Pysäköintikulttuuri korjaantuu vain lakimuutoksella

sunnuntai, 12. maaliskuuta 2017

Tieliikennelain kokonaisuudistus on edennyt lakiluonnoksen lausuntokierrokselle. Suomi on ollut pitkään jäljessä muusta Euroopasta pyöräilyn lainsäädännön osalta. Ehdotettu laki lyhentää välimatkaa liikenteen sivistysmaihin jonkin verran, mutta muutokset eivät ole riittäviä kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Odotetusti läpi ovat menossa sellaiset uudistukset – tai muuhun Eurooppaan verrattuna päivitykset – jotka eivät niin ajatellusti ole pois autoilun hegemonialta. Tällaisia ovat esimerkiksi mahdollisuus rakentaa pyöräkatu, mahdollisuus liikennemerkillä sallia pyöräily kumpaankin suuntaan yksisuuntaisella kadulla ja kypäräpykälän poistaminen.

Autoilun kultakausi on päättynyt jo joitakin vuosikymmeniä sitten. Sittemmin on valjennut, että kasvavia kaupunkeja on yksinkertaisesti mahdotonta rakentaa yksityisautoilun varaan, ja että autoilun massiivisten ympäristö-, turvallisuus-, tila- ja terveyshaittojen vuoksi autoilua on myös vähennettävä. Valtio ja kaupungit ovat asettaneet ilmastotavoitteet sekä tavoitteet pyöräliikenteen ja jalankulun kulkutapaosuuksien nostamiseksi. Kuitenkaan liikenneministeriö ei ole rohjennut vieläkään koskea niihin lakipykäliin, joita muuttamalla edistettäisiin kestäviä liikennemuotoja mutta rajoitettaisiin jonkin verran autoilua. 50 km/h ei missään nimessä ole turvallinen nopeus kaupunkialueella, jossa liikkuu jalankulkijoita ja pyöräilijöitä, mutta taajaman oletusrajoitusta ei ehdoteta laskettavaksi. Pyörätielle ja jalkakäytävälle pysäyttäminen on ehdotuksen mukaan jatkossakin sallittua tietyin edellytyksin – ehtoja jopa löysennetään.

Nykyinen tieliikennelaki lähtökohtaisesti kieltää jalkakäytävällä ja pyörätiellä pysäyttämisen ja pysäköinnin:

Pysäyttäminen ja pysäköinti on kielletty:

1) jalkakäytävällä, suojatiellä, pyörätiellä ja pyörätien jatkeella sekä viiden metrin matkalla ennen suojatietä, risteävää pyörätietä tai pyörätien jatketta;

Kieltoon on kuitenkin poikkeus:

Polkupyörän ja mopon saa pysäyttää ja pysäköidä jalkakäytävälle ja pyörätielle. Muunkin ajoneuvon saa erityistä varovaisuutta noudattaen pysäyttää lyhyeksi ajaksi jalkakäytävälle ja pyörätielle ajoneuvoon nousemista, siitä poistumista, sen kuormaamista tai kuorman purkamista varten, milloin läheisyydessä ei ole käytettävissä muuta pysäyttämiseen sopivaa paikkaa ja pysäyttämiseen on pakottavia syitä. Pysäytetty ajoneuvo ei kuitenkaan saa kohtuuttomasti haitata jalkakäytävällä ja pyörätiellä kulkemista. Kuljettajan on tällöin pysyteltävä ajoneuvonsa läheisyydessä ja tarvittaessa siirrettävä ajoneuvo paikkaan, jossa se ei häiritse muuta liikennettä.

Useiden ehtojen on siis täytyttävä, jotta pyörätielle tai jalkakäytävälle pysäyttäminen olisi laillista. Käytännössä näin ei ole juuri koskaan.

Uuden lakiluonnoksen mukaan kuljettajan ei tarvitsisi enää pysytellä ajoneuvon läheisyydessä.

Pysäköinnin villi itä

Suomessa vallitsee itäeurooppalainen pysäköintikulttuuri. Pyöräteitä ja jalkakäytäviä käytetään mielivaltaisesti auton säilyttämiseen. Niitä käytetään myös lastaukseen rutiininomaisesti silloinkin, kun ajoradalla pysäyttäminen olisi sallittu tai lähellä olisi lastaukseen osoitettu paikka. Taustalla vallitsee 70-luvulla vakiintunut ajatus siitä, että oikea liikenne on autoliikennettä. Jalankulku ja pyöräily eivät ole liikennettä vaan harrastelua, ulkoilua tai kuntoilua. Liikenne = autoliikenne -ajatuksesta seuraa kaksi itsestään selvänä pidettyä dogmia:

  1. Autoliikenteelle ei saa aiheuttaa mitään häiriötä. Ajorata on pidettävä vapaana kaikista esteistä.
  2. Oikeus pysäköidä auto oven eteen (ilmaiseksi) on perustavanlaatuinen ihmisoikeus.

Pysäköintikulttuurin psykologista ulottuvuutta avaa niin sanottu ujoparkki, jossa auto on pysäköity puoliksi ajoradalle ja puoliksi jalkakäytävälle tai pyörätielle. Ujopysäköinti haittaa jalkakäytävällä ja pyörätiellä kulkevia, mutta siitä ei yleensä ole mitään hyötyä muulle autoliikenteelle verrattuna tilanteeseen, että auto olisi pysäköitynä kokonaan ajoradalle. Ujoparkki ei olekaan käytännöllinen teko vaan symbolinen ele, viesti toisille autoilijoille, jolla kohteliaasti pahoitellaan dogmin 1 rikkomista: Anteeksi että olen pysäköinyt tiellesi, mutta olen kuitenkin niin sivussa kuin voin, jotta joutuisit kääntämään rattia mahdollisimman vähän.

Jalkakäytäville ja pyöräteille pysäköidään, koska se on helppoa ja ilmaista, eikä siitä tule autoilijalle seuraamuksia. Valvontaa ei käytännössä tehdä, tai se on marginaalista. Riski saada virhemaksu pyörätielle tai jalkakäytävälle pysäköinnistä on olematon.

Ujopysäköintiä Lautatarhankadulla. Yksi väärin pysäköity auto houkuttelee usein paikalle lisää väärinpysäköintiä.

Miten ongelma korjataan

Usein esitetty argumentti on, että eihän vika ole laissa vaan valvonnassa. Valvontaa pitäisi parantaa. Tämä on osittain totta. Valvontaa pitäisi parantaa. Mutta käytännössä niin ei tapahdu. Ei vaikka kuinka toisteltaisiin, että niin pitäisi tehdä. Kaupungit ovat haluttomia laputtamaan pyörätielle pysäköijiä, koska poikkeuspykälä on tulkinnanvarainen ja voi olla monimutkaista osoittaa toteen, että kyseessä ei ole poikkeuspykälän mukainen pysäyttäminen. Tämä todetaan lakiluonnoksessakin.

Jopa poliisi tulkitsee lakia väärin – poliisi on väittänyt julkisuudessa, että ”huoltoajolla on oikeus pysäköidä auto talon viereen (vrt. dogmi 2).

On selvää, ettei ongelma korjaannu siirtelemällä vastuuta lainsäätäjältä kaupungeille ja päinvastoin. Ongelma ei myöskään korjaannu itsestään, odottelemalla tai kauniisti pyytämällä. On tehtävä jotain. Se jotain on lakimuutos.

Moottoriajoneuvojen pysäyttäminen pyörätielle ja jalkakäytävälle tulee olla yksiselitteisesti kiellettyä. Tällöin kaupungit voivat kitkeä vaarallista ja liikennettä haittaavaa pysäköintiä valvonnalla. Lisäksi yksiselitteinen kielto on selkeä viesti autoilijalle. Millään mielikuvituksella ei voisi enää tulkita, että Mä vaan nopeesti tai Ei tässä oven edessä ole muutakaan paikkaa olisi laillinen syy pysäköidä jalkakäytävälle tai pyörätielle. Houkutus pysäköidä pyörätielle vähenee, jos se on vähintään yhtä laitonta kuin pysäköinti viereiselle ajoradalle.

Autot kuuluvat ajoradalle ja pysäköintipaikoille, eivät jalkakäytäville tai pyöräteille. On hyväksyttävä, että joskus autoilijankin pitää kävellä parisataa metriä autolta kohteeseen. Tai sitten on hyväksyttävä, että oven eteen pysäköinnistä aiheutuu muulle autoliikenteelle joskus pientä viivästystä. Pyöräteiden ja jalkakäytävien käyttäminen autojen pysäköintiin on niin syvälle juurtunut maan tapa, että ajattelutavan muutos ei varmasti tapahdu hetkessä. Mutta jostain muutos on aloitettava, laki on oikea paikka ja nyt on korkea aika.

Lakimuutoksella päivitettäisiin tieliikennelaki eurooppalaisten sivistysvaltioiden tasolle. Autoliikenne ja tavaraliikenne onnistuu muissakin Euroopan maissa ilman oikeutta pysäköidä jalkakäytäville ja pyöräteille. Se onnistuu myös meillä, jos niin haluamme.

Väärinpysäköinti aiheuttaa vaaraa ja haittaa, ja se maksaa

Usein ajatellaan, että eihän jalkakäytävälle tai pyörätielle pysäköinnistä ole mitään haittaa. Väärinpysäköijä perustelee jalkakäytävälle tai pyörätielle pysäköintiään sillä, että siellä auto ei ole kenenkään tiellä, ja mahtuuhan tuosta kiertämään. Tämä ajatustapa perustuu jälleen oletukseen siitä, että oikea liikenne on autoliikennettä, ja haittaa voi aiheuttaa vain autoliikenteelle. Yhtä lailla kiertämisen mahdollisuus pätee myös ajoradalla – myös autoilijat voivat kiertää ajoradalle pysäytetyn auton.

Väärinpysäköijä ajattelee haittaa autoliikenteen näkökulmasta. Harvemmin hän tulee ajatelleeksi aiheuttamaansa haittaa kaikkien niiden tienkäyttäjien näkökulmasta, jotka käyttävät laillisesti pyöräteitä ja jalkakäytäviä. Tällaisia ovat esimerkiksi leveällä kuormapyörällä ajavat, lapsia tai muuta kuormaa pyörällä kuljettavat, pyörätuolin käyttäjät, näkövammaiset, liikuntarajoitteiset, lastenvaunuja työntävät ja rollaattorin kanssa kulkevat. Tällaisten ihmisten voi olla vaikea tai mahdoton päästä väärinpysäköidyn auton ohi, vaikka väärinpysäköijälle itselleen terveenä ja suhteellisen ketteränä aikuisena se ei olisi mikään ongelma.

Pyöräilijä joutuu väistämään pyörätien tukkivaa autoa korkean reunakiven yli ajoradalle vastaantulijoiden kaistalle.

Aina ei terve ja ketterä aikuinenkaan pääse auton ohi ongelmitta.

Pyörätielle pysäköity auto ei vie vain leveytensä verran tilaa pyörätieltä, koska polkupyörä, kuten autokin, vaatii ympärilleen vähintään puoli metriä vapaata tilaa ajettaessa – kiinteässä esteessä ei voi ajaa kiinni. Lisäksi pysäköityä autoa ei ole turvallista ohittaa metriä lähempää, sillä milloin tahansa pysäköidystä autosta voidaan avata ovi pyöräilijän eteen. Väärinpysäköijä ei tule ajatelleeksi tätä, koska hän ei ajattele asiaa pyöräilijän näkökulmasta.

Ajoradalle pysäytetty auto tukkii vain yhden kaistan, ja auton voi kiertää toisen kaistan kautta. Pyörätielle pysäköity auto tukkii yleensä pyöräliikenteen kaistat molempiin suuntiin. Kun pyörätie on tukossa, pyöräilijästä tulee lainsuojaton. Hänellä on tilanteesta riippuen vaihtoehtona siirtyä jalankulkijoiden sekaan jalkakäytävälle tai korkean reunakiven yli ajoradalle, mahdollisesti vastaantulevan autoliikenteen kaistalle.

Jos auto on jalkakäytävällä, jalankulkijat siirtyvät pyörätielle. Joskus jalankulkijat joutuvat kiertämään jalkakäytävälle pysäköidyn auton ajoradan kautta. Kun auto on jalkakäytävällä ja jalankulkijat ajoradalla, on autoliikenteen häiriöttömyyden varjeleminen mennyt äärimmäisyyksiin, ja hommasta on kadonnut viimeinenkin järki. Tällainen ei kuitenkaan ole mitenkään tavaton tilanne.

Pysäköidyt autot tukkivat jalkakäytävän, pyörätien, suojatien ja pyörätien jatkeen sekä aiheuttavat näkemäesteen risteyksessä.

Jalkakäytävälle tai pyörätielle pysäköity auto voi olla näkemäeste, tai se on pysäköity suojatien eteen tai päälle. Se lisää jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden sekä pyöräilijöiden keskinäistä konfliktiriskiä, kun jalankulku ja kaksisuuntainen pyöräliikenne eivät enää mahdu turvallisesti omille väylilleen.

Auto jalkakäytävällä tai pyörätiellä aiheuttaa vaaraa. Sen lisäksi se haittaa jalankulun ja pyöräliikenteen sujuvuutta.

Jalankulkijan on epämiellyttävää ja turvattoman tuntuista puikkelehtia jalkakäytävällä tuhansien kilojen painoisten autojen väleistä. Pyöräily on herkkä ylimääräisille häiriöille, joiden takia pyöräilijä joutuu keskeyttämään tasavauhtisen pyöräilyn, puikkelehtimaan ja kiihdyttämään uudelleen. Jokainen jarrutus ja uudelleen kiihdytys syö pyöräilijän energiaa ja lyhentää pyörällä saavutettavaa etäisyyttä. Jos häiriöitä on reitillä paljon, pyöräilystä tulee vaivalloista ja epähoukuttelevaa. Silloin suuret joukot eivät pyöräile. Vain urheilulliset, omistautuneet ja kevyellä pyörällä ajavat.

Nykyinen laki vähentää kestävien liikennemuotojen houkuttelevuutta ja jarruttaa kulkutapaosuustavoitteiden saavuttamista.

Pyöräteille pysäköinti tulee myös kalliiksi. Se tekee tyhjäksi pyöräliikenteeseen satsatut investoinnit. Hienoinkaan pyörätie ei lisää pyöräilyä, jos ei sillä voi ajaa. On älytöntä, että kaupungit satsaavat pyöräteihin, joita sitten käytetään autojen pysäköintiin. Uusi pyörätie lisää pyöräilyä vain, jos se on yksinomaan pyöräliikenteen käytössä ja siinä on sujuvaa ja turvallista pyöräillä.

Jakeluliikenne

Uusi lakiluonnos perusteluineen on pyörätielle ja jalkakäytävälle pysäyttämisen osalta erikoinen. Lain valmistelijat nimittäin huolellisesti perustelevat suunnilleen samoilla argumenteilla kuin minä tässä artikkelissa, miksi pyörätielle ja jalkakäytävälle pysäyttäminen pitäisi kieltää kokonaan. Laki jätetään kuitenkin entiselleen seuraavalla saatteella:

Mahdollisuus pysäyttää ja pysäköidä hetkellisesti jalkakäytävälle ja pyörätielle on arvioitu edelleen tärkeäksi tavara- ja henkilökuljetuslogistiikan sujuvuuden kannalta.

On todella yllättävää, että valmistelijat päätyvät tähän lopputulokseen, jota ei perustella mitenkään, ja joka on ristiriidassa luonnoksessa esitettyjen perustelujen kanssa.

Suomi on ainoa pohjoismaa, jossa mahdollisuutta hoitaa tavara- ja henkilökuljetus jalkakäytävältä ja pyörätieltä pidetään “tärkeänä”. Muissa maissa lastaus hoidetaan lähtökohtaisesti ajoradalta, milloin erillistä lastauspaikkaa ei ole. Pyörätieltä ja jalkakäytävältä lastaamisen “tärkeys” onkin lähinnä pään sisäinen asia. Kun katsoo millaista vaivaa jakeluautojen kuljettajat näkevät änkeäkseen autonsa jalkakäytävälle, sen sijaan että vain jättäisivät auton ajoradalle, voi todeta että jalkakäytävältä lastaamisella ei ole mitään tekemistä ainakaan jakeluliikenteen sujuvuuden kanssa.

Kuorma-auton kuljettaja on nähnyt paljon vaivaa pitääkseen ajoradan tyhjänä (dogmi 1).

Se, että jakelua ei saisi suorittaa jalkakäytävältä ja pyörätieltä, ei tarkoita että tavarat eivät enää siirtyisi kauppoihin. Se tarkoittaisi yksinkertaisesti, että jakelu suoritettaisiin jatkossa lähtökohtaisesti ajoradalta. Kuten muun muassa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Hollannissa ja Ranskassa tehdään.

Myös Helsingin kaupunki haluaisi kieltää jalkakäytävällä ja pyörätiellä pysäyttämisen, lukuun ottamatta liikennemerkillä osoitettuja lastauspaikkoja, joita saisivat käyttää erityisellä jakeluliikenteen pysäköintitunnuksella varustetut ajoneuvot (Citylogistiikan toimenpideohjelma):

Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston esittämä kanta on, että uudessa tieliikennelaissa tulisi jalkakäytäville ja pyöräteille pysäköinnin ja pysäyttämisen olla kiellettyä, ellei liikennemerkillä toisin osoiteta.

Esitetyn kannanoton tarkoituksena siis olisi luopua nykyisessä laissa olevasta poikkeussäännöksestä, jonka mukaan ajoneuvon saa tietyin edellytyksin pysäyttää jalkakäytävälle tai pyörätielle. Tulevaisuudessa jalkakäytävällä ja pyörätiellä ei siis saisi edes lyhytaikaisesti seisottaa ajoneuvoa kuormaamisen tai kuorman purkamisen tai siihen nousemisen tai siitä poistumisen vuoksi.

Kun jalkakäytävät ja pyörätiet eivät enää olisi jakeluliikenteen vapaassa käytössä, muillakin kaupungeilla olisi motivaatio osoittaa riittävästi lastauspaikkoja, ja jakeluyrityksillä olisi motivaatio vaatia niitä. Niin kauan kun jakelu pyörätieltä ja jalkakäytävältä on sallittua, ei kaupungeilla eikä jakeluyrityksillä ole motivaatiota parantaa jakeluliikenteen infrastruktuuria. Potentiaaliset lastauspaikat käytetään henkilöautojen pysäköintipaikkojen maksimointiin, koska lastaukseen voi aina käyttää pyöräteitä ja jalkakäytäviä. Jakeluyrittäjät tietenkin vastustavat muutosta, sillä kukapa ei haluaisi itselleen rajoittamatonta oikeutta pysäköidä autoa käytännössä mihin tahansa. Muutos parantaisi silti jakeluliikenteenkin olosuhteita, sillä auto on helpompi ja nopeampi jättää lastauspaikalle tai ajoradalle kuin sihdata pysäköityjen autojen välistä ahtaalle jalkakäytävälle. Ajoradalla tietysti muu autoliikenne joutuu kiertämään jakeluauton toisen kaistan kautta, mikä on monille ennenkuulumaton ajatus. Kuitenkin tämä onnistuu muualla maailmassa. Aivan varmasti se onnistuu Suomessakin.

Invamopon käyttäjä joutuu väistämään jakeluautoa ajoradalle.

Sama koskee liikuntarajoitteisten kuljetuksia ja heille osoitettuja saattopaikkoja. Usein käytetty argumentti jalkakäytävä- tai pyörätiepysäköinnin puolustamiseksi on, että kyytiin on tulossa “huonojalkainen” tai pyörätuolin käyttäjä. Perustelu on paradoksaalinen, sillä juuri liikuntarajoitteiset kärsivät eniten jalkakäytävillä olevista autoista ja muista esteistä.

On varmasti monia tilanteita, joissa lastaus tai matkustajien jättäminen on helpompaa jalkakäytävältä tai pyörätieltä kuin ajoradalta. Jalkakäytävälle pysäyttämällä pääsee ainakin pari metriä lähemmäksi ovea. Tämä ei kuitenkaan ole riittävä perustelu pysäyttämisen sallimiseksi jalkakäytävällä ja pyörätiellä. Nykyisestä laista on merkittävästi enemmän haittaa kuin hyötyä. Sen säilyttäminen vain siksi, että lastaus on helpompaa, on kuin löisi lekalla kärpästä. Kärpänen kyllä kuolee mutta samalla seinä menee päreiksi.

Lastaus ajoradalta onnistuu myös Suomessa ilman, että kaupunki ruuhkautuu.

Poikkeussäännös on kansainvälisten sopimusten vastainen

Lain pitäisi periaatteessa myös noudattaa kansainvälisiä sopimuksia. Ministeriö onkin vedonnut Wienin liikennemerkkisopimukseen, kun pyöräilijät ovat vaatineet laadultaan ala-arvoisten ja vaarallisten pyöräteiden käyttövelvoitteen poistamista. Samaisen sopimuksen mukaan autoilijat eivät saa käyttää pyörätietä. Kuitenkin tieliikennelaissa on sallittu auton pysäyttäminen pyörätielle.

Ministeriö tulkitsee samaa sopimusta ja jopa samaa sopimuksen kohtaa yhtäaikaa velvoittavana ja ei-velvoittavana riippuen siitä, onko kyse autoliikenteen vai pyöräliikenteen rajoittamisesta. Tämä ei ole loogista eikä oikeudenmukaista. Jos ministeriö katsoo, että kansainvälisistä sopimuksista voidaan tarpeen mukaan poiketa, eli auton pysäyttäminen pyörätiellä voidaan sallia, silloin myös pyörätien käyttövelvoite voidaan poistaa.

Tieliikennelain poikkeussääntö pyörätielle pysäyttämisestä on Wienin liikennemerkkisopimuksen vastainen.

Sopimuksistakin riippumatta on epäloogista ja kohtuutonta, että pyöräilijöitä velvoitetaan käyttämään tien osaa, jota muut tienkäyttäjät saavat mielensä mukaan käyttää lastaukseen ja käytännössä autojen pysäköintiin. Jos pyöräilijällä on velvollisuus käyttää pyörätietä, tulee pyörätien olla varattu yksinomaan pyöräliikenteelle.

Kansainvälisten sopimusten epäjohdonmukaisesta noudattamisesta lisää Kaupunkifillarin artikkelissa Lainsäädäntö ja kansainväliset sopimukset.

Asennemuutos lähtee laista

Autoliikenteen häiriöttömyyden maksimointi ei voi enää olla kaupunkiliikenteen lähtökohta. Se oli ehkä normi 50 vuotta sitten, mutta aika on ajanut siitä ohi. Autoilun haittoja ei voi enää täysimittaisesti ulkoistaa jalankulkijoille ja pyöräliikenteelle. Joskus autoilusta aiheutuu haittaa myös autoilulle. Sen kanssa voidaan kyllä elää.

Autoiluhegemonian vuosikymmeninä valtaosa kaupunkien katutilasta on annettu autoliikenteelle. Ei ole millään mittarilla oikeudenmukaista, että jalankululle ja pyöräliikenteelle suodut tilan rippeet ovat nekin autoilun vapaassa käytössä. Samaan aikaan laki velvoittaa jalankulkijat ja pyöräilijät käyttämään näitä tilan rippeitä, jotta he olisivat poissa autoliikenteen tieltä.

Lainsäädännön ei pidä olla kompromisseja eri lobbausryhmien välillä, vaan on punnittava jokaisen ratkaisun hyödyt ja haitat kokonaisuuden ja oikeudenmukaisuuden kannalta sekä mietittävä, mikä ratkaisu tukee parhaiten yhteistä etua. Ihmisten turvallisuudella, terveydellä ja ilmanlaadulla ei saa käydä kauppaa. Oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon pitäisi olla itsestään selvä tavoite demokraattisen valtion lainsäädännössä, ei etu jonka saavuttavat vain ne, joilla on rahaa tarpeeksi tehokkaaseen lobbauskoneistoon.

Asennemuutos jalankulkua ja pyöräliikennettä haittaavaan pysäköintiin lähtee laista. On selvää että asia ei korjaannu ennen kuin lakia muutetaan. Pysäyttämissäännön muutos on välttämätön toimenpide, jos todella halutaan, että ihmiset kävelevät ja pyöräilevät enemmän. Niin kauan kun jalkakäytävät ja pyörätiet toimivat pysäköinti- ja lastauspaikkoina, kestävien liikennemuotojen kulkutapaosuudet eivät nouse. Investoinnit pyöräliikenteen edistämiseksi valuvat hukkaan, ja aktiivisen liikkumisen mittavat terveyshyödyt menetetään. Liikenneturvallisuus ja ilmanlaatu eivät parane, eivätkä liikennemelu ja ruuhkat vähene. Jos halutaan muutos, lakia on muutettava.

Linkkejä

Marjut Ollitervo

avatar

Kirjoittaja on Pyöräkaista Hämeentielle -aloitteen toinen tekijä, Pyöräliiton hallituksen jäsen sekä toiminut Helsingin Polkupyöräilijöiden hallituksessa varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana vuosina 2013-2016.

Lisää tältä kirjoittajalta

3 thoughts on “Pysäköintikulttuuri korjaantuu vain lakimuutoksella

Vastaa