen takavalon pitäisi olla mm. tanskalaisen lainsäädännön tapaan pakollinen. Lisäksi vilkkuvan takavalon käytön pitäisi olla sallittua. Lakia tulisi näiltä osin viipymättä muuttaa.

Tanskassa poliisi myös valvoo tehokkaasti valojen käyttämistä. Ilman etu- tai takavaloja ajamisesta rapsahtaa 65 euron sakko. Kuriositeettina mainittakoon, että opiskelijat saavat sakosta 50 % alennuksen :).

Kaupasta saa pyöränvalon halvimmillaan eurolla. Kaksi euroa ei ole kallis hinta turvallisesta liikenteestä. Voimakkaammat valot maksavat enemmän, mutta perusmallikin takaa pimeällä ajoissa havaituksi tulemisen.

Martti Tulenheimo
Helsinki

Martti Tulenheimo

Kaupunginparantaja. Kaupunkifillarin perustaja. Tuottaja ja Helsingin polkupyöräilijät (HePo) ry:n järjestökoordinaattori. Helsingin kaupungin rakennuslautakunnan jäsen. Pyöräliiton varapuheenjohtaja.

Lisää tältä kirjoittajalta / Kotisivu

11 thoughts on “Säädöksiä pyörien ajovaloista muutettava ja valvottava

  1. Pakko myöntää, että osui ja upposi. En ole vieläkään saanut hankittua valoja uuteen pyörääni. En kyllä ollut edes tietoinen moisesta laista, vaan valon hankkiminen on ollut jo pidemmän aikaa asialistalla ihan itsesuojelullisista syistä. Tässä voisi olla pyöräliikkeille mahdollisuus lisätä lisävarusteiden myyntiä mainitsemalla lainsäädännöstä.

  2. Kirjoitus julkaistiin tänään HS:n mielipidepalstalla. Olen saanut kuulla myös eriäviä näkemyksiä aiheesta. Monia tuntuvat sanktiot ärsyttävän.

    Itse näen asian siten, että niin kauan kuin lain noudattamista ei valvota, pyöräilijät eivät noudata sitä.

    Tanskassa malli kuitenkin on osoittanut toimivuutensa; Köpiksessä on vaikea pyöräillä edes varttia ilman valoa ilman, että poliisi pysäyttää ja kohteliaasti muistuttaa 65 euron sakolla lakia noudattamatonta kulkijaa. Toki tanskalainen poliisi ymmärtää myös hyviä selityksiä, eikä sakkoa aine ropise.

    Kyse on kuitenkin merkittävästä turvallisuushaitasta valoa käytämättömille pyöräilijöille ja muille liikenteessä oleville, jotka heidät kohtaavat.

  3. Ok.. tästä siis oli puhe aiemmin, minulle ei jostain syystä tullut Hesaria tänään.

    Itseänikin hieman jäivät sanktiot arveluttamaan. Siinä olen samaa mieltä, että laki ilman mitään sanktiota on aika turha tyhjä kirjain (kuten pyöräilykypäräpakko), mutta voisiko näissä asioissa edetä muuta kuin lainsäädännöllistä kautta?

  4. 🙂 kai sitä voisi, yritetäänhän Itämertakin puhdistaa vapaaehtoisesti…

    Aika toimiva keino vaikuttaa asiaan muutoin olisi muuttaa EU-direktiiviä pyörien valmistamisesta ja alueella myytävistä pyöristä sellaiseksi, että pyörissä olisi jo tehtaalla asennettuna perusvalot edessä ja takana.

  5. Kas, juurin tänään Hesarin mielipidepalstalta löytyi Pauli Sundgrenin kirjoitus ”Polkupyöriin valot jo tehtaalla”, jonka ydin on tässä:

    ”Valottomista pyöristä päästäisiin helposti eroon, jos pyöränvalmistajat velvoitettaisiin varustamaan kaikki uudet pyörät jo valmistusvaiheessa etuvaloilla. Pitäähän ajoneuvon – sellainenhan polkupyöräkin on – olla uutena ostettaessa siinä kunnossa, että sillä voi heti lähteä liikenteeseen ilman lisälaitteiden asentamista.”

    Eli et oo Martti yksin ajatuksesi kanssa. Ja minä kannatan – kunnon runkoon hitsattu valaisin tuskin jäisi samaan tapaan aloittelevan huligaanin ruoaksi kuin pikakiinnitteiset ledivalot.

  6. Hyvä juttu, että valojen kiinnittäminen pyöriin jo tehtaalla nousi esille myös Hesarissa. Uusien pyörien osalta ongelma poistuisi nopeiten sitä kautta ja lakia olisi helpompi siten myös valvoa.

    Joka tapauksessa näen asian niin, että ilman direktiivi- tai lainmuutosta asia ei muutu miksikään. Vapaaehtoisuus on hyvä periaate, muttei toimi liikenteessä. Ei liikennevalojakaan noudateta vapaaehtoisuuspohjalta.

    Me voisimme alkaa pitää jossain listaa sellaisista asioista, joihin tarvitaan lainsäädäntöä, jotteivat hyvät ajatukset jää toteuttamatta vain siksi, että lainsäätäjä ei tartu niihin tästä blogista tai lehtien mielipidepalstoilta. Miten olisi jonkinlainen sidekick-wiki tälle blogille?

  7. Hankin filooni – jossa oli napadynamo valmiina- netistä automaattietuvalon ja siihen kytkettävän takavalon. Molemmat led-polttimolla. Etuvalossa on kondensaattori, joka pitää ledin himmeänä palamassa X minuuttia vaikka pysähtyy, eli filo ei katoa pimeään. Loistavat valot, jotka pitäisi olla Suomen kaltaisessa maassa pakolliset. Napadynamo ei tunnu ajaessa missään, valo syttyy automaagisesti tunneleissa yms. pimeissä paikoissa ja risteyksissä seisoessa pysyy näkyvissä. Eikä valo unohdu kotiin tai patteri hyydy kesken reissun (metsässä käytän lisävalona LedLenser P7 lamppua ja akkupattereita siinä).

  8. Valot polkupyörässä ovat pyöräilykulttuurin kehittämiseksi varsin olennaiset, sillä vain näkyvä pyöräilijä ajaa kaikkien pyöräilijöiden etua. Itse olen vain harmikseni havainnut vilkkuvien led valojen olevan ovat monissa pyörissä huonosti suunnattuja, sekä sen että valon vilkkuminen sokaisee helposti pimeällä pyörätiellä vastaantulijan. Toivoisinkin kaikkia pyöräilijöitä suuntaamaan valonsa ja käyttämään jatkuvaa/vilkkumatonta etuvaloa, jottei sokaistuneena ajeta kenenkään viattoman päälle! Valoisia kilometrejä kaikille!

Kommentoi