Liikenneturvallisuus

Valheellinen turvallisuuslupaus

tiistai, 4. huhtikuuta 2017

Sisällys

Johdanto

Vuonna 2003 Suomessa astui voimaan pyöräilykypärän käyttösäännös. Säännöksen mukaan “Polkupyöräilijän ja polkupyörän matkustajan on ajon aikana yleensä käytettävä asianmukaista suojakypärää.” Säännös on suositus, ei pakko.

Liikenne- ja viestintäministeriön helmikuussa julkaisemassa tieliikennelakiluonnoksessa käyttösäännös esitetään poistettavaksi. Tämä on hyvä asia sekä kansanterveyden että liikenneturvallisuuden kannalta. Kaikki kypärävalistus perustuu väistämättä pelotteluun, joka vähentää pyöräilyn houkuttelevuutta. Turvallisempi infrastruktuuri ja lisääntynyt pyöräily parantavat liikenneturvallisuutta paljon enemmän kuin pyöräilykypärä voisi ikinä parantaa. Arkiliikunta pelastaa paljon enemmän ihmishenkiä kuin pyöräilykypärä voisi ikinä pelastaa. Liikkumattomuus tappaa vuosittain viisi miljoonaa ihmistä maailmassa.

Käyttösäännös on poistumassa, mutta niin varmasti kuin kevät saapuu joka vuosi, alkavat kypäräapostolit julistaa kypärän autuutta – ja samalla pyöräilyn vaarallisuutta. Siksi katson tarpeelliseksi kirjoittaa tästä aiheesta.

On monia syitä, miksi kypäräkampanjointi on yleensä epäeettistä ja haitallista kansanterveydelle. Yksi syy on, että se antaa valheellisen lupauksen pyöräilykypärän tehokkuudesta.

Tässä artikkelissa en ota kantaa kenenkään henkilökohtaiseen valintaan ja syihin käyttää tai olla käyttämättä kypärää. Se on jokaisen oma asia. Myös lain tulisi olla ottamatta kantaa pyöräilykypärän käyttämiseen ja jättää valinta aidosti ihmisille itselleen. Tässä artikkelissa käsittelen pyöräilykypärän tehokkuutta. Tarjoan parhaani mukaan tietoa niille, jotka siitä ovat kiinnostuneita. Tietoa, jota Liikenneturva, poliisi ja muut kypäräkampanjoijat eivät ole kansalaisille kertoneet.

Koska käsittelen pyöräilykypärän tehokkuutta, joudun väistämättä keskittymään vammoihin, joilta pyöräilykypärän on tarkoitus suojata. On kuitenkin muistettava, että arkipyöräily on terveellinen ja turvallinen liikennemuoto, jonka terveyshyödyt ylittävät riskit moninkertaisesti. 

Tämä artikkeli on pitkä. Jos et jaksa lukea sitä kokonaan, suosittelen lukemaan ainakin Väestö- ja kohorttitutkimukset sekä Yhteenvedon. Ota toki mukava asento.

Päävammat

Tapaturmassa syntyvä päävamma voi tarkoittaa kallon ulkopuolista vammaa, kallonmurtumaa tai aivovammaa. Päävammat voivat olla vakavuudeltaan eri asteisia. Esimerkiksi naarmu leuassa voidaan luokitella päävammaksi. Vakavimpia liikenneonnettomuuksissa syntyviä päävammoja ovat kallon sisäpuolella tapahtuva verenvuoto sekä diffuusi aksonivaurio (DAI, diffuse axonal injury). Diffuusi aksonivaurio tarkoittaa aivojen hermokudoksen repeytymistä solutasolla. Se voi syntyä päähän kohdistuvasta suorasta tai pyörimissuuntaisesta kiihtyvyydestä. Vaurio voi syntyä myös ilman iskua, esimerkiksi voimakkaan ravistamisen seurauksena.

Enemmistö aivovammoista on lieviä vammoja, joita usein nimitetään aivotärähdyksiksi. Vamman alkuvaiheessa ei kuitenkaan voida luotettavasti tietää, jääkö vammasta pysyviä vaurioita, eikä aivotärähdyksen ja vakavan aivovamman välille voi vetää selvää rajaa. Aivotärähdysten vaarallisuuteen ja kypärien kyvyttömyyteen estää niitä on viime vuosikymmeninä kiinnitetty enemmän huomiota pyöräilyn lisäksi esimerkiksi jääkiekossa ja amerikkalaisessa jalkapallossa.

Suomessa sairaaloissa hoidetuista aivovammoista 65% syntyy kaatumis- tai putoamistapaturmissa, 20% liikenneonnettomuuksissa ja vajaat 10 % väkivallan seurauksena. Jalankulkijan kaatumiset luetaan kaatumis- ja putoamistapaturmiin, pyöräilijän kaatumiset liikenneonnettomuuksiin. Noin puolet aivovammoista syntyy alkoholin vaikutuksen alaisena. (Lähde)

Lupaus kypärän tehokkuudesta

Liikenneturva, poliisi ja muut auktoriteetit ovat vuosien ajan aggressiivisesti kampanjoineet pyöräilykypärän käyttämisestä, minkä seurauksena pyöräilykypärän tehokkuus on nykyään laajasti hyväksytty, kyseenalaistamaton itsestäänselvyys. Kypärään liittyvä keskustelu on ollut virallistenkin tahojen puolelta niin hyökkäävä ja tunnepitoinen, etteivät kriitikot ole juuri viitsineet suutaan avata, vaikka olisi pitänyt. Kiihtyneelle ihmiselle on turha argumentoida loogisesti – hän ei kuuntele.

Lupaus pyöräilykypärän tuomasta turvallisuudesta annetaan usein epäsuorasti. Viesti voi olla muotoiltu esimerkiksi: “Käytä kypärää!”, jolloin siinä ei teknisesti ottaen luvata mitään. Viestiin sisältyy kuitenkin väittämä, että kypärä on tehokas. Miksi muuten käskeä käyttämään kypärää, jos ei se olisi tehokas, tai miksi keskittyä niin paljon kypärävalistukseen, jos ei kypärä lopulta ole kovin merkityksellinen liikenneturvallisuuden kannalta. Kypärän käyttäminen otetaan esille lähes jokaisessa pyöräilyä millään tavoin koskevassa uutisessa tai keskustelussa. Tämä tekee vaikeaksi tai mahdottomaksi keskustella muista, liikenneturvallisuutta todella parantavista toimenpiteistä.

Liikkeellä on myös paljon suoria väittämiä kypärän tehokkuudesta. Näitä ovat esimerkiksi erinäisiin vanhoihin tutkimuksiin perustuvat luvut kypärän tehokkuudesta sekä VALT-raporttien tulosten vääristely. Usein esitetään, että kypärällä on tai oli ratkaiseva vaikutus kuolemanvaarallisissa onnettomuuksissa. Väitteet kuuluvat esimerkiksi “kypärä on halpa henkivakuutus” tai “kypärä pelasti henkeni”. Väitteitä levittelevät niin kansalaiset kuin virkamiehetkin.

Ainoa taho, joka ei esitä kypärän tehokkuudesta huikeita lupauksia – tai yhtään minkäänlaisia lupauksia – ovat kypärävalmistajat.

Kypärävalmistajan Bell disclaimer.

Standardit

Pyöräilykypärän, kuten muidenkin törmäyskypärien tarkoitus on suojata päätä vammoilta. Törmäyksessä kypärän polystyreeni (styrox) ottaa iskua vastaan puristumalla kasaan, jolloin pään nopeuden muutos tapahtuu pidemmällä aikavälillä. Päähän kohdistuva kiihtyvyys siis odotuksen mukaan vähenee, ja vammojen tulisi lieventyä.

Nykyään käytössä on pääasiassa kahdenlaisia pyöräilykypäriä: kovapintaisia (hard shell) ja ohutpintaisia (soft shell / micro shell). Ohut pintamateriaali mahdollistaa monimutkaisemman muotoilun ja suuremmat tuuletusaukot kuin kova pintamateriaali. Skeitti- ja BMX-kypärät ovat tyypillisesti kovapintaisia, kun taas maantiepyöräilijät yleensä käyttävät ohutpintaisia kypäriä. Kovapintaiset kypärät myös jakavat iskua laajemmalle alueelle, ja joidenkin tutkimusten mukaan ne suojaavat vakavilta aivovammoilta tehokkaammin. 

Erilaiset standardit asettavat minimivaatimukset pyöräilykypärän iskunvaimennuskyvylle. Kypärästandardit  juontavat juurensa 1950-luvulle. Kypärien iskunvaimennuskykyä tutkittiin pudottamalla kypärä ja siihen sidottu mallipää erimuotoisille alustoille ja mittaamalla mallipäähän törmäyksessä kohdistuva kiihtyvyys. Päähän kohdistuvalle kiihtyvyydelle asetettiin yläraja tietyltä korkeudelta pudotettuna. Näin syntyivät ensimmäiset yleiset kypärästandardit. Asiantuntijoiden laatimien standardien oli tarkoitus parantaa kuluttajan asemaa, sillä ilman niitä ihmisten oli mahdotonta arvioida markkinoilla olevien kypärien laatutasoa.

Vuonna 1972 voittoa tavoittelematon säätiö Snell Memorial Foundation julkaisi pyöräilykypärästandardin, joka oli muokattu moottoripyörä- ja autoilukypärien standardeista. Pudotuskorkeus oli 1,83 metriä ja mallipäähän kohdistuva kiihtyvyys sai olla maksimissaan 300g (g = putoamiskiihtyvyys), josta ihmisen oli vielä mahdollista selvitä hengissä. Ehtojen tuli täyttyä, kun kypärään kohdistettiin neljä iskua eri puolille. Lisäksi kypärän tuli kyetä suojaamaan läpäiseviltä teräviltä esineiltä. Kypäriltä vaadittiin luonnollisesti myös erilaisten sääolosuhteiden sietoa, kiinnityksen kestävyyttä yms.

Nykyään monissa maissa on omat valtiolliset standardit pyöräilykypärille. Niissä on eroja, mutta ne kaikki perustuvat edelleen samankaltaiseen iskunvaimennustestiin, jossa mallipää pudotetaan tietyltä korkeudelta eri muotoisille alustoille. Useimmat valtiollisista standardeista ovat selvästi heikompia kuin Snellin standardit.

Suomessa on käytössä eurooppalainen EN1078-standardi. Testissä kypärä ja sen sisällä oleva 5 kiloa painava joustamaton mallipää pudotetaan suoralle alustalle 1,5 metrin korkeudelta ja mallipäähän kohdistuva kiihtyvyys on alle 250 g:tä. Standardi on vuodelta 1997.

Eurooppalaisesta kypärästandardista on erillinen pienten lasten versio, EN1080. Pyöräilykypärät ovat aiheuttaneet lukuisia lasten kuolemia, kun kypärää on käytetty leikkiessä. Kypärä on juuttunut leikkitelineeseen tai puuhun, ja lapsi on jäänyt hihnojen varaan roikkumaan ja kuristunut. Kuristumiskuolemien estämiseksi EN1080-kypärän hihnojen tulee avautua kuormituksen alla. Kypärä voi siis irrota päästä törmäyksessä. Tämän takia EN1080-kypärä ei alunperin ollut tieliikenteeseen tarkoitettu. Vuonna 2003 standardia heikennettiin ja kuormituksesta aukeava kypärä hyväksyttiin käytettäväksi tieliikenteessä.

Lisätietoa standardien historiasta artikkelista Senseless, Bicycling june / 2013.

Standardien heikkoudet

Laboratoriotestit eivät vastaa todellisessa elämässä tapahtuvia kolareita. Laboratoriossa liike on tarkkaan kontrolloitu ja törmäys tapahtuu tietyllä nopeudella. Pyörimissuuntaiset kiihtyvyydet ovat aivotärähdysten ja vakavimpien aivovammojen aiheuttajia, mutta niitä ei testata, vaan päin vastoin ne on tarkoituksella eliminoitu testissä. Terävien esineiden läpäisytestiä ei tehdä, koska suurten tuuletusaukkojen takia useimmat pyöräilykypärät reputtaisivat testin. Törmäysnopeus kulmikasta alustaa vasten on pienempi kuin tasaista alustaa vasten. Ei siksi, että kulmikkaalta alustalta tarvittaisiin vähemmän suojaa, vaan siksi, että pyöräilykypärät pääsisivät testistä läpi.

Todellisessa elämässä irtopäät eivät putoile taivaalta suoraan alaspäin, vaan päässä on kiinni kokonainen keho, ja liike tapahtuu myös vaakasuunnassa ja kaaressa. Erilaiset nopeudet, pinnat ja kitka vaikuttavat päähän kohdistuvaan shokkiin. Ja erityisesti pyörimissuuntainen kiihtyvyys.

Kypärän iskunvaimennuskyky perustuu polystyreeniin, joka puristuu kasaan iskun voimasta. Jotta kypärä pystyisi suojaamaan aivoja pienemmissä nopeuksissa, sen on oltava riittävän pehmeää materiaalia. Jos pehmuste on liian jäykkää, se ei puristu kasaan vaan välittää iskun suoraan päähän. Pehmeä materiaali taas ei riitä suojaamaan päätä kovemmissa nopeuksissa, vaan “pohjakosketus” tulee liian nopeasti. Muutaman sentin paksuinen kypärä ei voi olla pehmeä ja jäykkä yhtäaikaa. Useimpiin standardeihin on valittu vain yksi törmäysnopeus yhdenlaista alustaa kohden, jotta kypärät pääsisivät testistä läpi.

Ratkaisu tähän olisi kypärän paksuuden kasvattaminen. Mutta tämä lisäisi kypärän painoa ja tilavuutta, mikä voisi lisätä niskavammojen riskiä, päähän kohdistuvien pyörimissuuntaisten kiihtyvyyksien riskiä ja ylipäätään pintoihin osumisen riskiä. Lisäksi kypärä olisi niin kookas, raskas ja hiostava, että se tuskin kävisi kaupaksi.

Suomen tieliikennelaissa mainittu asianmukainen suojakypärä tarkoittaa EN1078-standardin mukaista kypärää. Kansalaiset luottavat standardeihin. He uskovat siihen, että standardit on säädetty turvallisuus edellä, että viranomaiset tietävät mitä tekevät, ja ettei heitä johdeta harhaan. Kansalaisten tehtävä ei olekaan perehtyä standardeihin, vaan heidän pitäisi voida luottaa viranomaisiin ja lainsäätäjään.

Pyöräilykypärästandardi ei kuitenkaan määrittele sellaista suojaustasoa, jota törmäyskypärältä voisi kohtuudella odottaa. Parhaimmillaankin standardi määrittelee vain sellaisen suojaustason pyöräilykypärän, joka menee helposti massoille kaupaksi. Tähän vaikuttavat kypärän paksuus, hengittävyys, ulkonäkö, paino ja hinta. Kypärästandardi on määritelty markkinoiden mukaan, ei turvallisuuden. Ensisijainen tavoite ei ole ollut pään suojaaminen parhaalla mahdollisella tavalla, vaan saada mahdollisimman moni käyttämään pyöräilykypärää. Tavoitteen saavuttamiseksi on turvallisuudessa tingitty hyvin alas.

Pyöräilykypärä painaa noin kolmesataa grammaa. Se ei voi olla kovin järeärakenteinen, toisin kuin vaikkapa moottoripyöräkypärä, joka painaa noin 1,5 kiloa, koska silloin se olisi epämiellyttävän kuuma ja raskas pyöräilyyn. Sen on oltava kevyt ja ilmava ja lisäksi halpa, jotta useimmat suostuisivat sitä käyttämään. Sen sijaan, että pyöräilykypärästä olisi tehty mahdollisimman tehokas niille, jotka tarvitsevat tai haluavat erityistä suojaa päälleen, siitä on tehty mahdollisimman helposti lähestyttävä mahdollisimman suurelle joukolle ihmisiä.

EN1078 on yksi heikoimmista pyöräilykypärästandardeista. EN1078-testi vastaa kaatumista seisoma-asennosta ja pysähdyksistä. EN1078-kypärä on oleellisesti jalankulkijan seisoskelukypärä. Lääketiede ja teknologia ovat kehittyneet, ja aivovammoista tiedetään nyt enemmän. Mutta 20 vuotta vanhaa standardia ei ole vieläkään päivitetty. Massoille myytävien pyöräilykypärien turvallisuusominaisuuksia ei ole kehitetty 20 vuoteen. Ainoastaan niiden muotoilua ja ulkonäköä on kehitetty.

Haljennutta kypärää käytetään usein “todisteena” siitä, että kypärä on estänyt vakavan aivovamman. Törmäyksessä kypärän ei pitäisi kuitenkaan haljeta vaan puristua kasaan. Yhdestä iskusta halkeava kypärä ei läpäise edes EN1078-testiä. Jos kypärä on haljennut mutta ei kompressoitunut, se on mahdollisesti vanha tai muuten viallinen. Tai sitten isku on ollut selvästi kovempi kuin standardissa vaaditaan, mikä implikoi, että standardin rima ei ole riittävän korkealla suojatakseen pyöräilijää tyypillisessä onnettomuudessa.

Pyöräilykypärää verrataan usein moottoripyöräkypärään, vaikka ne ovat aivan eri kapistuksia. Kuvan pyöräilykypärä painaa 275 grammaa ja moottoripyöräkypärä 1,7 kiloa. Kuva: Iivari Savolainen.

Tutkimukset

On olemassa liuta tutkimuksia, jotka ovat saaneet kypärän tehokkuudelle huikeita lukuja. Suurin osa näistä on tapaus-verrokkitutkimuksia (case-control study) tai niiden meta-analyysejä eli koosteita useammasta tapaus-verrokkitutkimuksesta. Sitten on olemassa toisia tutkimuksia, jotka eivät ole löytäneet yhteyttä lisääntyneen kypärän käytön tai kypärälakien ja päävammojen vähenemisen välillä. Näiden joukossa on väestödataan perustuvia tutkimuksia ja kohorttitutkimuksia, jossa tutkitaan lisääntyneen kypärän käytön vaikutusta tietyssä populaatiossa.

Mihin tutkimuksiin sitten pitäisi luottaa? Mikä voi selittää ristiriidan tutkimusten välillä? Oikeastaan pitäisi kysyä, mikä voi selittää ristiriidan teorian ja todellisuuden välillä. Tapaus-verrokkitutkimukset ovat parhaimmillaan vain teoreettinen arvaus kypärän tehokkuudesta. Jos kypärä todella on niin tehokas kuin väitetään, pitäisi lisääntyneen kypärän käytön näkyä pyöräilijöiden päävammojen vähenemisenä väestötasolla, kun otetaan huomioon myös muut turvallisuutta parantaneet toimenpiteet. Tämä on vähimmäisvaatimus. Jos teoreettiset laskelmat ja todellisuus ovat ristiriidassa, silloin oleellisempaa on, mitä todellisuudessa tapahtuu: vähenevätkö ne päävammat vai eivät, kun kypärän käyttö lisääntyy.

Tämän asian ymmärtämiseksi on ymmärrettävä jotain eri tutkimusmetodeista.

Tapaus-verrokkitutkimukset

Tapaus-verrokkitutkimuksessa (case-control study) otetaan joukko koehenkilöitä, joilla on jokin sairaus tai oire (tapaukset), ja verrataan heitä kontrolliryhmään, joilla sairautta ei ole (verrokit). Kontrolliryhmän tulisi olla mahdollisimman samanlainen kuin tapausryhmän. Menetelmällä on tarkoitus selvittää jonkin ominaisuuden tai altistumisen mahdollinen yhteys sairauteen, esimerkiksi tupakoinnin yhteys keuhkosyöpään.

Yleensä pyöräilykypärätutkimuksissa tapaukset ovat sairaalahoitoon joutuneita pyöräilijöitä, jotka ovat saaneet päävamman, ja verrokit sairaalahoitoon joutuneita pyöräilijöitä, jotka ovat saaneet muita vammoja mutta eivät päävammaa. “Altistuminen” jota tutkitaan, on kypärän käyttämättömyys. Päävamman määritelmä vaihtelee. Joissakin tutkitaan vain vakavia päävammoja, jonka senkin määritelmä vaihtelee. Joissakin huomioidaan niskavammat, joissakin ei. Vertailun perusteella lasketaan teoreettinen päävammariski kypärällisille ja kypärättömille, ja tämän perusteella kypärän tehokkuudelle saadaan lukema.

Tapaus-verrokkitutkimukset ja niiden meta-analyysit ovat herkkiä erilaisille vinoumille ja sekoittaville tekijöille (confounding factor). Sekoittava tekijä on tutkittavan sairauden riskitekijä ja liittyy altistumiseen, mutta ei kuitenkaan ole altistumisen seuraus. Altistumisen ja sairauden välille voidaan virheellisesti päätellä kausaliteetti, vaikka tällaista ei ole. Pyöräilykypärien tapauksessa sekoittavia tekijöitä voivat olla esimerkiksi ikä, sukupuoli, terveydentila, päihtymys, liikenneympäristö ja sosioekonominen tausta. Ne vaikuttavat riskiin joutua onnettomuuteen ja sen myötä loukkaantumisriskiin ja päävammariskiin. Otantaharha voi tulla esimerkiksi siitä, että sellaiset henkilöt, joilla ei ole vakuutusta, eivät hakeudu pienemmistä vammoista sairaalaan.

Pyöräilykypärien tapaus-verrokkitutkimukset käyttävät sairaaladataa. Tutkittavina ovat vain ne henkilöt, jotka ovat joutuneet onnettomuuteen. Tutkittavat ryhmät eivät välttämättä ole riittävän samankaltaisia, ja sekoittavien tekijöiden eliminoiminen ei välttämättä onnistu. Tämä ei tarkoita, etteikö tapaus-verrokki -menetelmällä voisi tehdä laadukastakin tutkimusta. Viime aikoina menetelmät ovat kehittyneet. Siitä huolimatta tapaus-verrokkitutkimuksen tulos on parhaimmillaankin vain teoreettinen arvaus.

Zeegers on selvittänyt tapaus-verrokkitutkimusten ongelmaa pyöräilykypärien tapauksessa, kun puuttuvan datan takia joudutaan tekemään oletus, joka ei välttämättä pidä paikkaansa. 

Thompson, Rivara & Thompson 1989

Thompson, Rivara & Thompson: A case-control study of the effectiveness of bicycle safety helmets. New England Journal of Medicine 1989, Vol 320 No 21 p1361-7.

Esimerkkinä tapaus-verrokkitutkimuksen ongelmista esittelen erään tutkimuksen, josta oikeastaan kaikki alkoi, ja jota pahoista virheistään huolimatta vieläkin siteerataan.

Tässä tapaus-verrokkitutkimuksessa tapaukset olivat sairaalahoitoon joutuneita lapsipyöräilijöitä viidessä seattlelaisessa sairaalassa. Yhtenä kontrolliryhmänä oli sairaalahoitoon tulleita pyöräilijöitä, jotka eivät olleet saaneet päävammaa, ja toisena terveysjärjestön jäseniä, jotka olivat kaatuneet pyörällä.

Tulokset olivat huikeita. Tutkijat päättelivät, että pyöräilykypärä vähentää päävammariskiä 85% ja aivovammariskiä 88%. Sittemmin tuloksia on yritetty toistaa, mutta mikään muu tutkimus ei ole päässyt vastaaviin lukuihin.

Pian tutkimuksen julkaisun jälkeen siitä löydettiin useita virheitä. Pahin niistä oli tapaus- ja kontrolliryhmien erilaisuus. Terveysjärjestön jäsenten kypärän käyttöaste oli 21,1%, merkittävästi korkeampi kuin toisen kontrolliryhmän kypärän käyttöaste (5,9%). Tapausryhmän, sairaalakontrolliryhmän ja Seattlessa laskettujen lapsipyöräilijöiden kypärän käyttöasteet (2,1%, 5,9% ja 3,2%) eivät tilastollisesti eronneet toisistaan.

Tällaisesta datasta ei voi päätellä kypärän tehokkuudesta yhtään mitään. Koska kontrolliryhmien kypärän käyttöasteiden välillä oli niin suuri ero (21,1% vs. 5,9%), tulisi samasta datasta vetää samalla metodologialla johtopäätös, että pyöräilykypärä estää merkittävän osan myös jalkojen, käsien ja torson vammoista.

Selitys tälle tieteelliselle emämunaukselle on, ettei oletus eri ryhmien yhtä suuresta riskistä joutua yhtä vakavaan onnettomuuteen pitänyt paikkaansa. Terveysjärjestön jäsenet tulivat hyvätuloisista ja koulutetuista perheistä eivätkä edustaneet tyypillistä joukkoa lapsipyöräilijöitä. Vapaaehtoisesti kypärää käyttäneet ajoivat todennäköisemmin vanhempiensa kanssa puistoissa, sen sijaan että olisivat ajaneet yksin liikenteessä, jolloin onnettomuudet olivat todennäköisemmin vähemmän vakavia kaatumisia kuin kolareita autojen kanssa. On myös todennäköistä, että hyvätuloiset ja koulutetut hakeutuvat useammin sairaalahoitoon pienimmistä vammoista kuin köyhät ja kouluttamattomat. Varsinkin maassa, jossa ei ole julkista terveydenhuoltoa.

Tutkijat itse kirjoittivat seuraavan disclaimerin raporttiinsa:

We cannot completely rule out the possibility that more cautious cyclists may have chosen to wear helmets and also had less severe accidents.

Tulokset perustuivat oletukseen, että näin ei kuitenkaan ole. Tutkijoiden motiivia tietoisesti ohittaa kontrolliryhmien selvä erilaisuus ja julkaista luvut pyöräilykypärän tehokkuudesta voi vain arvailla. Millään mittarilla se ei ollut eettistä.

Seattlen tutkimuksessa manifestoituvat monet tapaus-verrokki -tutkimuksille tyypilliset heikkoudet. Kuitenkin juuri tämä tutkimus on eniten siteerattu pyöräilykypärätutkimus. Laajalle levinnyt luottamus pyöräilykypärän tehokkuuteen sekä lukuisat poliittiset linjaukset pyöräilykypärän käytöstä, kuten kypärälait ja valtioiden rahoittamat kypäräkampanjat perustuvat Seattlen tutkimuksen löydöksiin.

Seattle-tutkimuksen luvut ovat päätyneet myös sen jälkeen julkaistuihin meta-analyyseihin. Niin sanotut asiantuntijat viittaavat Seattle-tutkimuksen lukuihin vieläkin. Myös Liikenneturva on käyttänyt Seattle-tutkimuksen virheellisiä tehokkuuslukuja pitkään. Vuonna 2012 kysyin heiltä sähköpostilla, mihin tutkimukseen perustuu heidän väitteensä (2010), että “pyöräilypärän käyttö vähentää aivovammariskiä lähes 90 prosentilla.” En koskaan saanut vastausta. Vielä vuonna 2015 Liikenneturva viittasi sivuillaan Seattlen tutkimuksen lukuihin.

Vuonna 2013 USA:n virastot CDC (Centers for Disease Control) ja NHTSA (National Highway Traffic Safety Administration) joutuivat poistamaan nettisivuiltaan väitteen, että kypärät vähentävät päävammoja 85%. NHTSA taipui vasta, kun heidän oli pakko. Heille tehtiin virallinen oikaisupyyntö Data Quality Actiin vedoten, jonka mukaan liittovaltion sivuilla olevan tiedon on oltava virheetöntä ja perustuttava asianmukaiseen tutkimukseen.

Suomessa sen sijaan saa jaella millaista disinformaatiota huvittaa ilman seuraamuksia.

Kuvankaappaus Liikenneturvan nettisivuilta vuodelta 2015. 88% tehokkuusluku on peräisin surullisenkuuluisasta Thompson, Rivara & Thompson 1989 -tutkimuksesta, jonka tulokset on osoitettu kestämättömiksi. Vasta vuonna 2016 sivujen teksti on muutettu muotoon “Pää- ja aivovammojen riski pienenee eri tutkimusten perusteella kypärää käyttävillä.” VALT-raporteista lisää tämän artikkelin kohdassa Tilastojen väärinkäyttö. Viimeistä alleviivattua väitettä olen käsitellyt artikkelissa Kypärän tehokkuus ja kuvitteellinen data. Lähempi tarkastelu osoittaa, että väite ”pyöräilykypärän käyttö vähentää kuolemanriskiä 73 prosentilla” ja VALT-raportit ovat keskenään ristiriidassa. Molempiin ei voi vedota yhtäaikaa.

Ian Walker ja ohitusetäisyydet

Käsittelen tässä lyhyesti myös Ian Walkerin tutkimusta, koska siihen viitataan niin usein. Tutkimus liittyy kypärän aiheuttamaan riskikompensaatioon. Riskikompensaatio tarkoittaa sitä, että kypärän käyttäminen luo turvallisuuden tunteen, jonka myötä sekä pyöräilijät että autoilijat ottavat liikenteessä enemmän riskejä, mikä ulosmittaa kypärän mahdolliset hyödyt.

Tutkimuksessa Walker ajoi kypärä päässä ja ilman, erilaisissa vaatteissa, pitkähiuksinen peruukki päässä jne ja mittasi ohittavien autojen etäisyyttä. Tulosten mukaan autoilijat ohittivat pyöräilijän muutaman sentin lähempää silloin, kun tällä oli kypärä päässä.

Turvallisuuden tunteen aiheuttama riskikompensaatio on todellinen ilmiö, ja Walkerin tutkimuksen tulokset saattavat hyvinkin pitää paikkansa. En kuitenkaan pidä tutkimuksen näyttöä kovin vahvana. Ohitusetäisyyteen vaikuttavat monet seikat ja tässäkin asetelma on altis monille virheille. Walkerin tutkimus on nähdäkseni yksi heikoimpia kypärän hyödyt kyseenalaistavia argumentteja, enkä siksi käytä sitä, vaikka se tukeekin viestiäni – ja vaikka tulokset saattavat olla oikeat.

On muita paljon tärkeämpiä argumentteja kuin Walkerin tutkimus, minkä vuoksi kypärän väitettyyn tehokkuuteen pitää suhtautua kriittisesti. Todistustaakka on joka tapauksessa sillä, joka väittää turvavälineen olevan tehokas.

Väestö- ja kohorttitutkimukset

Palataan aiheeseen, mitä todellisuudessa tapahtuu, kun jossain säädetään kypärälaki tai kypärän käyttö lisääntyy selvästi. Jos tapaus-verrokkitutkimusten laskennalliset arviot kypärän tehokkuudelle pitävät paikkansa, päävammojen vähenemisen pitää näkyä myös todellisuudessa. Jos näyttöä ei ole löytynyt, silloin kypärä ei voi olla niin tehokas kuin väitetään.

Kanadassa tutkittiin kypärälain ja pyöräilyssä tulleiden vammojen yhteyttä eri provinsseissa, joista osassa on säädetty kypärälaki, osassa ei. Tulokset:

  • Miehet joutuivat sairaalaan useammin kuin naiset
  • Provinsseissa, joissa pyöräiltiin eniten, oli vähiten liikenteessä tulleita vammoja
  • Yhteyttä päävammojen ja kypärälakien välillä ei löytynyt.

Sveitsissä tutkittiin laskettelijoiden aivovammoja kymmenen vuoden ajalta, jolloin kypärän käyttöaste nousi 0%:sta 71%:iin. Tulokset:

  • Miehet saivat vakavia päävammoja useammin kuin naiset
  • Merkittyjen alueiden ulkopuolella lasketelleilla oli 7-8 -kertainen riski saada keskinkertainen tai vakava aivovamma
  • Aivovammojen määrä ja vakavuus ei vähentynyt 10 vuoden aikana.

Laskettelukypärä on iskunvaimennuskyvyltään samanlainen kuin pyöräilykypärä. Etenemisnopeudet ovat laskettelussa tyypillisesti korkeampia kuin pyöräilyssä – toisaalta viime kädessä merkitystä on törmäysnopeudella, johon vaikuttaa liikenneonnettomuuksissa myös auton nopeus.

Kun kypärän käyttöaste nousee nollasta yli 70 prosenttiin, tulisi tämän näkyä aivovammojen määrässä tai vakavuudessa, jos kypärä tekee tehtävänsä. Mitään vaikutusta ei kuitenkaan löytynyt. Ja tämä vastaa myös usein esitettyyn argumenttiin “mutta tilastoissa eivät näy kypärän ansiosta pelastuneet”*. Tässä ne juurikin näkyisivät, vähentyneinä päävammoina. Molemmat tutkimukset viittaavat siihen, että oleellista on riskinotto, ei kypärä.

Kokemukset mm. Hollannista, Kanadasta ja Australiasta osoittavat, että turvallisuuden kannalta on paljon tärkeämpää saada enemmän ihmisiä pyöräilemään (safety in numbers) kuin enemmän ihmisiä käyttämään kypärää. Missään päin maailmaa ei ole paikkaa, jossa olisi sekä korkea pyöräilyn kulkutapaosuus että korkea kypärän käyttöaste.

*) Katso myös vastaus tähän argumenttiin artikkelistani Kypärän tehokkuus ja kuvitteellinen data.

Tilastojen väärinkäyttö

Viime vuonna lääkäri Kaisa Virtanen kirjoitti pyöräilijöiden vammoista Duodecim-lehdessä.

Artikkelissa hän piirtää pyöräilijöiden tieliikennekuolemat ja kypärän käyttöasteen samaan kuvaajaan. Tämän perusteella hän väittää tai ainakin vahvasti vihjaa (ilmaisu on varsin kapulakielinen), että pyöräilijöiden liikennekuolemien laskeva trendi olisi lisääntyneen kypärän käytön ansiota:

Kun tarkastellaan pyöräilykypärän käytön yleisyyttä pyöräillessä kuolleiden määrään, voidaan todeta odotettu suuntaus (KUVA 3).

Samaisessa artikkelissa hän myös viittaa vanhan Seattle-tutkimuksen 88% tehokkuuslukuun.

Graafi: Kaisa Virtanen / Duodecim 2016;132:1352–6.

Kuka tahansa tilastotieteen perusteet tunteva kuitenkin tietää, että korrelaatio ei tarkoita kausaliteettia. Piirsin graafin uudestaan niin, että siinä ovat mukana myös jalankulkijoiden liikennekuolemat. Pyöräilykypärä onkin melkoinen ihmelaite – sen yleistyminen on nähtävästi vähentänyt myös jalankulkijoiden kuolemia samaa tahtia. 

Pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden liikennekuolemat ovat vähentyneet samaa tahtia. Yksi syy voi olla nopeusrajoitusten alentaminen.

On surullista että Duodecim-lehdessä päästetään läpi tällaista höpöä.

Suomessa onnettomuustutkintalautakunta tutkii kaikki kuolemaan johtaneet tapaukset. VALT-raporteissa tai niiden jatkoviestinnässä kypärän tehokkuudesta viestitään seuraavanlaisesti: “Kypärä olisi eri todennäköisyyksillä pelastanut heistä (kypärättömistä) joka toisen”. Jatkoviestinnässä tämä sanamuoto muuntuu helposti muotoon “Kypärä olisi pelastanut joka toisen”. Muotoilut antavat ymmärtää, että kypärä olisi 50% tehokas. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta.

Ensinnäkin lukemasta on jätetty pois ne, jotka käyttivät kypärää mutta kuolivat siitä huolimatta, jolloin saadaan suurempi murtoluku hypoteettisesti pelastuneille. Toiseksi arvio siitä, olisiko kypärä pelastanut vai ei, on aina arvaus – joka perustuu oletukseen kypärän tehokkuudesta. Ja kolmanneksi: Onnettomuusraportit eivät kerro millä todennäköisyydellä kypärä olisi missäkin tapauksessa pelastanut, vaan ne käyttävät epämääräisiä ilmaisuja kuten “todennäköisesti” tai “mahdollisesti”. Tämä on tulkittava siten, että ei voida täysin poissulkea, etteikö henkilö olisi voinut jäädä henkiin, jos hän olisi käyttänyt kypärää. “Eri todennäköisyyksillä” voi tarkoittaa esimerkiksi, että henkilö olisi jäänyt henkiin 20% todennäköisyydellä, jos hän olisi käyttänyt kypärää. Toisin sanoen, 80% todennäköisyydellä hän ei olisi jäänyt henkiin, vaikka olisi käyttänyt kypärää.

Usein tieteelliset kriteerit ja eettisyys unohtuvat viestinnästä, kun tarkoituksena on todistaa kypärän tehokkuus shokeeraavilla luvuilla. 

Kypärän ilosanomaa vuoden 2005 VALT-raportissa. Raportin mukaan kaksi pyöräilijää olisi kuollut lievemmin, jos he olisivat käyttäneet kypärää.

Anekdootit

Anekdootteja käytetään paljon “todisteena” kypärän tehokkuudesta. Jokaisesta keskustelusta löytyy joku, joka tuntee jonkun, joka kerrankin kaatui pyörällä ja löi päänsä. Todistelu menee tähän tapaan:

  1. Oletan, että kypärä on tehokas
  2. Kaaduin pyörällä, menetin tajuntani ja kypärä hajosi
  3. Oletuksen perusteella kypärä pelasti minut pahemmalta aivovammalta
  4. Siispä kypärä on tehokas

Tätä kutsutaan kehäpäätelmäksi. Siinä oletetaan asia, jota ollaan todistamassa. Kehäpäätelmä ei todista mitään.

Sen lisäksi anekdootti ei todista mitään. Kypärä on suunniteltu sellaiseksi, että se hajoaa helposti. Jos kaikki kertomukset kypärän pelastavasta vaikutuksesta pitäisivät paikkansa, se näkyisi päävammojen vähenemisenä väestötasolla. Tällaista näyttöä ei ole. Joku on siis väärässä.

Anekdootin kertoja pitää itsestään selvänä, että kypärän vaikutus on aina positiivinen ja merkittävä. Jos pyöräilijälle ei käynyt kuinkaan, se oli varmasti kypärän ansiota. Jos pyöräilijälle kävi jotain, se johtui siitä, että kypärää ei ollut. Jos pyöräilijä sai kypärästä huolimatta vammoja, hän olisi varmasti kuollut ilman kypärää.

Tarina voi olla henkilökohtainen ja riipaiseva, mutta se ei silti todista, että kypärän vaikutus oli positiivinen ja merkittävä.

Harvemmin esitetään seuraavia kysymyksiä: Miksi kypärä ei onnistunut pelastamaan pyöräilijää vakavalta aivovammalta tai kuolemalta? Olisiko pyöräilijä ylipäätään joutunut onnettomuuteen, jos hänellä ei olisi ollut kypärää, ja hän olisi ajanut siksi varovaisemmin? Olisiko pyöräilijä joutunut onnettomuuteen, jos risteys olisi suunniteltu paremmin, tai jos kaupunki olisi pitänyt pyörätiet kunnossa, tai jos autoilija olisi noudattanut väistämisvelvollisuuttaan?

Kysyäkseen nämä kysymykset on harkittava sitä mahdollisuutta, että kypärän vaikutus ei aina olekaan positiivinen ja merkittävä. Mutta koska kypärän tehokkuutta ei kyseenalaisteta, näitä kysymyksiä ei koskaan kysytä. Siksi oikeisiin asioihin ei puututa.

Ihmisillä on taipumus soveltaa kausaalista ajattelua virheellisesti tilanteisiin, jotka edellyttävät tilastollista ajattelua, koska se on kognitiivisesti vaivatonta. Runsas toisto saa ihmiset uskomaan epätotuuteen, koska tuttuutta ei eroteta totuudesta. Autoritaariset instituutiot ja markkinoijat ovat aina tienneet tämän. Aiheesta kiinnostuneille suosittelen teosta Daniel Kahneman: Ajattelu, nopeasti ja hitaasti.

Pyöräilyn ja jalankulun riskit

Pyöräily itsessään on turvallista. Suurimman vaaran liikenteessä aiheuttaa tuhansia kiloja painava moottoriajoneuvo. Pyöräilykypärää ei kuitenkaan ole suunniteltu suojaamaan törmäykseltä auton kanssa.

Pyöräilyn riskit ovat samaa suuruusluokkaa jalankulun kanssa. Kuitenkin vain pyöräilijöiltä vaaditaan kypärän käyttämistä. Onnettomuuksista ei ole kattavaa tietoa, mutta jalankulun ja pyöräilyn riskejä voidaan verrata käyttämällä kuolintilastoja, koska kaikki kuolemantapaukset tilastoidaan. Laskelman tarkoituksena ei ole esittää absoluuttista lukemaa pyöräilyn riskeille, vaan arvioida ja verrata suuruusluokkia.

Käytetyt tiedot:

  • Suomen väkiluku 2010: 5 375 276 (Wikipedia)
  • Matkasuoritteet km / vrk / hlö (Valtakunnallinen henkilöliikennetutkimus 2010-2011)
    • Jalankulku: 0.99
    • Pyöräily: 0.73
  • Tieliikenteessä kuolleita vuodessa, keskiarvo 2008-2013 (Tilastokeskus)
    • Jalankulku: 37
    • Pyöräily: 20.33

Tulos: liikennekuolemia / 100 miljoonaa km

  • Jalankulku: 1.90
  • Pyöräily: 1.42

Lisäksi on huomattava, että jalankulkijoiden kaatumisia ei tilastoida liikenneonnettomuuksiksi vaan kaatumistapaturmiksi, kun taas pyöräilijöiden kaatumiset tilastoidaan liikenneonnettomuuksiksi. Suomessa kaatumis- tai putoamistapaturmissa kuolee vuosittain reilu 1100 ihmistä (Lähde: Tilastokeskus).

Yhteenveto

Jokainen saa itse valita, käyttääkö kypärää. En ota kantaa ihmisten henkilökohtaisiin valintoihin käyttää tai olla käyttämättä kypärää. En myöskään väitä, että kypärä on täysin hyödytön. Siitä voi olla hyötyä alhaisissa nopeuksissa ja erityisesti riskiryhmille kuten yli 60-vuotiaille. Erityisesti siitä olisi hyötyä humalaisille jalankulkijoille.

Luonnollisesti kypärä suojaa ainakin pinnallisilta haavoilta niillä alueilla jotka se peittää, ja luultavasti hieman enemmänkin. Pyörimissuuntaisilta voimilta se suojaa heikosti, ja suurissa törmäysnopeuksissa kuten auton kanssa kolaroidessa se on varsin hyödytön. Pyörimissuuntaiset kiihtyvyydet aiheuttavat pahimpia aivovammoja.

Kypärästandardi on 20 vuotta vanha. Standardin iskunvaimennustesti vastaa kaatumista seisoma-asennosta ilman vauhtia. Pyörimissuuntaisia voimia ei testata.

Pyöräilykypärä on paljon vähemmän tehokas kuin mitä kampanjat antavat ymmärtää. Tapaus-verrokkitutkimukset ovat alttiita monille vinoumille, ja luotettavampaa tietoa saadaan havainnoimalla, vähenevätkö päävammat todellisuudessa, kun kypärän käyttö yleistyy. Havainnot todellisuudesta eivät tue tapaus-verrokkitutkimusten teoreettisia tuloksia. Päävammat eivät ole vähentyneet lisääntyneen kypärän käytön ansiosta.

Kypärän tehokkuuden systemaattinen liioittelu on valheellista ja epäeettistä. Se antaa kypärän käyttäjälle väärän turvallisuuden tunteen. Lisäksi se antaa liioitellun kuvan pyöräilyn riskeistä. Pyöräilyn riskit ovat samaa suuruusluokkaa kuin jalankulussa.

Pyöräily on turvallinen ja terveellinen liikennemuoto. Pipo päässä pyöräily ei ole vaarallista, mutta pyöräilemättä jättäminen on. Liikkumattomuus tappaa vuosittain miljoonia ihmisiä. Ihmisten pelottelu aivovammoilla ja kuvien näyttäminen hajonneista vesimeloneista ja kananmunista (”sinunkin aivoillesi käy tällä tavoin”) on karhunpalvelus kansanterveydelle ja liikenneturvallisuudelle. 

Parhaiten omaan turvallisuuteen voi vaikuttaa ajamalla maltillista vauhtia ja selvin päin. Tärkeimpiä pyöräilyn turvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat pyöräilijöiden määrä, alemmat nopeusrajoitukset ja laadukas infrastruktuuri.

Tästä artikkelista pois jätettyjä asioita

  • Kypärien mahdollinen niskavammojen riskiä lisäävä vaikutus
  • Riskikompensaation syvällisempi käsittely
  • Useiden tapaus-verrokkitutkimusten puutteiden yksityiskohtaisempi käsittely
  • Maalaisjärki eli intuitio vs. tiede, esim. “Tilastot ei paljon lohduta sitten kun makaat sairaalassa”
  • Kypärän käyttöasteen, kulkutapaosuuden ja pyöräilyn turvallisuuden vertailu eri maissa
  • Miksi on väärin jättää tilastoista pois tapaukset, joissa kypärä oli “irronnut tai väärin kiinnitetty”

Linkkejä

Marjut Ollitervo

Kirjoittaja on Pyöräkaista Hämeentielle -aloitteen toinen tekijä, ja toiminut Pyöräliiton hallituksessa 2014-2019 sekä Helsingin Polkupyöräilijöiden hallituksessa 2013-2016. Twitter: @cyclite

Lisää tältä kirjoittajalta

62 thoughts on “Valheellinen turvallisuuslupaus

  1. Hei,

    Rekisteröidyin ihan kirjoittaakseni vastineen tähän kirjoitukseen, se nimittäin sisälsi sen verran paljon asiavirheitä, että vastine on mielestäni ihan paikallaan. Taustoistani sen verran, että olen 5 lukuvuoden lääketieteen opiskelija, jota kutsutaan leikkisästi myös ”autistiksi”, koska minulla on tapana lukea tutkimusten lähdeviitteiden lähdeviitteet ennenkuin muodostan asiasta mielipiteeni. Olen myös kiinnostunut lääketieteen tutkimusmenetelmien vahvuuksista ja heikkouksista; uskon siis, että olen yksi niistä oikeista henkilöistä kommentoimaan tätä. Anekdoottina kerron, että pyöräilykypärän ja turvallisuuden välinen yhteys nousi meillä 4 vuoden Evidence Based Medicine -kurssin yhdeksi tapausesimerkiksi lääketieteellisen tutkimuksen vaikeudesta ja siihen liittyvistä lukuisista nyansseista. Tässä siis todellakin liikutaan ”perusasioissa”!

    Ensimmäinen perusasia, mikä kirjoituksessa on aivan hukassa, on ns. strukturoidun kysymyksenasettelun loistaminen poissaolollaan. Tätä blogikirjoitusta voidaan, mikäli sitä analysoidaan tieteellisenä tekstinä, pitää katsausartikkelina lääketieteelliseen kirjallisuuteen. Tieteellisissä lehdissä julkaistavat katsaukset alkavat hyvällä kysymyksenasettelulla, tähän tapaan:

    ”Among adults who are in cardiac arrest in any setting (P), does does the use of epinephrine (I), compared with compared with placebo or not using epinephrine (C), change Survival with Favorable neurological/functional outcome at discharge, 30 days, 60 days, 180 days AND/OR 1 year, Survival only at discharge, 30 days, 60 days, 180 days AND/OR 1 year, ROSC (O)?”

    https://volunteer.heart.org/apps/pico/Pages/PublicComment.aspx?q=788

    Tuossa käytetään hyväksi ns. PICO-rakennetta, jonka tarkoituksena on tehdä tekstistä jotakin muuta, kuin sillisalaatin ja hedelmäsalaatin rippeiden sekoitus, jossa makutuntuma vaihtelee suussa homeisen hedelmän ja mädäntyneen kalan välillä.

    https://en.wikipedia.org/wiki/PICO_process

    Uskon, että PICO-prosessin puutteesta johtuu tämän seuraavan perusasian sekoittuminen Ollitervon kirjoituksessa. Nimittäin, mikäli tätä prosessia olisi käytetty strukturoimaan kyseistä kirjoitusta, olisi kirjoituksen alussa käynyt selväksi, että kumpaan näistä kysymyksistä kirjoittajan on tarkoitus antaa vastaus:

    1. Onko yksilötasolla oikein käytetystä polkupyöräilykypärästä hyötyä kyseiselle yksilölle onnettomuustilanteissa?

    2. Tuottaako väestötasolla sellainen laki, joka velvoittaa ihmiset käyttämään polkupyöriäilykypärää kansanterveyttä?

    Esimerkiksi ensimmäisten kappaleiden perustella minulle syntyi mielikuva, että tässä puhutaan nimenomaan ensimmäisestä kysymyksestä:

    ”Yksi syy on, että se antaa valheellisen lupauksen pyöräilykypärän tehokkuudesta.”

    mutta pidemmälle luettuani havaitsin, että tässä selvästi otetaan kantaa myös jälkimmäiseen kysymykseen:

    ”Palataan aiheeseen, mitä todellisuudessa tapahtuu, kun jossain säädetään kypärälaki tai kypärän käyttö lisääntyy selvästi.”

    Yksilö- ja ryhmätason erottaminen toisistaan on aivan keskeinen asia modernin epidemiologian tutkimuksessa. Se ero tehdään mm. oppikirjassa, joka kuluu jokaisen lääketieteelliseen tutkimukseen kouluttautuvan henkilön kädessä (Rothman KJ et. al. Modern Epidemiology 2008). Tässä Google Booksista löytyvä ilmaisversio kyseisen kirjan kappaleeseen nro 25, jossa kaiken lisäksi tuo yksilö- ja ryhmätason erottaminen toisistaan havainnollistetaan käyttämällä esimerkkinä nimenomaan yksilötason kypäränkäytön ja väestötason kypäräpakon välistä eroa (https://books.google.fi/books?id=Z3vjT9ALxHUC&lpg=PA512&ots=aQOEaLXNaY&dq=individual%20level%20vs%20population%20level%20rothman&hl=fi&pg=PA511#v=onepage&q&f=false). Sinänsä siis jopa ironista, että kirjoittaja sortuu virheeseen, joka olisi ollut vältettävissä avaamalla alan perusteos – sama asia tosin mainitaan myös wikipediassa:

    https://en.wikipedia.org/wiki/Ecological_fallacy

    Kolmas asia, mihin haluan vielä puuttua on tuo sekoittavien tekijöiden sekoittaminen sekoitus-sekoiluksi, esimerkiksi tässä kohden:

    ”Tapaus-verrokkitutkimukset ja niiden meta-analyysit ovat herkkiä erilaisille vinoumille ja sekoittaville tekijöille (confounding factor). […] Jos tapaus-verrokkitutkimusten laskennalliset arviot kypärän tehokkuudelle pitävät paikkansa, päävammojen vähenemisen pitää näkyä myös todellisuudessa.”

    Väestötason tutkimukset ovat [i][b][u]enemmän alttiita mahdollisille virhelähteille kuin
    tapaus-verrokkiastelmat[/i][/b][/u], mikäli halutaan tutkia yksilötason efektiä (i.e. onko yksilön oikein käyttämä pyörilykypärä tehokas suoja vai ei?). Väestötason efektistäkin (i.e. edistääkö pyörilykypäräpakko kansanterveyttä?) ne antavat korkeintaan suuntaa-antavia tuloksia, koska kyseisissä tutkimuksissa kaikkien sekoittavien tekijöiden hallitseminen on mahdottomuus. Mikäli väestötasolla mitataan vain polkupyörävammojen esiintymisen muutosta ennen ja jälkeen lain voimaantulon, voidaan tulla estimoineeksi virheellisen suuri tai pieni efektin koko, mikäli samaan aikaan on ollut käynnissä myös jokin muu toimenpide, mikä vaikuttaa polkupyörävammojen ilmaantumiseen. Sekoittavien tekijöiden hallitseminen ei siis ole väestötason tutkimuksissa yhtään sen helpompaa kuin tapaus-verrokeissa, päin vastoin, on yleensä jopa vaikeampaa (riippuen tosin kysymyksenasettelustakin).

    Toivoisinkin, että mikäli tarkoituksenasi on popularisoida tiedettä ja syyttää siinä sivussa vähän sitä sun tätä tahoa epäeettisestä toiminnasta, niin et itse levittäisi täysin paikkansapitämätöntä tietoa omassa kirjoituksessasi. Se jos mikä ei ole uskottavaa – netissä on liikaa umpisurkeaa lääketieteen popularisointia, valitettavasti tämä blogi vain lisää maallikoiden misinformaatiotulvaa, kun se leviää myös SoMessa. Harmi.

    Ystävällisin terveisin,
    Matti Rahnasto, LK

    1. Hei Matti,

      En löydä vastauksestasi yksilöitynä, mitä ”asiavirheitä” tekstissäni on. Siis mikä väittämäni ei pidä paikkaansa? Se mitä väitän on, että pyöräilykypärien hyötyjä on liioiteltu, ja esitän siitä pitäviä todisteita. Esim. Seattle-tutkimuksen tekijät ovat jopa itse myöntäneet tutkimuksessa olleen virheitä.

      Lisätieto, jota olet kommentillasi tuonut, on toki aina tervetullutta. Tällaisessa artikkelissa ei ole mahdollista mitenkään kattavasti käsitellä kaikkea – se ei tee artikkelista asiavirheellistä.

      Olen näyttänyt myös esimerkin omaa kantaani tukevasta tutkimuksesta, jonka näyttöä pidän heikkona. Heikkoja tutkimuksia ei pitäisi käyttää argumenttina suuntaan tai toiseen.

      Mikäli väestötasolla mitataan vain polkupyörävammojen esiintymisen muutosta ennen ja jälkeen lain voimaantulon, voidaan tulla estimoineeksi virheellisen suuri tai pieni efektin koko, mikäli samaan aikaan on ollut käynnissä myös jokin muu toimenpide, mikä vaikuttaa polkupyörävammojen ilmaantumiseen.

      Tämä on aivan totta. Juuri sen takia tuo laskettelukypärätutkimus onkin suhteellisen hyvä referenssi. Kanadan tutkimuksessa otettiin nimenomaan huomioon mm. taustatrendi turvallisuuden paranemisessa.

      1. Pidän sangen ihmeellisenä väitettäsi, jonka mukaan et huomaisi mitä hyvään tieteentekemiseen liittyviä asiavirheitä kirjoituksestasi löytyy. Yritin viestissänu yksilöidä eri kappaleisin, olin tässä kuitenkin ilmeisen epäselvä (?). Kokeillaan uudelleen, nyt ranskalaisten viivojen kanssa:

        – Strukturoidun kysymyksenasettelun puute

        – Epäselvyys, onko tarkoitus ottaa kantaa väestötason ilmiöön (kypärän käyttöä velvoittavien lakien vaikutus kansanterveyteen) vai yksilötason ilmiötä (kypärää käyttävän yksilön kohtalo onnattomuustilanteessa).

        – Väestötason tutkimuksen tarjoaminen ratkaisuksi siihen ongelmaan, minkä sekoittavat tekijät tapaus-verrokki -asetelmassa aiheuttavat.

        Tuossa siis vielä yksilöitynä ja eriteltyinä virheesi, oivottavasti löydät ne nyt kommentistani.

        1. – Strukturoidun kysymyksenasettelun puute

          Tämä ei ole asiavirhe. Artikkelini ei ole tieteellinen tutkimus. Kysymyksenasettelu jonka artikkelissa esitän ja johon vastaan on tämä: ”Onko pyöräilykypärä niin tehokas kuin väitetään?” Vastaus: Ei ole.

          – Epäselvyys, onko tarkoitus ottaa kantaa väestötason ilmiöön (kypärän käyttöä velvoittavien lakien vaikutus kansanterveyteen) vai yksilötason ilmiötä (kypärää käyttävän yksilön kohtalo onnattomuustilanteessa).

          Tämäkään ei ole asiavirhe. Se mihin on tarkoitus ottaa kantaa: ks. edellinen kohta.

          Se jos et löydä tekstistä vastauksia itse esittämiisi kysymyksiin, ei tee tekstistäni virheellistä.

          – Väestötason tutkimuksen tarjoaminen ratkaisuksi siihen ongelmaan, minkä sekoittavat tekijät tapaus-verrokki -asetelmassa aiheuttavat.

          En tarjoa väestötason tutkimuksia ”ratkaisuksi ongelmaan”. Kerron, että väestötasolla ei ole löydetty hyötyjä. Pidän oleellisempana, ovatko päävammat vähentyneet kypärän yleistymisen ansiosta vai eivät. Eivät ole, tai ainakaan näyttöä ei ole. Se miksi ne eivät ole vähentyneet, on tietysti kiinnostavaa (esim. mahdollinen riskikompensaatio), mutta oleellisinta on kuitenkin se tosiasia, etteivät ne ole vähentyneet.

          Se virhe mikä usein tehdään on juurikin, että kypärän tehokkuutta arvioitaessa otetaan jotkut kypärän ominaisuudet ja jätetään toiset pois, vaikka todellisuudessa niitä ominaisuuksia ei voi kypärästä noin vain irrottaa. Esimerkiksi se, jos se puetaan usein väärin, tai jos se aiheuttaa riskikompensaatiota, tai jos se aiheuttaa niskavammoja. Kukaan ei tee mitään tiedolla, että kypärä pelastaa x% todennäköisyydellä siinä ideaalissa onnettomuustilanteessa, kun ehdot A, B ja C täyttyvät. Tai että kypärä pelastaa y% todennäköisyydellä kun olet joutunut onnettomuuteen, ja kätevästi unohdetaan se että kypärä voi lisätä riskiäsi joutua siihen onnettomuuteen.

          1. Teet kuitenkin blogitekstissäsi mysymyksenasettelun, johon lähdet vastaamaan vetoamalla tieteellisiin tutkimuksiin. Tällöin on ihan perusteltua arvioida kirjoitustasi myös sen tieteellisten ansioidensa valossa. Kun vedotaan omassa argumentaatiossa tieteelliseen tutkimukseen, tullaan aloittaneeksi tieteelinen keskustelu. Tieteellistä keskustelua käyvä henkilö ei voi eikä saa valikoida, mitä osia tieteellisestä tavasta hän noudattaa ja mitä ei – tuollainen valikoiminen on vain todiste siitä, että kirjoittaja antaa omien ennakkoasetelmien vaikuttaa ajatteluunsa. Tieteellisen menetelmän orjallinen noudattaminen on yksinkertaisesti paras ase omaa alitajuntaa vastaan.

            ”Pidän oleellisempana, ovatko päävammat vähentyneet kypärän yleistymisen ansiosta vai eivät.”

            Tässä kohden juuri paljastat vain oman ajattelusi struktuurin puutteen: yksilön tasolla sillä ei ole mitään väliä, mitä sillä väestön tasolla tapahtuu. Sillä ei ole mitään väliä, mikä sinusta tuntuu relevantilta ja mikä ei. Tiede on täsmällisiä kysymyksiä ja täsmällisiä vastauksia, ei tutkimuksien tulkitsemista ilman teoreettista ymmärrystä kyseisten tutkimuksien heikkouksista ja vahvuukdista.

          2. Kannatan todellakin tieteellisen menetelmän orjallista noudattamista mahdollisuuksien mukaan. Aivan erityisesti kannata sitä, että asiasta viestivät auktoriteetit kuten Liikenneturva, poliisi ja lääketieteen ammattilaiset noudattaisivat niitä. Ehdotankin, että otat yhteyttä näihin tahoihin viestinnän laadun nostamiseksi tieteellisten kriteerien tasolle. Siinä on nimittäin todella pahoja puutteita. Ja sinulla näyttää olevan aiheeseen intoa ja näkökulmaa.

          3. ”Tai että kypärä pelastaa y% todennäköisyydellä kun olet joutunut onnettomuuteen, ja kätevästi unohdetaan se että kypärä voi lisätä riskiäsi joutua siihen onnettomuuteen.”

            Tässäkin teet mielenkiintoisen oletuksen (i.e. ”ei kukaan tee mitään [tuolla] tiedolla”). Itse asiassa aihetta tieteellisellä mielenkiinnolla katselevat tekevät paljonkin sillä tiedolla, miten polkupyöriäilykypärän käyttö vaikuttaa myös onnettomuuden jälkeen. Tämä tieto on ihan mielekästä senkin takia, ettei aivovammojen ilmaantuvuus väestössä ole mitenkään yksiselitteisesti paras tai kokonaisvaltaisin mittari polkupyörilykypärän turvallisuudelle. Ihan spekulatiivisellakin tasolla voitaisiin ajatella seuraavankaltaista tilannetta:

            Väestössä tapahtuu ainoastaan sen laatuisia liikenneonnettomuuksia, ettei mikään turvalaite kykene absorboimaan itseensä riittävästi energiaa, jotta vammoilta vältyttäisiin. Siitä huolimatta tiedetään myös, että samaiset turvalaitteet absorboivat riittävästi energiaa, jotta vammat ovat laadultaan vähäisempiä. Lisäksi tiedetään, että ilman lakia 0% väestöstä käyttää kyseistä turvalaitetta ja lain kanssa 100% käyttää sitä.

            Mikäli tälläisessä tilanteessa mittaisisimme ennen ja jälkeen pelkästään väestötason vammojen ilmaantumista, joutuisimme toteamaan kyseisen turvalaitteen hyödyttömäksi – sen sijaan mikäli jalkautuisimme tutkimaan niitä ihmisiä, jotka ovat käyttäneet kyseistä turvalaitetta, voisimme huomata, että heidän elämänlaatunsa olisi parempaa kuin samankaltaisissa onnettomuuksissa ennen turvalaitteen tuloa olleiden ihmisten vammat.

            Yhden mittarin painottaminen monimutkaisessa asiassa on ihmeellistä dogmatismia, joka ei kuulu tieteeseen.

          4. Tässäkin teet mielenkiintoisen oletuksen (i.e. ”ei kukaan tee mitään [tuolla] tiedolla”).

            Totta, tämä oli kärjistys. On varmaankin olemassa tilanteita, joissa joku tekee jotain tiedolla, että kypärä pelastaa x% sellaisessa onnettomuudessa, jossa ehdot A, B ja C täyttyvät.

            Väestössä tapahtuu ainoastaan sen laatuisia liikenneonnettomuuksia, ettei mikään turvalaite kykene absorboimaan itseensä riittävästi energiaa, jotta vammoilta vältyttäisiin. Siitä huolimatta tiedetään myös, että samaiset turvalaitteet absorboivat riittävästi energiaa, jotta vammat ovat laadultaan vähäisempiä.

            Jos katsot tarkemmin tuota sveitsiläistä tutkimusta, siinä todetaan, että kumpikaan ei vähentynyt, ei vammojen määrä eikä vakavuus.

            Mutta jos tässä hypoteettisessa maailmassa kerran tiedetään, että kypärän ansiosta vammat ovat laadultaan vähäisempiä, niin eihän asiaa tarvitse tutkia sen enempää (muuten kuin akateemisesta mielenkiinnosta). Todellisessa maailmassa vaan ei tiedetä. Teet tässä hypoteettisessa maailmassasi kehäpäätelmän. Ensin oletat että vammat ovat laadultaan vähäisempiä, ja tämän perusteella ”todistat”, että turvalaite olisi hyödyllinen.

          5. Yksittäisistä tutkimuksista en ala väittelemään kanssasi, koska tiedän, ettei tuo ole kirjastosta löytyvä ainoa tutkimus aiheesta. Varsinkin, kun edelleenkin vedät yhtäläisyysmerkkiä laskettelijan ja pyöräilijän, jään ja asfaltin sekä puun ja auton välille.

          6. On rumaa ja netin etiikan vastaista käytöstä muokata omia viestejä sen jälkeen, kun niihin on kirjoitettu ensimmäinen vastine – varsinkin kun tämä palsta ei selvästikään edes tuo julki, että kommenttia on muokattu sen kirjoittamisen jälkeen.

            Kommentoin vielä tuota myöhemmin kirjoittamasi lisäystä:

            ”Mutta jos tässä hypoteettisessa maailmassa kerran tiedetään, että kypärän ansiosta vammat ovat laadultaan vähäisempiä, niin eihän asiaa tarvitse tutkia sen enempää (muuten kuin akateemisesta mielenkiinnosta). Todellisessa maailmassa vaan ei tiedetä. Teet tässä hypoteettisessa maailmassasi kehäpäätelmän.”

            Et siis tajunnut edes mitä halusin tuolla analogialla sanoa. Pointti oli siinä, että ainaostaan kyseisen mielikuvitusmaailman kaikkitietävä Jumala tietää asian olevan noin, asiaa tutkivat tiedemiehet eivät tiedä muuta kuin sen, että kypärä absorboi määrän x energiaa ja sen, että lain avulla kypärän käyttö muuttuu 0% -> 100%.

            Nyt, mikäli he tuon edelläkuvatun mukaisesti käyttäytyvässä maailmassa alkaisisivat mittaamaan kypärän kansanterveydellisiä hyötyjä käyttämällä pelkästään aivovammojen ilmaantumista päätemuuttujana, ajautuisivat he väärään johtopäätökseen.

            Toivottavasti nyt ymmärsit, kolmatta kertaa en selitä sinulle miksi maailma näyttää juuri siltä, kuin minkälaisia kysymyksiä siitä osaa itse kysyä.

          7. Pahoitteluni, että rumasti lisäsin kommenttiini asiaa. Se oli todellakin epäeetillistä. Koitan parantaa tapani.

            […] ainaostaan kyseisen mielikuvitusmaailman kaikkitietävä Jumala tietää asian olevan noin, asiaa tutkivat tiedemiehet eivät tiedä muuta kuin sen, että kypärä absorboi määrän x energiaa ja sen, että lain avulla kypärän käyttö muuttuu 0% -> 100%.

            Nyt, mikäli he tuon edelläkuvatun mukaisesti käyttäytyvässä maailmassa alkaisisivat mittaamaan kypärän kansanterveydellisiä hyötyjä käyttämällä pelkästään aivovammojen ilmaantumista päätemuuttujana, ajautuisivat he väärään johtopäätökseen.

            Elikkä, jos tutkijoiden sijaan kaikkitietävä jumala tietää, että johtopäätös olisi väärä, johtopäätös olisi väärä. Selvä. Tutkiskelen tätäkin kehäpäätelmää sydämessäni. (-:

            Toivottavasti nyt ymmärsit, kolmatta kertaa en selitä sinulle […]

            Lupaatko? Kiitos. Ei muuten varmaan kannattakaan enää selittää, koska en selvästikään tajua.

          8. ”Elikkä, jos tutkijoiden sijaan kaikkitietävä jumala tietää, että johtopäätös olisi väärä, johtopäätös olisi väärä.”

            Kyllä, mutta mistä tutkijat sen tietäisivät? Tai miten tiede (ihminen= voisi saada sen tuossa tapauksessa myös itselleen selväksi?

          9. Kyllä, mutta mistä tutkijat sen tietäisivät? Tai miten tiede (ihminen= voisi saada sen tuossa tapauksessa myös itselleen selväksi?

            Eli, jos tässä hypoteettisessa maailmassa kypärän tehokkuudesta ei ole löytynyt todisteita, mutta jumala kuitenkin tietäisi, että kypärä on tehokas, miten voitaisiin todistaa, että kypärä on tehokas? No varmaan samallain kuin jumalan olemassaolo voidaan todistaa tai se että enkelipöly ehkäisee syöpää. Kysytään jumalalta?

          10. Harmi, ettet ymmärrä tilastollisten menetelmiem rajojen ja hyötyjem olevan parhaiten havainnollistettavissa ajatusleikkien avulla, joissa tehdään oletus siitä, miten maailma toimii ja pohditaan, miltä tuo maailman toiminta näyttää, mikäli sitä aletaan havainnoimaan eri tilastollisten menetelmien läpi. Taidat olla vähän yksinkertainen?

          11. Vastaan omaan kysymykseeni: tutkijat joutuvat hylkäämäån sen tutkimusparadigman, minkä noudattamista itse ideologisessa hurmoksessasi vaadit noudatettavaksi. He joutuvat hylkäämään ”väestötason aivovammojen ilmaantumisen” kypäränkäytön tehokkuuden parhaana mittarina ja käyttämään jotakin muuta mittaria.

            Olen hämmästynyt, ettet tätä yksinkertaista asiaa kyennyt käsittämään tuon ajatusleikin avulla. Lapsellekin voi nimittäin selittää näitä asioita tällä tavalla ja sekin ymmärtää. Miksi sä et ymmärrä?

      2. Unohtuipa yksi asia, mikä liittyy tuohon kohtaa 2 (i.e. yksilö- ja väestötason kysymyksenasettelun sekoittamiseen toisiinsa):

        ”Jos kypärä todella on niin tehokas kuin väitetään, pitäisi lisääntyneen kypärän käytön näkyä pyöräilijöiden päävammojen vähenemisenä väestötasolla, kun otetaan huomioon myös muut turvallisuutta parantaneet toimenpiteet.”

        Ei riitä, että otamme huomioon ”myös muut turvallisuuteen vaikuttavat toimenpiteet” – meidän pitää myös esimerkiksi ottaa huomioon vuorovaikutus pyörilykypäräpakon ja väestön pyörilytottumuksien välillä. Kypäräpakko voi esimerkiksi lisätä kypärän käyttöä ja vähentää pyöräilyä, jolloin sen nettovaikutuksen voi ajatella olevan turvallisuuden kannalta positiivinen. Toisaalta kypäräpakon liian aggressiviinen valvominen voi johtaa takaa-ajotilanteisiin kaupungissa, kaikkihan me tiedämme, kuinka vaarallista se on myös sivullisille, että poliisi ajaa rosmoa perästä.

        On myös syytä huomata, että kaikkien turvallisuuteen ja onnetomuuksiin vaikuttavien sekoittavien tekijöiden huomioiminen ja vakioiminen väestötason tutkimuksissa on mahdotonta. Vain ideaalimaailmassa on väestötutkimuksia, jotka huomioivat kaiken.

        Lisäksi en ole oikein vakuuttunut siitä, että luminen/jäinen alamäki on sama asia kuin asfaltti, en siitä, että vammamekanismit ovat laskettelussa ja pyörilyssä samat enkä siitä, laskettelija olisi riskissä törmätä itseään huomattavasti hitaampaa, vastakkaisessa suunnassa liikkuvaan objektiin (kuten autoon). En siis oikein tiedä, kuinka yleistettävissä laskettelijoilla tehty tutkimus on kaupunkipyörilijöihin.

        1. Ei riitä, että otamme huomioon ”myös muut turvallisuuteen vaikuttavat toimenpiteet”

          Kyllä. On olemassa monia asioita, jotka tutkimuksissa pitää ottaa huomioon. Ei ole tämän artikkelin laajuuden ja pointin kannalta tarkoituksenmukaista eritellä niitä kaikkia. Mainitsin tämän yhden siksi, että usein tehdään se virhe jonka Kaisa Virtanen teki Duodecim-artikkelissaan – päävammojen tai kuolemien laskeva trendi katsotaan suoraan kypärän ansioksi.

          Kypäräpakko voi esimerkiksi lisätä kypärän käyttöä ja vähentää pyöräilyä, jolloin sen nettovaikutuksen voi ajatella olevan turvallisuuden kannalta positiivinen.

          Kypäräpakko todellakin vähentää pyöräilyä. Mutta esim. Australiassa efekti ei ollut turvallisuuden kannalta positiivinen vaan riski yksilöä kohden kasvoi. Tämä voi johtua safety in numbers -ilmiöstä.

          En siis oikein tiedä, kuinka yleistettävissä laskettelijoilla tehty tutkimus on kaupunkipyörilijöihin.

          En mitenkään väitä että laskettelu ja pyöräily ovat sama asia – tietenkään eivät ole. Mutta se ei olekaan tässä pointtina. Pointtina on kyseisenlaisen kypärän kyky estää päävammoja. Tietysti jokainen voi uskoa jos haluaa, että kypärä varmaankin on pyöräilyssä tehokas, ”koska pyöräily on eri asia kuin laskettelu”. Minun epäilykseni ainakin heräävät, jos ei 10 vuoden aikana, käyttöasteen noustessa nollasta 71%:iin, ole tapahtunut mitään vähenemistä päävammoissa, oli urheilulaji sitten mikä hyvänsä. Oleellisesti samanlaisesta kypärästä kyse. Ja sitten voi tietysti kysyä, kuinka eettistä on kaupata laskettelijoille kypäriä, jos ei niistä ole laskettelussa hyötyä.

          Muistetaan että todistustaakka on sillä, joka väittää turvavälineen olevan tehokas. Havainnot todellisuudesta eivät tue väitettä, että pyöräilykypärä olisi tehokas. Ja tarkennan nyt vielä, että tehokkuudella tarkoitan sitä, mitä Liikenneturva yms käyttävät eli: vähentää aivovamman riskiä merkittävästi. Tähän sisältyy myös riski joutua onnettomuuteen.

          1. ”Muistetaan että todistustaakka on sillä, joka väittää turvavälineen olevan tehokas.”

            Yritän nyt 4 kerran vääntää sinulle rautalangasta, mikä tässä virkkeessä mättää: siinä mättä se, ettei siinä spesifioida ollenkaan, millä tavalla kyseistä tehokkuutta olisi syytä mitata ja millä tasolla sitä olisi syytä mitata. Puhutko esimerkiksi väestötason aivovammojen ilmaantuvuudesta vai polkypyöonnettomuudessa olleiden, sairaalasta jo kotiutuneiden ihmisten toimintakyvystä 5 vuotta onnettomuuden jälkeen – ne molemmat nimittäin ovat keinoja mitata ”kypärän kykyä ehkäistä tehokkaasti aivovammaa”. Toivottavasti en joudu 5 kertaa kertomaan, että tiede on täsmällistä ja ”tehokas” on maailman epätäsmällisin käsite.

          2. Se mitä tarkoitan tehokkuudella, lukee tuossa yllä. Jos tämä tehokkuuden määritelmä on epäselvä, niin ota ihmeessä yhteyttä Liikenneturvaan ja kysy heiltä, mitä he sillä tarkoittavat. Jos heillä on tieteellisempi määritelmä tehokkuudelle, olen myös kiinnostunut kuulemaan mikä se on.

          3. Ja siitä ylläolevasta minulle jääkin käteen, että painotat tässä lähinnä väestötason dataa ja analysoit ilmiötä ensisjaisesti sen kautta, miten väestötasolla sellainen muuttuja kuin ”aivovammojen ilmaantuminen” käyttäytyy. Tosin en ole tästä tulkinnasta ihan varma, siksi pyysin täsmennystä.

    2. Vähän kohtuuttomalta tuntuu vaatia että blogin pitäisi noudattaa tarkempaa tieteellistä formalismia kuin vaikka Duodecim -lehden.

      1. Niin, onhan meillä blogisteina mm. Antti Heikkilä, josta kaikki muut sanoo, että hän ei osaa tulkita tutkimuksia oikein ja Antti Heikkilä puolestaan sanoo kaikista muista, että he toimivat epäeettisesti.

        Mistä minä tosin tiedän, mikä on blogin ylläpitäjän visio omasta toiminnastaan tai minkälaisen imagon hän haluaa itsestään antaa.

        1. Hei Matti,

          Kun kerran penäät tieteellisiä kriteerejä minulta niin jospa et itse sortuisi olkiukkoihin. Antti Heikkilällä ei ole tämän blogin kanssa mitään tekemistä.

        2. En ymmärrä mitä haluat sanoa. Tarkoitatko että Antti Heikkilän olemassaolon takia tutkimuksiin viittaavien blogien on noudatettava PICO-formalismia?

          1. En ymmärrä oikein itsekään, mitä haluat kysyä. Tarkoitatko, ettei blogistien luotettavuutta saa arvioida, vaan blogin on oltava alusta, jossa kriittistä keskustelua ei pidä käydä?

          2. Parempi etten ota kantaa mitä pitäisi tehdä, etenkin kun en voi puolueettomasti arvioida onko ymmärrysongelma kokonaan omassa päässäni. Halutessasi voit kuitenkin auttaa kirjoittamalla vastauskommentit niin että yhteys vastattavaan kommenttiin on selvempi. Esimerkiksi Antti Heikkilän blogistiuden relevanssi kysymykseen siitä missä ja milloin voidaan odottaa tiukan tieteellisen formalismin noudattamista jäi selittävästä kommentistakin huolimatta minulle vähän epäselväksi.

        3. On outo asetelma, että amatööri-blogilta vaaditaan tiukempaa tieteellisen formalismin noudattamista kuin mitä kirjoitukset lääketieteellisessä lehdessä noudattavat. Edelleen järkähtämättömät tieteellisen tarkkuuden ja itsekritiikin vaatimukset pakollista tai erittäin vahvasti suositeltavaa kypärää vastustaville vääristävät pahasti väittelyä, kun kannattajilta ei vaadita samaa.

          Jos en ymmärrä mitä keskustelun toinen osapuoli yrittää kysyä, minulla on usein tapana pyytää selvennystä eikä vastata kirjoittelemalla Antti Heikkilän blogista.

          1. Sinänsä olen ihan otettu että artikkeliini suhtaudutaan kuin se olisi tieteellinen journaali.

          2. Korkeampia? En usko, että vaadin korkeampia. Tieteellisessä lehdessä julkaistaessa pitää olla muukin, kuin oppikirjatason osaaminen laudaturin arvoista.

          3. Korkeampia? En usko, että vaadin korkeampia. Tieteellisessä lehdessä julkaistaessa pitää olla muukin, kuin oppikirjatason osaaminen laudaturin arvoista.

            Tosin ymmärrän myös sen näkökulman, jonka mukaan jonkun hypätessä kaivoon sinne kannattaa itse hypätä perässä.

          4. Analogia Antti Heikkilästä oli usealla tavalla ihan täysin perusteltu, mikäli blogisti ei halua, että häntä verrataan muihin tiedettä blogosfäärissä vääristeleviin kirjoittajiin, suosittelen jättämään dogmatismin puolustamisen sekä muiden haukkumisen epäeettisiksi vähän vähemmälle. Se on nimittäin klassinen kikka, jolla vaihtoehtoislääketieteilijät vetoavat yleisöön: huonoja asia-argumentteja peitellään tunnepitoisella lätinällä moraalista ja arvoista.

          5. rahnmat, vaadit tältä blogilta PICO-rakennetta, mitä esim. viitatussa Duodecim-artikkelissa ei käytetty.

          6. Pelottaako sinua, että blogin latu kärsisi, vai miksi vastustat ajatusta, että blogisti parantaisi kirjoituksensa laatua?

          7. Tässä nyt siirellään maalitolppia tai ainakin hypitään liian nopeasti asiasta toiseen. Ensin väität ettet esitä blogille korkeampia vaatimuksia kun tieteelliselle lehdelle, ja seuraavassa kommentissa perustelet korkeampia vaatimuksia kyselemällä peloistani.

          8. Oletko aivan varma, että kyse on maalitolppien siirtona tunnetusta argumentaatiovirheestä?

            Minusta tässä ei ole käynnissä mitään tieteellistä tutkimusta tms. taholtani, jonka päätemuuttujia olen muuttamassa kesken tutkimuksen – sitähän tuo sana vähän niinkuin metaforana tarkoittaa: yritetään todistaa jotakin ja todistukselta vaadittavia kriteereitä muutetaan kesken matkan. Epäonnistun näkemään syytöksesi liitospinnan edelläkäytyyn keskusteluun.

            Minä en ole täällä todistamassa varsinaisesti todistelemassa kauheasti mitään. Olen vain ehdottamassa, että kirjoitusta vaivaavat lastentaudit (kuten yksilö- ja ryhmätason sekoittaminen toisiinsa sekä väestötason mittareiden painottaminen myös yksilötason efektiä tutkittaessa) olisivat saattaneet jäädä vähäoireisemmiksi, mikäli kirjoittaja olisi soveltanut tiedemiesten kehittämää rokotetta kyseisiä meemiviruksia vastaan: sturkturoituja lähestymistapoja selkästi määriteltyihin kysymyksiin.

          9. Oletko aivan varma, että kyse on maalitolppien siirtona tunnetusta argumentaatiovirheestä?

            En ole aivan varma, kuten itsekin totesin: ”siirellään maalitolppia tai ainakin hypitään liian nopeasti asiasta toiseen”. Virkkeen osa ”tai ainakin hypitään liian nopeasti asiasta toiseen” tarkoittaa, että on mahdollista että kyse ei ole maalitolppien siirtelystä, vaan sen sijaan (ainakin minulle) liian nopeasta hypimisestä asiasta toiseen.

          10. No, jos on vaikea pysyä perässä, voi mennä kommentoimaan jotakin muuta blogia.

          11. Mitä minun pitäisi tehdä sinun kyvyttömyydellesi seurata keskustelua? Miksi katsoit aiheelliseksi kertoa minulle olevasi kyvytön seuraamaan keskustelua? Luuletko, että voin tai osaan auttaa?

  2. Minä mietin kahta lausetta, jotka Ollitervon tekstissä lyövät toisiaan kasvoille:
    ”Haljennutta kypärää käytetään usein “todisteena” siitä, että kypärä on estänyt vakavan aivovamman. Törmäyksessä kypärän ei pitäisi kuitenkaan haljeta vaan puristua kasaan. Yhdestä iskusta halkeava kypärä ei läpäise edes EN1078-testiä.”

    ja myöhemmin omana tulkintanaan(?):
    ”Sen lisäksi anekdootti ei todista mitään. Kypärä on suunniteltu sellaiseksi, että se hajoaa helposti.”

    Ehkä tärkein osuus koko tekstissä on loppu, jossa Ollitervo antaa itse kullekin yksilölle luvan päättää itse omasta kypärän käytöstään.

  3. Itse olen ollut 18 vuotta ensiavussa ta teholla töissä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.

    Tuntuu oudolta väittää ettei kypärän käyttö lisäisi turvallisuutta.- Näinä 18 vuotena kypärän käyttö on lisääntynyt, ja pyöräilyn suosio on lisääntynyt roimasti.

    Esimerkiksi alla olevan linkki juttuun kertoo siitä
    http://yle.fi/uutiset/3-8240009

    Vuosien mittaan olen nähnyt erilaisia vammamekanismeja polkupyöräonnettomuuksissa. Toki kaikki yhteen törmäykset ovat omanlaisiansa. Se on monen tekjiän summa.

    Kuitenkin, kokemukseen nojaten, uskallan väittää että kypärät ovat pelastaneet monia aivovammalta tai kuolemalta. Olen siitä, kuten lapseni sanoisi, sata varma.

    Pyöräilyn suosion kasvaessa täytyy ottaa huomioon että kolareita tulee enemmän.

    Miksi muuten jutussa puhutaan kypäräpakosta, sehän on suositus.

    Valitettavasti jutun analogia on monessa kohtaa minulle käsittämätön.

    Kerrot että: ”Enemmistö aivovammoista on lieviä vammoja, joita usein nimitetään aivotärähdyksiksi. ”
    Tästä syntyy kuva että lievä aivovamma on merkityksemätön. Se on kaikkea muuta. Juuri lievissä kolahduksissa kypärästä on eniten hyötyä kokemukseni mukaan.

    ”Liikenneturva, poliisi ja muut auktoriteetit ovat vuosien ajan aggressiivisesti kampanjoineet pyöräilykypärän käyttämisestä, minkä seurauksena pyöräilykypärän tehokkuus on nykyään laajasti hyväksytty, kyseenalaistamaton itsestäänselvyys.”

    Johtuisiko se siitä että joissain tilanteissa siitä on valtava hyöty.

    ”Haljennutta kypärää käytetään usein “todisteena” siitä, että kypärä on estänyt vakavan aivovamman. Törmäyksessä kypärän ei pitäisi kuitenkaan haljeta vaan puristua kasaan.”

    Kypärän halkeaminen tarkoittaa energian purkautumista kypärään, silloin suojaavuus kasvaa. Vastaavaa tilannetta voidaan simuloida vaikkapa lyömällä tiili halki. Näinhän tekevät karatekat esitellessään voimiaan. Jos tiili ei mene rikki, käteen sattuu. Murtuma voi tulla tiilen sijaan käteen. Analogia energian siirtymisestä aina johonkin on selkeä.

    1. Käy toki järkeen, että energia muodonmuutoksiin kypärässä on pois muodonmuutoksista pääkallossa. Aivotärähdys onkin toinen juttu, eikö se johdu lähinnä siitä, että pää pysähtyy liian nopeasti? Sen estäminen kypärällä kuulostaa enemmän kuin haasteelliselta ja jonkun verran materiaalitieteen ulkopuolella olevalta haasteelta: nimittäin jos kypärä antaa peräksi X millimetriä, saadaan X millimetriä lisää matkaa missä pään liike hidastuu.

      Oletettavasti tämä on parempi kuin pyöreät nolla (pää osuu suoraan kovaan pintaan), mutta miten suuri hyöty pyöräilykypärästä ”kuten sen tunnemme” tässä on?

      Minulla ei nyt ole ihan tieteellisiä lähteitä tähän hätään, mutta TED Talk löytyy: https://www.ted.com/talks/david_camarillo_why_helmets_don_t_prevent_concussions_and_what_might

      Mustikat ovat terveellisiä, kannattaa nukkua kunnon yöunet, liikkua säännöllisesti ja pyöräilykypärä saattaa vähentää vammautumisen riskiä onnettomuudessa, jos asia pyörisi tällä tasolla, kiinnittäisin koko keskusteluun itse paljon vähemmän huomiota, mutta sakolla tehostettu kypäräpakko on korkin lailla pinnalle ponnahteleva keskustelunaihe ja kuten tähänkin blogiin on useasti kirjoitettu, se olisi sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta negatiivinen ajatus.

      Ja sitten miettii, että onko tasamaalla tapahtuva parin kilometrin asiointiajo niin vaarallinen asia, että valtion pitää ihan rangaistuksen uhalla vaatia, että käytän turvavälinettä. Ja sitten se turvaväline on semmoinen, että sitä ei ole edes speksattu eikä testattu suojaamaan aivotärähdykseltä ja on tosiaan varmaan valittu lähinnä siksi, että standardit täyttävä mp-kypärä on liian painava ja ilmatyyny liian kallis (sen lisäksi että on uutuus), jotta sellainen vaade voisi mennä läpi. Styrox on halpaa ja kuluttajan on lähes mahdoton itse päätellä, tekeekö se yhtään mitään.

      Meinaan kai sitä nyt mieluummin kaatuu maagisesti oikeassa paikassa olevalle tyynylle kuin stryrox-levylle?

      Tuleeko teille sinne ensiapuun siis paljonkin hitaassa vauhdissa kaatuneita pyöräilijöitä, joiden pääkallossa on vaarallisia murtumia.

      Kovassa vauhdissa tapahtuvista kaatumisista ei juuri tarvitse puhua sen takia, että me urheilupyöräilijät olemme käytännössä ottaneet kypärän lähes 100% käyttöön jo aikoja sitten ja sakotus koskisi lähinnä harvoja tapauksia, joissa kypärä on kirjaimellisesti unohtunut jonnekin tai vastaavat satunnaistilanteet.

    2. Kypärän halkeaminen tarkoittaa energian purkautumista kypärään, silloin suojaavuus kasvaa. Vastaavaa tilannetta voidaan simuloida vaikkapa lyömällä tiili halki. Näinhän tekevät karatekat esitellessään voimiaan. Jos tiili ei mene rikki, käteen sattuu. Murtuma voi tulla tiilen sijaan käteen. Analogia energian siirtymisestä aina johonkin on selkeä.

      Laita se tiili betonille ja lyö siihen. Katotaan sattuuko käteen. Analogia on selkeä.

      1. Jos tiili halkeaa, isku betoniin on pienempi. Perusfysiikkaa. Kuinka tämän voi edes kieltää? Ainoa syy mikä minulle tulee mieleen on se että se ei ole agendan mukainen. Olethan tätä jo muutaman vuoden tuonut esiin.

        Jos haluat tulla ensiapuun katsomaan reaalimaailman tilanteita, järjestän.

        Sillä ehdolla että kirjoitat asiasta sen mitä oikeasti näet.

        1. Voidaanko tästä päätellä, että vastausta ei tule, ettei reaalimaailman tapaukset kiinnosta. Niistä tutkimuksetkin kumpuaa.

          Vai päättelinkö väärin?

  4. Hei!

    Kirjoitan kommenttini uudestaan, koska sitä ei näemmä hyväksytty tai julkaistu.

    Aiheesta on julkaistu 40 tutkimusta kattava, kaikista laajin meta-analyysi mitä aiheesta on tehty. Tutkimuksen mukaan pyöräilykypärän käyttö vähentää aivovammojen todennäköisyyttä yli puolella.

    Parjaat meta-analyyseja ja tapaus-verrokkitutkimuksia ja että ne ovat parhaimmillaan teoreettinen arvaus. Tässä tutkimuksessa voit itse nähdä tai laskea tulosten todennäköisyyden tutkimuksen antamista odds ratioiden (ristitulosuhde) 95% luottamusvälien kapeudesta.

    Liitteenä tutkimus johon viittaan. Toivon hartaasti, että lisäisit tutkimuksen kirjoitukseesi tai mainitsisit asiasta, sillä kirjoituksellasi on kansanterveydellinen vaikutus.

    Kiitos jo etukäteen!

    https://www.dropbox.com/s/d7j3gl1p3glnsha/dyw153.pdf?dl=0

    1. Heippa Atskuli Anonyymi,

      Ekaa kommenttiasi ei hyväksytty koska et anna siinä minkäänlaista viitettä, mistä tutkimuksesta on kyse, ja linkkisi ei toiminut. Mainittakoon tässä nyt siis, jos tuo dropbox-linkki lakkaa joskus toimimasta, että kyse on tästä tutkimuksesta:

      Olivier & Creighton, 2016: Bicycle injuries and helmet use: a systematic review and meta-analysis

      Tämähän on siis meta-analyysi pääasiassa tapaus-verrokkitutkimuksista, jotka mainitsen kirjoituksessani – se ei tuo uutta dataa pöytään, vaan se on kooste vanhoista tutkimuksista. Tässäkin näyttää kummittelevan Thompson et al 1989, ja nopealla vilkaisulla myös esim. McDermott et al 1993, jonka kritiikkiä on koostettu tänne: http://www.cyclehelmets.org/1165.html

      Jos data on kuraa, ei siitä tule timanttia, vaikka sitä olisi paljon.

      […] kirjoituksellasi on kansanterveydellinen vaikutus.

      Kiitos, haluaisin itsekin uskoa että on. Kypärämeuhkaajilla on nimittäin kädet veressä, koska meillä on käsissämme liikkumattomuusepidemia. Artikkelia on kylläkin toistaiseksi käyty lukemassa vasta alle 5000 kertaa, mikä on aika pieni määrä suhteutettuna Suomen väkilukuun.

      1. ”Kypärämeuhkaajilla on nimittäin kädet veressä, koska meillä on käsissämme liikkumattomuusepidemia. ”

        Taitaa olla kuitenkin niin, että etiikasta meuhkaajilla on velvollisuus tehdä parempia tutkimuksia, ennenkun tulevat syyttämään muita liikkumattomuusepidemian aiheuttamisesta.

        ”Direct observation to measure commuter cycling trends or evaluate interventions should control for weather and day of week. Measurement of helmet use is unlikely to be meaningfully biased by weather factors, but time of day and day of week should be taken into account. Failing to control for these factors could lead to significant bias in assessments of the level of, and trends in, commuter cycling and helmet use.”

        Kraemer et. al. Assessing the potential for bias in direct observation of adult commuter cycling and helmet use. 2013

        Saanko muuten ihan mielenkiinnosta kysyä, että onko sinun tärkeämpi päästä syyllistämään ihmisiä kuin tavoittella totuutta? Sen olen ainakin ymmärtänyt, että sana ”epäeettinen” sinun sanomana ei tarkoita yhtään mitään.

        1. Sinänsä kyllä ihan hauska ajatus, että ennen lain tekoa mitataan pyöräilijöiden määrää aurinkoisena päivänä ja lain jälkeen sateisena päivänä ja sitten syytetään lakia muutoksen aiheuttamisesta. Koska onhan ajallinen yhteys sama asia kuin syy-yhteys, onhan? Ja eihän sillä ole mitään väliä, mitä mittaa ja miten mittaa, koska voi aina kysyä Jumalalta oikeaa vastausta, vai mitä?

  5. Totta on että commotio eli ”aivotärähdys” tulee siitä että aivot törmäävät kallon sisällä. Ulkoisella suojalla, tässä siis kypärä, voidaan törmäystä hidastaa. Juurikin niin että se ottaa energiaa vastaan.

    Kopauta pää seinään kypärän kanssa ja ilman. Vastaus on siinä.

    Kyllä ensiapuun tulee ihmisiä jotka ovat kaatuneet pienestä vauhdissa, ja saaneet kallovamman. Ihan samalla tavalla kuin ihmisiä jotka ovat liukastuneet kävellessään. Ja saaneet pysyvän ja vakavan aivovamman.

    Pakko lisätä että olen itse ajanut maantiepyörällä auton kanssa yhteen. Vauhtia gps:n mukaan 19 kmh. Löin pääni ja onneksi oli kypärä.
    Tiedän ihan tarkalleen miten olisi pään käynyt. Kylkiluita meni 3 kappaletta ja keuhkoihin tuli reikä.

    Niistä ei pysyvää haittaa jäänyt. Toisin olisi ollut pään laita. En usko että kirjoittaisin tätä.

  6. Mielenkiintoinen kirjoitus, jonka uskottavuutta kuitenkin nakertaa kirjoittajan vahva ennakko asenne. Kirjoittaja hyökkää kypäriä vastaan kaikella mikä käteen osuu, piittaamatta siitä ovatko argumentit keskenään ristiriitaisia. Esimerkki ristiriidasta yhteenvedossa:
    ´Se antaa kypärän käyttäjälle väärän turvallisuuden tunteen. Lisäksi se antaa liioitellun kuvan pyöräilyn riskeistä. ‘ Kaksi peräkkäistä lausetta joissa täysin vastakkainen sisältö. Mutta ei se mitään, kun molempia erikseen voi käyttää kypärää vastaan.

    Kaikkea ei voi yhdessä blogissa käsitellä, siispä jätetään käsittelemättä kaikki mikä ei sovi agendaan. Kirjoittaja lainaa vuoden 2013 valt raporttia, mutta jättää täysin huomiotta asian joka ensimmäisenä kiinnitti oman huomioni. Kaikista 23:sta kuolleesta pyöräilijästä ainostaan kahdella oli kypärä. Siis 10:lla prosentilla, vaikka samaan aikaan kypärän käyttöaste saman kirjoituksen perusteella on 40%. Tässähän meillä on todiste siitä että kypärä suojaa.

    ‘Korrelaatio ei tarkoita kausaliteettia’. Totta. Vähän myöhemmin kirjoittaja viittaa Kanadalaiseen tutkimukseen, “Aivovammojen määrä ja vakavuus ei vähentynyt 10 vuoden aikana”. Tässä ei ole mitään ongelmaa vetää yhtäläisyysmerkkejä korrelaation ja kausaliteetin välille, eikö niin?

    Sinänsä kirjoituksessa on paljon mielenkiintoista asiaa, mutta kaikkialta läpi paistava kypärävastaisuus saa suhtautumaan siihen epäluuloisesti. Mitä kaikkea muuta kirjoittaja on jättänyt kertomatta, sellaista mikä ei sovi agendaan?

    1. ”´Se antaa kypärän käyttäjälle väärän turvallisuuden tunteen. Lisäksi se antaa liioitellun kuvan pyöräilyn riskeistä. ‘ Kaksi peräkkäistä lausetta joissa täysin vastakkainen sisältö.”

      Tuo on helppo ymmärtää oikein. Minäpä selitän.

      1. Turvavarusteilla saavutettu hyöty ulosmitataan autoilussa usein ajamalla holtittomammin (esimerkki: nastarenkaat talvella; ei jätetä riittävää turvaväliä, koska koetaan talvi kesäkeliksi). Sama voi tapahtua pyöräilyssäkin: kuski ottaa suurempia riskejä kuin ottaisi kypärättä — polkee nopeammin, ohittaa lähempää, ei pelkää kaatumista enää yhtä paljon; muu liikenne suhtautuu kypärällä varustettuun pyöräilijään varomattomammin. Eli kypärässä polkupyöräilystä on tullut riskialttiimpaa kuin pyöräily olisi ollut ilman sitä turhaa päänsuojaa.

      2. Kypärän käyttövaatimus luo pyöräilystä vaarallisen kuvan yleisessä mielipiteessä, vaikka todellisuudessa pyöräily on turvallista. Liikenneturvan liikennevalistus on onnistunut muokkaamaan yleistä mielipidettä suuntaan, joka ei vastaa todellisuutta korostamalla kohtuuttomasti onnettomuusriskiä pyöräilyn myönteisten vaikutuksien sijaan. Pyöräilijää syyllistetään kypärättömyydestä tai häntä halutaan opettaa tavoille. Luonnollisesta liikkumisesta kahdella pyörällä on tullut suorittamista ja pyöräilijästä terveyspalveluiden käyttäjänä vapaamatkustaja. Pyörä vaaditaan rekisteröitäväksi, kuskille ajotutkintoa ja pyöräteille käyttömaksua. Ei pyöräilyä ja kansanterveyttä näin edistetä.

      1. Ymmärrän nuo molemmat pointit. Valitettavasti sinä et tunnu vieläkään näkevän sisäistä ristiriitaa Ollitervon tekstissä. Oliko se pyöräily nyt turvallista vai ei? Lause ”Se antaa kypärän käyttäjälle väärän turvallisuuden tunteen” sisältää ajatuksen, että käyttäjä luulee turvalliseksi jotain, mikä oikeasti onkin sen verran vaarallista että siitä on syytä olla huolissaan.

        Jos väitetään, että pyöräily onkin joka tapauksessa niin turvallista, ettei kypärällä ole mitään merkitystä, ei ole mitään väliä vaikka käyttäjä luulisi sitä vielä vähän turvallisemmaksi, kun se nyt joka tapauksessa on turvallista.

        1. Hei Mikko,

          Sinulla on selvästikin vaikeuksia ymmärtää turvallisuuden / riskin käsitettä. Ei se mitään, ei se ole ihan helppoa.
          Puhut ikään kuin olisi olemassa joku 100% turvallisuus, jossa riski on nolla. Ei sellaista olekaan. Kaikessa elämässä on aina riski. Riskiä ei voi koskaan kokonaan poistaa. Sitä voi vähentää, tai sitten sitä voi lisätä omilla toimillaan.

          Esimerkiksi pyöräilyssä riskiä voi lisätä ajamalla kovempaa tai olemalla vähemmän tarkkaavainen. Väärä turvallisuuden tunne tarkoittaa sitä, että saatat ottaa sellaisia ylimääräisiä riskejä, joita et muuten ottaisi.

          Pyöräily on turvallista, kun noudattaa normaalia varovaisuutta liikenteessä eli tarkkailee ympäristöään ja ajaa tilanteeseen sopivaa vauhtia. Pyöräilystäkin, kuten mistä tahansa toiminnasta saa vaarallista jos haluaa, ajamalla esimerkiksi silmät kiinni, kännissä, ilman käsiä ja liian kovalla tilannenopeudella.

          1. Ärsytänkö sinua?

            En suinkaan kuvittele mitään 100% turvallisuutta. Käytän sanaa turvallisuus sen arkimerkityksessä. Kaikkeen toimintaan liitty riski, mutta on olemassa jonkinlainen riskin ”sietotaso”. Sen alapuolella riski koetaan merkityksettömäksi, ja toiminta turvalliseksi. Otan esimerkin. Kadulla kävely on turvallista. Voin kävellä kadulla pelkäämättä joutuvani ryöstetyksi, tai jäämättä auton alle. Molemmat _voivat_ tapahtua, mutta riski on sietotason alapuolella.

            Jos tämä ei vastaa sinun käsitystäsi sanan ”turvallinen” merkityksestä, niin annappa se oikea määritelmä.

          2. Onko simulla tietoa/mutua/näppituntumaa siitä kuinka iso ongelma ”väärä turvallisuuden tunne” on pyöräilyssä? Riittääkö ulosmittaamaan kypärän hyödyn? Ylittääkö sen?

          3. On hupaisaa huomata, että uusimman blogikirjoituksesi määritelmä turvallisuudelle on yksi yhteen minun määritelmäni kanssa. Voisin melkein luulla inspiroineeni sinua.

  7. Kyseessähän on blogikirjoitus johon aina kannattaa suhtautua kritiikillä, koska kirjoittajalla on harvemmin aikaa ja mielenkiintoa alkaa tekemään tieteellistä paperia blogiin (joka olisikin aika outo alusta asialle).

    Itse ainakin otan jutun enemmän kritiikkinä kypärähurmiota vastaan, jossa yleisesti ei lähdeviitteitä vilise. Toki vieläkin neutraalimmin ja lyhyemmin ja ytimekkäämmin kirjoitettu blogiteksti saattaisi olla vieläkin tehokkaampi ase, koska joku kypäräfanatiikko näkee tekstin asenteellisena (jos siis haluaa vaikuttaa tähän ryhmään). Kuitenkin pitkä ja paljon asioita sisältävä teksti sisältää väkisin enemmän myös virheitä.

    Kypäräfanaatikot yleensä puhuu hyvin suppeasta näkökulmasta kypärän hyödyistä, eli välittömästä ja väistämättömästä kolarista, sekä datassa edelleen on paljon epämääräisyyttä. Taas lain laatijaa pitäisi kiinnostaa asia väestötasolla, eli onnettomuuksista tai pyöräilemättömyydestä tulevat kustannukset. Hollanti on mielestäni melko hyvä esimerkki että kuinka pyöräilykypärä ei ole kovin merkityksellinen kokonaisuusturvallisuuden kannalta (vaikka liikenneturvan edustaja onnistui käyttämään Hollantia esimerkkinä jonka pyöräilyturvallisuus on junnannut paikoillaan).

    Kypärämantra ja pyöräilijöiden syyllistäminen toimii hämäyksenä, joka vie huomion oikeilta liikenneturvallisuuden kannalta oleellisilta asioilta. Liian moni ajaa autolla olettaen että mitään ei jää auton palkkien taakse, tai että vaikeassa paikassa väistämisvelvollisuus on automaattisesti kevyemmällä ajoneuvolla kolmiosta huolimatta. Infraakin rakennetaan niin päin että pyöräilijä hidastaa vaikka muiden pitää väistää (espoon reunakiviä on perusteltu turvallisuudella), tai että pyöräilijä on vain harrastamassa jotain eikä ole kiire töihin. Autolla suojattomien ihmisten päälle ajaviin kiinnitetään paljon vähemmän huomiota kuin pyöräilykypärään joka on nurinkurista, kun suurin osa kuitenkin taitaa kuolla kolarissa auton kanssa, ei niinkään satunnaisessa kaatumisonnettomuudessa (joka sekin voi olla infran vika).

  8. Nimimerkki Ilborg puhuu asiaa. Hiukan faktaa viimeiseen kohtaan liittyen. Vuoden 2015 OTI raportin (onnettomuustieto instituutti) mukaan pyöräilijän kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa
    47% pyöräilijä törmäyksen aiheuttaja
    27% pyöräilijä törmäyksen vastapuoli
    27% yksittäisonnettomuuksia

    Lievemmissä onnettomuuksissa korostuvat sitten yksittäiset kaatumiset.

Vastaa käyttäjälle aatosPeruuta vastaus