Yleinen

Pyöräilyn kolme tärkeintä tavoitetta Helsingissä

tiistai, 27. lokakuuta 2009

”Pyöräilystä on puhuttu kauniisti 1960-luvulta lähtien, mutta suuret uudistukset ovat jääneet toteutumatta”, kirjoitti ystäväni minulle taannoin ja toivotti samalla optimistisesti tsemppiä tavoitteille parantaa pyöräilyn asemaa valtuustokaudella 2009-2012.

Mielessäni on vuoden 2009 aikana hahmottunut kolmikohtainen ohjelma, jolla pyöräilylle annetaan Helsingissä jatkossa nykyistä ratkaisevasti enemmän painoarvoa ja sen myötä voimavaroja. Vaikka ohjelma on kirkastunut itselleni ja monille kanssani päivittäin pyöräilyä edistäville ihmisille, on sitä syytä valottaa myös laajemmalle yleisölle.

• Ensimmäinen askel kohti parempia pyöräilyoloja on pyöräväylien suunnitteluohjeiden uusiminen ensi vuonna.

• Toinen askel on aluekohtaisen toimenpidesuunnitelman laatiminen. Siinä tullaan käyttämään apuna mm. Fillarikanavan kautta kaupunkilaisilta kerättyä palautetta yksityiskohtaisista ongelmakohdista katutasolla. Tämä työ käynnistyy limittäin suunnitteluohjeistuksen uusimisen kanssa.

• Kolmas ja ratkaiseva askel on Helsingin kaupunginvaltuuston strategiaohjelmaan pyöräilyprojektin nimissä kirjatun työryhmän käynnistäminen. Sen tehtäväksi tulee työ, jota nyt tekee vain yksi henkilö kaupunkisuunnitteluvirastossa. Projektilla taataan jatkossa, että pyöräily otetaan riittävästi huomioon kaikessa suunnittelussa ja päätöksenteossa, kuten esimerkiksi esteettömyys nykyään huomioidaan.

Toimenpiteistä ensimmäinen kirjattiin Helsingin vuoden 2010 budjettiin ja työtä käynnistellään parhaillaan kaupunkisuunnitteluvirastossa. Kaksi muuta askelta kirjattiin aloitteestani strategiaohjelma 2009-2012:een seuraavasti:

• Asetetaan pyöräilyprojekti
• ja sille toteutusohjelma pyöräilyn kaksinkertaistamisohjelman toteuttamiseksi.

Kun näitä kolmea strategista tavoitetta ryhdytään nyt panemaan toimeen, on tärkeää, että ne pysyvät kirkkaasti mielissä. Tavoitteiden toteutus on pystyttävä myös ajoittamaan oikeaan järjestykseen.

Kun perusasiat on saatu kuntoon, pyöräilyyn on alettava panostaa huomattavasti nykyistä enemmän rahaa.

Tavoite pyöräilyn kaksinkertaistamisesta Helsingissä 6:sta prosentista 12:een ei ole koskaan onnistunut, koska kyseessä on ollut pelkkä harras toive ilman selkeää toimenpidesuunnitelmaa ja konkreettisia tekoja. Nyt tavoitteen toimeenpano on viimein alkanut.

Martti Tulenheimo

Kaupunginparantaja. Kaupunkifillarin perustaja. Tuottaja ja Helsingin polkupyöräilijät (HePo) ry:n järjestökoordinaattori. Helsingin kaupungin rakennuslautakunnan jäsen. Pyöräliiton varapuheenjohtaja.

Lisää tältä kirjoittajalta / Kotisivu

One thought on “Pyöräilyn kolme tärkeintä tavoitetta Helsingissä

Kommentoi