Helsinki

Talvikunnossapitokriittinen pyöräretki 12.2.2013!

tiistai, 29. tammikuuta 2013

kulosaarensilta3
Kulosaaren sillan pyörätie lumivuoren alle hautautuneena. Kuva: Jarmo Nieminen 

Onko työmatkasi täynnä lumivuoria, sohjoon jäätyneitä syviä uria, tappajasepeliä tai suolamössöä, joka tekee ohjaamisesta mahdotonta ja uhkaa suistaa pyöräsi auton alle? Älä alistu, vaan tule mukaan helmikuun Talvikunnossapitokriittiselle pyöräretkelle vaatimaan, että pyörällä on voitava liikkua sujuvasti ja turvallisesti myös talvella!

Talvipyöräilyn kannalta kriittistä on erityisesti sellaisten pyöräväylien kunnossapito, jotka kulkevat vilkkaiden autoväylien varrella, ja joille ei ole olemassa vaihtoehtoista reittiä. Esimerkki tällaisesta väylästä on Kulosaaren silta, jolla ajoradalle siirtyminen tai toinen reittivalinta eivät ole vaihtoehtoja.

Kulosaaren silta oli joulukuussa 2012 viikkokaupalla ajokelvoton, kun ajoradan suolattu lumisohjo kipattiin useaan kertaan pyörätielle ja jätettiin siihen. Mannerjäätikköä muistuttava pyörätie moottorikadun vierellä yksinkertaisesti esti pyöräilyn idästä keskustaan.

Helsingin tal­vi­hoi­don bud­jet­tiin on lisätty 450000 eu­roa pyö­rä­tei­den tal­vi­kun­nos­sa­pi­don te­hos­ta­mi­seen. Tämä on hyvä alku, mutta ei vielä takaa talvikunnossapidon onnistumista. Resurssien lisäksi vaaditaan tehokkaita työmenetelmiä, toimenpiteiden oikea-aikaisuutta, tarkoituksenmukaisia koneita ja oikeaa asennetta. Satunnaisesti auratuista pyöräteistä ei ole hyötyä kaupunkilaisille. Meidän on voitava luottaa siihen, että pääreitistö pidetään kunnossa talvellakin säännöllisesti.

Asianmukaisella varustuksella pyöräily ei ole vuodenajasta kiinni. Liikenneministeriön tutkimuksen mukaan joka neljäs pyöräilisi talvellakin, jos tiet olisi pidetty kunnossa. Jos pyöräilyä todella halutaan lisätä, on pyöräilystä tehtävä mahdollista myös talvella.

Tiistaina 12.2. Kriittinen pyöräretki vyöryy Kulosaaren sillalle muistuttamaan, että kyseessä on yksi tärkeimmistä kantakaupungin sisääntuloväylistä – myös talvella. Kokoonnumme klo 17.30 Pyöräkeskuksella Narinkkatorilla, missä apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri lausuu sanasen pyöräteiden talvikunnossapidosta. Lähtö klo 18.00. Retki päättyy Vaasanaukiolle Kallioon. Tule mukaan näyttämään, että talvellakin pyöräillään!

Kriittisen pyöräretken reitti kartalla: http://goo.gl/maps/YM1BB

Tapahtuman Facebook-sivu: https://www.facebook.com/events/475169319211167/

Lisää kuvia ”haasteellisista” pyöräteistä: http://parker.kuvat.fi/kuvat/Aurauskriittinen/?pw=critic

Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Helsingin Polkupyöräilijät ja Helsingin seudun Maan ystävät. Mikäli haluat tulla mukaan suunnittelemaan ja kehittämään Kriittisiä pyöräretkiä, ilmoittaudu Otsolle (otso.kivekas (at) hepo.fi) tai tule retken päätteeksi juttelemaan järjestäjien kanssa.

toolo
Etelämanner? Ei vaan pyörätie Töölössä. Kuva: Ilkka Paloniemi

Aiheesta lisää:

Jarmo Niemisen video ”Kulosaaren sillan kavioura 27.12.2012”
http://www.youtube.com/watch?v=7UJ6RxtbAHI

Jarmo Niemisen video ”Kulosaaren sillan kauhontaa 27.1.2012”. Auraustekniikalla on väliä!
http://www.youtube.com/watch?v=9xU9Y0pA6ZQ

Helsingin Sanomat 18.1.2013: ”Lumet pois pyöräteiltä lisärahalla – Työmatkapyöräilijöitä on ärsyttänyt etenkin Kulosaaren ja Lauttasaaren siltojen ajoväylien kunto.”
http://www.hs.fi/paivanlehti/kaupunki/Lumet+pois+py%C3%B6r%C3%A4teilt%C3%A4+lis%C3%A4rahalla/a1358401474197

Yle uutiset 2.1.2013: ”Nyt kelpaa sotkea: Kuopio paransi pyöräteitä isolla rahalla”
http://yle.fi/uutiset/nyt_kelpaa_sotkea_kuopio_paransi_pyorateita_isolla_rahalla/6434468

Yle uutiset 6.1.2013: ”Paksut renkaat helpottavat talvipyöräilyä”
http://areena.yle.fi/tv/1790000

Nelosen uutiset 8.1.2013: ”Pyöräilijöistä joka kymmenes jatkaa fillarointia läpi vuoden tuiskusta ja pakkasesta piittaamatta”
http://www.ruutu.fi/ohjelmat/nelosen-uutiset/2013-01-08 (kohdasta 13:00 alkaen)

Yle uutiset 10.1.2013: ”Talvipyöräily on tahtolaji”
http://yle.fi/uutiset/talvipyoraily_on_tahtolaji/6445856

Liikenneministeriön talvipyöräilytutkimus
http://www.liikenneturva.fi/www/fi/liitetiedostot/turvatieto/talvipyorailytutkimus.pdf

Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston selvitys 25.1.2013: ”Euro pyöräilyyn tuo kahdeksan euron hyödyt”
http://www.hel.fi/hki/Ksv/fi/Uutiset/pyorailyn_hyodyt_ja_kustannukset

Facebook-ryhmä ”Lunta tupaan”
https://www.facebook.com/groups/Lunta.tupaan/

Facebook-ryhmä ”Minä auraan lumet pyörätielle”
https://www.facebook.com/groups/267592180036765/

Marjut Ollitervo

Kirjoittaja on Pyöräkaista Hämeentielle -aloitteen toinen tekijä, ja toiminut Pyöräliiton hallituksessa 2014-2019 sekä Helsingin Polkupyöräilijöiden hallituksessa 2013-2016. Twitter: @cyclite

Lisää tältä kirjoittajalta

10 thoughts on “Talvikunnossapitokriittinen pyöräretki 12.2.2013!

  1. Vaihteenvuoksi jotain myönteistäkin: Kannelmäen ja Mätiksen ympäristö sekä yhteys Myyrmäkeen ja Martinlaakson länsireunaa pohjoiseen on ollut hyvässä kunnossa. Toki rankan lumisateen jälkeen lunta on ollut, mutta viimeistään seuraavana päivänä reitti on taas ihan OK.

    1. Hei Jaakko,

      Ensimmäinen kuva Kulosaaren sillasta on kuluvalta talvelta ja toinen kuva Töölöstä vuodelta 2010. Pyöräteiden talvikunnossapidon puutteellisuus on tosiaan ollut ongelma jo useiden vuosien ajan. Juuri siksi järjestämmekin tämän retken.

      Suunta on onneksi paranemaan päin.

  2. Paluuviite: Nimetön
  3. Itellä ois yks kuva minkä vois lisätä tonne galleriaan.. miten sinne lähetetään?

    1. Kuvan voi lähettää Tommi Pennaselle. Etunimi piste sukunimi at gmail piste com.

  4. Hauska hinta toi 450000e kaudelle. Jos lasketaan, että lunta on 4kk vuodessa, tunteja siitä kertyy noin 3000. Auratraktorin tuntitaksa taitaa olla 35e/tunti ALV 0%. Sadallatonnilla saa siis traktorin pyörimään 24h vuorokaudessa koko talven ajan eli tuolla summalla saa 4.5 traktoria. Jos traktorin ajonopeus on esim 15km/h, vuorokaudessa yksi traktori ajaa 360 km. Ja 4.5 traktoria ajaa 1620 km/vrk. Hesassa on 1200 km pyöräteitä. Siis tolla summalla puhdistaa kaikki Helsingin pyörätiet 1.3 kertaa päivässä. Onkos mun laskelmissa joku virhe? No noi kuskit pitäis opettaa ensin auraamaan. Nythän aurauksen jäljiltä on pyöräteillä aina parin sentin kerros lunta. Tuo lumi taitaa lentää takaisin tielle joko auran yli tai ali. Neljässä kuukaudessa tosta parin sentin kertajäämästä kertyy noin viiden sentin kerros pakkantunutta lunta. Nyt nollakelillä toi kerros sitten alkaa pettää ja fillaristit on hesteessä. Toi pöperöhän olis helppo poistaa, mutta traktorithan lähtee liikkeelle, kun lunta on satanut eikä silloin, kun irtolunta on baanoilla. No se sohjo sitten jäätyy mukavasti seuraavilla pakkasilla eikä sitä enää tien pinnasta poista mikään lumitraktori. Tiekarhuja näkee aika harvoin fillariteillä. Tänään näin niitä työmatkalla kaksi pyörimässä lumettomilla ja jäättömillä autoteillä…

    1. Juuri samaa olen itsekin kustannuksista miettinyt. Stara/HKR/Sauri voisi kertoa, taulukon kera, mihin lähes puoli miljoonaa on tuhlattu: mitä on aurattu, missä ja kuika kauan se vei aikaa. Gps:t pakolliseksi pyörätiekalustoon! ja data julkiseksi.

      Ei ihme, että lokaa kaadetaan pyöräilijöiden päälle jatkuvasti. Summa [450 000] on vaan niin käsittämätön.. ja entä laatu, sitä ei ole!

      Ettei vaan osa rahoista ole mennyt jo kuukausi(?) sitten ylitettyyn talven 2012-2013 talvihoitobudjettiin? Sorafirmat pöllii pyöräilijöille suunnatut rahat.

Kommentoi