Bicycle Master Plan -konsepti Helsinkiin (1/3)

21.4.2010

IMG_5701

Helsingin kaupunginvaltuuston strategiaohjelmassa  linjataan, että kaupungissa laaditaan vuoteen 2012 mennessä “toteutusohjelma pyöräilyn kaksinkertaistamisohjelman toteuttamiseksi”. Tavoite on erinomainen, mutta strategiakirjaus on valitettavasti klassinen esimerkki “rikkinäiseksi puhelimeksi” kutsutusta viestiketjun katkeamisesta.

Lauseke syntyi tarpeesta saada 1990-luvun puolivälissä asetetun pyöräilyn kaksinkertaistamistavoitteen tueksi yksityiskohtainen toimenpideohjelma. Pyöräilyn määrän kaksinkertaistamiseen pyrkinyt, viimeksi vuonna 2003 päivitetty tavoiteohjelma on kompastunut siihen, että – nimensä mukaisesti – kyseessä on alusta lähtien ollut tavoite-, vaan ei toimenpideohjelma.

Olen osasyyllinen ilmaisun epäselvyyteen. Kuten usein nimittäin käy, alkuperäinen kirjaukseni muokkautui poliittisen valmistelun myötä vaikeaselkoiseksi. Tulkinnanvaraisessa ilmaisussa piilee riski, että toimenpideohjelma jää jälleen tekemättä, mikäli ei ole selvyyttä, mistä toimeksiannossa on varsinaisesti kyse.

Niinpä toteutusohjelmasta on toistaiseksi syytä käyttää nimeä “Bicycle Master Plan”, suomentaa konsepti mahdollisimman hyvin ja korostaa, että ohjelman pihvi ovat sen listaamat toimenpiteet.

Tagit: , , ,

Yksi kommentti kirjoitukseen “Bicycle Master Plan -konsepti Helsinkiin (1/3)”

  1. [...] on syytä teettää heti, kun pyöräilyprojekti saadaan käyntiin – jo ennen kuin Helsingin Bicycle Master Planin tekemistä [...]

Jätä kommentti