Mitä tehdä Liikenneturvalle?

keskiviikko, 14. toukokuuta 2014

Aiemmin Kaupunkifillari uutisoi Liikenneturvan epätasapainoisesta hallituksesta. Nyt Liikenne- ja viestintäministeriö aikoo uudistaa Liikenneturvan roolia ja lakia Liikenneturvasta. Mitä Liikenneturvalle pitäisi tehdä?

Oikeastaan tämä pohdinta tulee myöhässä. Asiasta koottiin lausuntoja hyvän aikaa sitten. Tietääkseni ministeriö ei, ikävä kyllä, kysynyt pyöräilijöiden mielipiteitä.

Ongelmia Liikenneturvan toiminnassa

Tavallaan on merkityksetöntä, mikä on Liikenneturvan hallinnollinen asema. Olennaista on Liikenneturvan varsinainen toiminta. Mikä siinä siis on vialla?

Oikealle kääntyvän auton ongelma

Aloitetaan analysoimalla erästä yleistä onnettomuutta, Liikenneturvan ehdottamia ratkaisuja, ja niiden vaihtoehtoja. Kääntyvä auto törmää pyöräilijään useiten silloin, kun auto tulee sivutieltä päätielle ja kääntyy oikealle, ja pyöräilijä tulee oikealta. Sivutieltä tuleva autoilija on liikennemerkillä merkitty väistämisvelvolliseksi, joten hänen tulee väistää vasemmalta tulevia autoja ja molemmista suunnista tulevia pyöriä. Oikealta tulevia autoja ei tarvitse väistää, sillä ajolinja niiden kanssa ei leikkaa. Autoilijan huomio keskittyy vasemmalta mahdollisesti tuleviin autoihin, ja pyörä jää huomiotta. Missään muussa kääntymistilanteessa autoilijan huomio ei ole näin pahasti poissa pyöräilijästä, ja se näkyy onnettomuustilastoissa.

Oikealle kääntyvä autoilija tarkkailee vasemmalta tulevija autoja ja unohtaa oikealta tulevan pyörän. Kuva: Liikenneturva/kirjoittajan muokkaama
Oikealle kääntyvä autoilija tarkkailee vasemmalta tulevia autoja ja unohtaa oikealta tulevan pyörän. Kuva: Liikenneturva/kirjoittajan muokkaama
Oikealle kääntyvän auton ongelma korostuu onnettomuustilastoissa. Lähde: Pasanen & Räsänen 1999.
Oikealle kääntyvän auton ongelma korostuu onnettomuustilastoissa.
Lähde: Pasanen & Räsänen 1999.

Mitä sitten tilanteelle pitäisi tehdä? Asiaa voi lähestyä vaikka vaaranhallintahierarkian kautta. Vaikka se on tarkoitettu hieman erilaiseen käyttöön, sopii se tähänkin.

Vaarojen hallintatoimien hierarkia asettaa toimet tehokkuusjärjestykseen. Kuva:  Kuva: National Institute for Occupational Safety and Health
Vaarojen hallintatoimien hierarkia asettaa toimet tehokkuusjärjestykseen. Kuva: National Institute for Occupational Safety and Health

Hierarkian mukaan parasta olisi jos autoliikenne poistettaisiin kokonaan tai korvattaisiin jollain turvallisemmalla. Niin turvallista kuin se olisikin, tämä on mahdollista erittäin harvalla tiellä.

Turvallinen tiesuunnittelu

Seuraava vaihtoehto on pyöräilijän ja autoilijan kohtaamisen suunnittelu turvalliseksi. Oikealle kääntyvän auton ongelma tapahtuu ainoastaan pyöräilijän kulkiessa ajoradan vasemmalla puolella. Jos pyörätiet suunnitellaan niin, että pyöräliikenne kulkee aina tien oikealla puolella kuten muukin ajoneuvoliikenne, eivät pyörät saavu risteyksiin yllättävästä suunnasta ja vaara vältetään. Tämä tarkoittaa perinteisistä kaksisuuntaisista pyöräteistä luopumista.

Jos pyöräilijän sallitaan noudattaa oikeanpuoleista liikennettä, oikealle kääntyvän auton ongelma katoaa. Kuva: Liikenneturva (muokattu)
Kun pyöräilijä ajaa tien oikealla puolella, oikealle kääntyvän auton ongelma katoaa. Kuva: Liikenneturva/kirjoittajan muokkaama

Yksi ratkaisu on rakentaa tien molemmille puolille yksisuuntainen pyörätie. Myös muunlainen yhdistelmä on mahdollinen, esimerkiksi Arkadiankadulla on yhdellä puolen yksisuuntainen pyörätie ja toisella pyöräkaista.

Liikenneturvan tehtäviin ei tietenkään kuulu parempien pyöräteiden rakentaminen, vaan tienkäyttäjien valistus. Mutta valistusta tarvitaan, jotta pyöräilijät osaisivat ajaa niillä oikein. Kaksisuuntaisiin pyöräteihin tottunut polkija voi ymmärrettävästi luulla yksisuuntaista kaksisuuntaiseksi ja ajaa väärään suuntaan.

Liikenneturva valistaa Jalan ja pyörällä -oppaassa, että

Pyöräilijän on ajettava pyörätiellä, jos sellainen on.

Liikenneturvavisassa kysytään, saako ajoradan molemmilla puolilla olevia pyöräteitä ajaa kumpaan tahansa suuntaan, ja ”oikea” vastaus on

kyllä, jos ei liikennemerkillä muuta ole osoitettu

Kumpikin väite on väärin. Esimerkiksi Arkadiankadulla on pyörätie, mutta sillä on ajettava vain itään päin. Länteen päin ajaminen olisi vaarallista.

Juridisesti asia on hieman mutkikas. On käytännössä hankalaa osoittaa yksisuuntaisuus esimerkiksi kielletty ajosuunta -merkillä (mitä Liikenneturvavisa ilmeisesti ehdottaa). Sekä käytännössä että juridisesti on hankala osoittaa, että merkki tarkoittaa vain pyörätietä.

Tieliikenneasetuksessa määrätään, että pyörätietä pitää käyttää kun liikennemerkillä niin osoitetaan, eikä suinkaan aina kun sellainen on. Jos merkillä osoitetaan velvollisuus vain tiettyyn suuntaan ajaville, vastakkaiseen suuntaan ajaessa pyörätietä ei ole pakko käyttää. Mutta onko sitä sallittua käyttää? Laki tai sen esityöt eivät kerro. Paremman puutteessa joudumme turvautumaan Itä-Suomen hovioikeuden päätökseen. Vastaus on: ei ole sallittua.

Siis Liikenneturva väittää pakolliseksi pyörätiellä ajamista, vaikka se voi olla kiellettyä ja vaarallista.

Autoilijan ja pyöräilijän vastuu

Takaisin vaaranhallintahierarkiaan. Aina yksisuuntainen pyörätie ei ole käytännössä mahdollinen. Seuraavaksi hierarkia ehdottaa koulutusta ja prosesseja: osallisten pitää osata toimia niin, että onnettomuus vältetään. Liikenteessä tämä tarkoittaa väistämisvelvollisuuksia ja varovaisuutta.

Liikenneturvallisuutta käsittelevässä väitöskirjassa kuvataan oikealle kääntyvän auton ongelman onnettomuuden tyypillisiä piirteitä: pyöräilijällä on ajokortti ja hän tuntee tapahtumapaikan. Hän tuntee liikennesäännöt ja tietää autoilijan olevan väistämisvelvollinen. Autoilijan hidastaessa mahdollisten muiden autojen varalta pyöräilijä olettaa autoilijan väistävän häntä. Autoilija ei havainnoi pyöräilijää eikä tee mitään onnettomuuden estämiseksi.

Autoilija siis teki pahan virheen, kun taas pyöräilijä ajoi niin hyvin kun käytännössä mahdollista. Kenen pitäisi petrata? Autoilijan. Ketä Liikenneturva kehottaa suurempaan varovaisuuteen? Pyöräilijää. Jalan ja pyörällä -oppaassa varoitetaan polkupyöriä tästä vaarasta, mutta autoilijalle suunnatusta materiaalista en löytänyt kehoitusta varovaisuuteen kyseisessä tilanteessa—tai ylipäänsä pyöräilijöitä kohtaan.

Suojakypäristä

Seuraavaksi pääsemme vaaranhallintahierarkian viimeiselle asteelle, mihin tulee turvautua viimeisenä oljenkortena silloin kun mitään muuta ei ole tehtävissä: henkilökohtaiset suojavälineet. Siis pyöräilykypärät. Tässä olisi aihetta omaan kirjoitukseen; nyt vain raapaisen pintaa.

On luonnollista että nämä ovat viimeinen oljenkorsi. Kypärä auttaa ainoastaan päähän kohdistuneisiin iskuihin. Niidenkään vaikutusta se ei kokonaan poista eikä aina lievennä yhtään. On parempi estää onnettomuuden synty kuin lieventää sen seurauksia. Kuitenkin Liikenneturva suuresti korostaa kypäriä. Jopa niin paljon, että esimerkkimateriaalissa lain suosittelema kypärä on aivan varmasti mukana, mutta pakolliset heijastimet saavat unohtua.

Pakollinen takaheijastin unohtui, mutta suositeltu kypärä sentään on. Kuva: Liikenneturva
Pakollinen takaheijastin unohtui, mutta suositeltu kypärä sentään on. Kuva: Liikenneturva.

Kun pyöräilyä halutaan edistää mittavien liikunnan terveyshyötyjen vuoksi ja saasteiden, melun ja ruuhkien vähenemiseksi—puhumattakaan siitä että pyöräily on kivaa—tarvitaan muunmuassa tehokasta markkinointia. Liikenneviraston sanoin,

Turvallisuus onkin tärkeää, mutta kävelyä ja pyöräilyä ei lisätä pelkästään valistuksella niiden vaaroista. Lisäksi tarvitaan sellaista positiivista markkinointia, jossa pääasiaan ei nouse kävelyn ja pyöräilyn turvattomuus.

Euroopan Komissio näyttää mallia.

Pyöräily voidaan esittää myös positiivisesti, riskejä korostamatta.
Euroopan komissiolle pyöräily on iloinen asia ja hyvä liikkumistapa.
Liikenneturvalle pyöräily on vakava asia, ja päällä ovat kaikki mahdolliset turvalaitteet.
Liikenneturvalle pyöräily on vakava asia, johon tarvitaan jokainen mahdollinen turvaväline.

Liikenneturva toistaa valistuksessaan jatkuvasti suoraa lainausta laista: Polkupyöräilijän ja polkupyörän matkustajan on ajon aikana yleensä käytettävä asianmukaista suojakypärää. Sen sijaan Liikenneturva ei kerro, että yleensä tarkoittaa suositusta. Joko Liikenneturva ei tiedä, mitä laki todella tarkoittaa, tai se ei halua kertoa. Kumpikaan vaihtoehto ei ole hyvä. On myös pyöräilyn lisäämistavoitteiden kannalta huolestuttavaa, että Liikenneturvassa on halua tehdä kypärästä pakollinen.

Autoilijan ja pyöräilijän vastuut

Lainaan Liikenneturvan vastausta aiempaan kirjoitukseeni:

Autoilujärjestöjen edustus Liikenneturvan hallinnossa on osoitus siitä, että nämä järjestöt ovat kiinnostuneita vapaaehtoisesta liikenneturvallisuustyöstä ja ovat siihen sitoutuneita. Sehän edistää myös kävelijöiden ja pyöräilijöiden turvallisuutta.

Yllä näimme miten autoilujärjestöjen hallitsema Liikenneturva edistää pyöräilijöiden turvallisuutta: ei muistuttamalla autoilijoita heidän väistämisvelvollisuuksistaan, vaan kehoittamalla pyöräilijöitä entistä suurempaan varovaisuuteen, ja jos se ei riitä, niin käyttämään kypärää.

Pyöräilijöille suunnattu valistus on hyvin sääntökeskeistä. Sen sijaan autoilijoille ei juuri kerrota säännöistä, ainakaan pyöräilyyn liittyvistä väistämissäännöistä. Syytä olisi—Liikenneturvan tutkimuksen mukaan harva autoilija osaa säännöt.

Valistuksen toimivuus

Ruotsi on Suomea edellä liikenneturvallisuudessa. Kuten selvitysmiehen raportissa todetaan, Ruotsissa ei enää uskota siihen, että yleisillä kampanjoilla voitaisiin vaikuttaa tehokkaasti tieliikenteen turvallisuuteen.

Toisaalta jos Suomi on jäljessä, niin täällä valistus voi yhä tehota. Tuorein todistusaineisto on 16 vuoden takaa. 1997 väistämisvelvollisuuksia muutettiin, ja asiasta tehtiin laaja tiedotuskampanja. Seurauksena väistämissääntöjen tuntemus heikkeni havaittavasti. Ei parantunut, vaan heikkeni. Ilmeisesti tiedotuksessa käytetty slogan Pyöräilijä väistää aina sai jotkut luulemaan että pyöräilijä väistää aina. Sinänsä ymmärrettävä päätelmä, mutta väärin.

Tällainen valistus kyllä vaikuttaa, mutta yhtään enempää sitä emme tarvitse.

Vielä väistämissäännöistä

Liikenneturvavisasta löytyy pari mielenkiintoista knoppia. Pettymyksekseni, vaan ei yllätyksekseni, havaitsin mallivastausten olevan väärin.

Milloin ajoneuvon kuljettajan tulee väistää jalankulkijaa? Suojatien kohdalla tietysti, mutta missä muualla? Vähäiseltä tieltä (esim. parkkipaikka, piha tai kävelykatu) tullessaan; tällöin on väistettävä kaikkea muuta liikennettä. (tieliikennelaki 14 §). Sen sijaan kärkikolmion takaa tullessaan on väistettävä vain ajoneuvoja ja raitiovaunuja, jotka saapuvat risteykseen risteävältä tieltä tai etuajo-oikeutetulta suunnalta. Kärkikolmio ei velvoita väistämään jalankulkijoita, vaikka visassa näin väitetään.

Väistämissääntöjen hienoudet eivät ole Liikenneturvalla hallussa. Huomioi, että suojatiesääntö ei kuvassa päde.
Väistämissääntöjen hienoudet eivät ole Liikenneturvalla hallussa. Huomioi, ettei kuvassa ole suojatietä.

Mitä tehdä?

Liittyäkö Liikenneturvaan?

Vastauksessaan aiempaan kirjoitukseeni Liikenneturva toivotti pyöräjärjestöt tervetulleeksi jäsenistöönsä. Luulin että pyöräjärjestöt eivät kelpaisi jäseniksi. Jäsenten on oltava valtakunnallisia järjestöjä, ja esimerkiksi Helsingin Polkupyöräilijöitä voi perustellusti pitää paikallisena. Kun jäsenyyttä kuitenkin tarjotaan, pitää sitä tosissaan harkita.

Mitä Liikenneturvan jäsenyys toisi? Yhteistyö Liikenneturvan kanssa lienee mahdollista ilmankin. Jäsenyyden ja jäsenmaksujen kautta voi tukea Liikenneturvan toimintaa, mutta Liikenneturva on riittävän vaikutusvaltainen ja varakas ilmankin, eikä kaikki Liikenneturvan toiminta ole tukemisen arvoista. Jäsenyys tarjoaa myös mahdollisuuden osallistua keskusjärjestön kokouksiin ja vaikuttaa. Tähän mahdollisuuteen voisi tarttua, mutta tämä edellyttäisi aktiivista toimintaa ja mieluiten usean eri järjestön liittymistä. Jos pienten vapaaehtoisvoimin toimiven pyöräjärjestöjen piiristä ei aktiiviseen vaikuttamiseen löydy resursseja, en usko jäsenyydestä juuri olevan hyötyä.

Liikenneturvassa on jäsenenä niin monta autoilujärjestöä, että ne voivat halutessaa helposti torpata kaikki pyöräilijöiden ehdotukset.

Hallituksen kokoonpanon selvittäminen

Kuten aiemmin kirjoitin, on kyseenalaista onko Liikenneturvan hallituksessa edustettuna eri tienkäyttäjäryhmiä lain vaatimalla tavalla. Pitäisikö pyytää valvovaa viranomaista—tällä hetkellä Liikenne- ja viestintäministeriö, tulevaisuudessa kenties Trafi—selvittämään asia?

Lakihankkeeseen vaikuttaminen

Kun lakia Liikenneturvasta muutetaan, on käsillä harvinainen mahdollisuus vaikuttaa sen sisältöön. Pitäisikö esimerkiksi tarkentaa vaatimusta, että hallituksessa on edustettuina eri tienkäyttäjäryhmiä?

Vai pitäisikö hallituksessa ylipäätään olla vähemmän tienkäyttäjien edustusta? Liikenneturvallisuustyön työnjakoa selvittänyt selvitysmies näki, että

[Liikenneturvallisuusasiain] neuvottelukunnan toimijat kokevat helposti itsensä oman alueensa edunvalvojiksi, jolloin vahvoja ja etuihin vaikuttavia toimenpiteitä on vaikea saada mukaan ohjelmiin.

Päteekö sama myös Liikenneturvan hallitukseen?

Ministeriö ei aiemmin pyytänyt pyöräjärjestöiltä lausuntoja, joten oma aktiivisuutemme korostuu. Hanketta pitää seurata ja lausuntoja lähettää tarvittaessa pyytämättä ja yllättäen.

22 thoughts on “Mitä tehdä Liikenneturvalle?

  1. Yksi ratkaisuhan tähän on perusteilla oleva Pyöräliitto. Sen on minusta hyvä liittyä Liikenneturvaan ja pyrkiä muuttamaan sitä sisältä päin. Toivottavasti siitä tulee myös ministeriöille taho, jolta pyydetään lausuntoja. Ainakin Tampereella Tampereen polkupyöräilijät on viimeisen vuoden aikana saanut sellaisen aseman, että meiltä pyydetään lausuntoja kaikkiin isompiin liikennehankkeisiin. Mutta tämä on vaatinut omaa aktiivisuutta ja osoitusta siitä, että meillä on jotain sanottavaa. HEPO lienee saavuttanut tämän aseman jo aiemmin.
    Hyvä teksti kaikin puolin!

    1. Perusteilla oleva Pyöräliitto olisi kattojärjestönä tavallaan luonteva taho edustamaan pyöräilijöitä Liikenneturvassa. Toisaalta kun autoilua ja muuta moottoriliikennettä edustavia järjestöjä on jäseninä kymmeniä, niin voihan pyöräjärjestöjäkin olla useampi.

  2. Tervetuloa Liikenneturvan jäseneksi

    Liikenneturvalla on 57 jäsenyhteisöä ja uudet jäsenet ovat tervetulleita. Olemmekin jo pitkään toivoneet pyöräilijöitä aktiivisesti mukaan Liikenneturvan työhön: jäseneksi ja hallitukseenkin. Keskusjärjestön kokouksessa äänessä ovat jäsenet ja he päättävät, keitä hallitukseen valitaan. Toisen puolen hallituksesta, eli viranomaistahot, taas nimittää LVM. Kaikilla jäsenyhteisöillä on äänestyksissä yksi ääni, riippumatta järjestön koosta, rahoituksesta yms. Jäsenmaksumme on vuosittain 100 euroa.

    HEPO on mukana välillisesti Suomen Liikenneliiton kautta. Jäsenyyden lisäksi voi olla mukana myös monella muulla tavalla. Juuri meneillään olevaa pyöräilyviikkoa Liikenneturva viettää eri puolilla Suomea yhteistyössä monien paikallisten pyöräily-yhdistysten kanssa.

    Turvallisen pyöräilyn edistäjät hereillä

    Eilen Liikenne- ja viestintäministeriö tiedotti haluavansa luopua omasta roolistaan Liikenneturvaa ohjaavana viranomaisena. Ministeriössä käynnistetyn lainsäädäntöhankkeen peruslähtökohta kuitenkin on, että Liikenneturvan rooli julkisoikeudellisena yhdistyksenä ja tehtävät säilyvät ennallaan. Jatkossa jäsenten ääni on siis yhä merkittävä.

    Lakihanke liittyy viime vuonna tehtyyn selvitysmiehen raporttiin, johon ministeriö pyysi lausuntoja kaikilta Liikenneturvan jäseniltä mm. Suomen Liikenneliitolta SULI:lta.

    Liikenneturva edistää turvallista liikennekäyttäytymistä

    Liikenneturvan liikennesääntövalistus perustuu voimassaolevaan lakiin. Liikenneturvan sääntötuntemusta edistävän viestinnän tavoitteena on, että jokaisella tiellä liikkujalla on käsitys perusliikennesäännöistä. Liikenteessä selvitään perussäännöillä, kun ne yhdistetään ennakoivaan ajotapaan. Opetamme kaikille tienkäyttäjille, niin autoilijoille, kävelijöille kuin pyöräilijöillekin, ennakointia, koska liikenneympäristö ei ole täydellinen. Liikenneturvalle on valtakunnallisessa liikenneturvallisuussuunnitelmassa määritelty tehtäväksi pyöräilykypärän käytön edistäminen samalla tavoin kuin on määritelty turvavyönkin käytön edistäminen.
    Liikenneturvassa edistämme pyöräilyä tekemällä siitä turvallisempaa. Eritoten pyrimme pyöräilyn lisäämiseen liikennekasvatuksessa. Pyrimme esimerkiksi siihen, että lasten kuljettaminen autolla kouluun vähenee ja lapset kulkisivat kouluun jalan tai pyörällä.

    Jalan ja pyörällä -opas on tarkoitettu pyöräilijöille ja kävelijöille. On huomattava, että opas on tarkoitettu kaiken ikäisille. Oppaan tekemisessä oli mukana Helsingin polkupyöräilijöiden edustaja Otso Kivekäs, jonka ehdotukset otettiin mukaan oppaaseen. On muistettava, että opas on tarkoitettu perussääntöjen esille tuomiseen, se ei ole lakikirja, eikä erikoistapauksia ei ole mainittu. Autokoulussa ennen ajokortin saamista tulee kuljettajien osata perusväistämissäännöt.

    Suurin osa Suomen pyöräteistä on kaksisuuntaisia. Yksisuuntaisilla pyöräteillä ajosuunta on osoitettu liikennemerkein. Pyöräkaistan suunta on luonnollisesti ajotien mukainen.

    Kiitos osoitetusta kuvasta, jossa pyöräilevältä puuttui takaheijastin. Poistimme kuvan Flickr-kuvapalvelustamme.

    Yhteistyöterveisin
    Kaisa Hara, viestintäpäällikkö, Liikenneturva
    Varpu Tavaststjerna, yhteyspäällikkö, Liikenneturvan Helsingin toimipiste

    1. Kiitos kommentista, dialogi on varmasti hyväksi.

      Näin ensialkuun vastaan vain yhteen kohtaan.

      Yksisuuntaisilla pyöräteillä ajosuunta on osoitettu liikennemerkein.

      Millä liikennemerkeillä?

      Itse kun usealla argumentilla perustelin että yksisuuntaisuutta ei merkitä liikennemerkein, niin on vähän ikävää jos siihen väitetään vastaan ilman mitään perusteluja. Tulee vaikutelma ettei kirjoitustani luettu tai ettei sitä oteta vakavissaan. Hyvien perustelujen kanssa vastaanväittäminen ja eri mieltä oleminen toki on tervetullutta.

    2. Ja pidemmin.

      Olemmekin jo pitkään toivoneet pyöräilijöitä aktiivisesti mukaan Liikenneturvan työhön

      Niin minäkin toivoisin. Itseäni toistaen, kun jäsenyyttä kuitenkin tarjotaan, pitää sitä tosissaan harkita. Toisaalta jos pienten vapaaehtoisvoimin toimivien pyöräjärjestöjen piiristä ei aktiiviseen osallistumiseen löydy resursseja, ei jäsenyys silloin ole hyödyksi.

      Lakihanke liittyy viime vuonna tehtyyn selvitysmiehen raporttiin, johon ministeriö pyysi lausuntoja kaikilta Liikenneturvan jäseniltä mm. Suomen Liikenneliitolta SULI:lta.

      Liikenneturva on julkisoikeudellinen järjestö. Se tarkoittaa, että sen asiat eivät kuulu vain jäsenille vaan kaikille liikenteestä kiinnostuneille suomalaisille. Olisi siis ollut perusteltua pyytää lausuntoja muiltakin kuin jäseniltä.

      Harmi ettei tiedonkulku SuLin ja HePon välillä tällä kertaa toiminut. Se ei tietenkään ole ministeriön vika.

      Liikenneturvalle on valtakunnallisessa liikenneturvallisuussuunnitelmassa määritelty tehtäväksi pyöräilykypärän käytön edistäminen samalla tavoin kuin on määritelty turvavyönkin käytön edistäminen.

      Tätä en tullutkaan ajatelleeksi. Ehkä pyöräilijöiden pitäisikin saada edustajansa Liikenneturvan hallituksen sijaan niihin kabinetteihin, missä päätetään liikenneturvallisuussuunnitelmasta, jos kerran todellinen valta on siellä.

      Laki Liikenneturvasta muuten mainitsee toimintaa ohjaavana asiakirjana Liikenneturvan hallituksen hyväksymän toimintasuunnitelman eikä valtakunnallista liikenneturvallisuussuunnitelmaa.

      … eikä erikoistapauksia ei ole mainittu.

      Osa ”erikoistapauksista” on mainittu, kuten pyörätasku. Jos säännöt eivät ole hallussa, pyörätasku aiheuttaa hämmennystä mutta yksisuuntainen pyörätie vaaraa. Eikö yksisuuntaisuus olisi siis tärkeämpi valistuskohde?

      Ja yksisuuntaisen pyörätien missään nimessä ei pitäisi olla erikoistapaus, ja onneksi ne ovatkin yleistymässä.

      Autokoulussa ennen ajokortin saamista tulee kuljettajien osata perusväistämissäännöt.

      Ja 13% osaa. Se on aika vähän. Vaikka ne loput 87% ovat kerran autokoulun läpäisseet, ehkä heihin kannattaa silti kohdistaa liikennesääntövalistusta.

  3. Toivoisin, että pyöräilykypärän käytön pakolliseksi tekemisestä voitaisiin luopua kokonaan valtakunnallisesti. Tutkimus osoittaa, että kypäräpakko ei lisää turvallisuutta ja esim. Austraaliasta on esimerkkejä, että kypäräpakko lisää onnettomuusriskiä ja johtaa suurempaan määrään loukkaantumisia. Lisäksi kypäräpakko heikentää terveyttä valtakunnallisesti koska se vähentää pyöräilyä. Tiedän, että kaikki tätä blogia lukevat tietävät nämä asiat jo, mutta ne pitäisi tuoda esille myös yleisemmin.

    Austraaliasta tulevat tutkimukset myös osoittavat, että autoilijoiden tulisi käyttää suojakypärää autoillessa vähentääkseen päävammoja. Miksi Liikenneturva ei edistä autoilukypäröiden käyttöä? Miksi Liikkenneturva ei edistä kävelykypärien käyttöä? Varsinkin talvella kun moni ihminen liukastuu ja kaatuu sen lisäksi, että he murtavat lonkkansa olettaisin, että moni kolauttaa päänsä asfalttiin. Tilastollisesti pyöräily on suurin piirtein yhtä vaarallista kuin kävely, mutta jostain syystä pyöräilystä halutaan tehdä vaarallista. Autot ovat liikenteessä vaarallisia. Autoista ei tehdä vähemmän vaarallisia pakottamalla pyöräilijät käyttämään suojapäähinettä.

  4. … ja pyöräkaistan ajosuunnan luonnollisuutta voi käydä havainnoimassa vaikka Mannerheimintien eteläpäässä esimerkiksi virka-aikaan.

    Tuo Liikenneturvan uusi opas on jo askel hyvään suuntaan, mutta jostain syystä siitä on unohtunut edes tärkeimmät ajoradalla pyöräilyn perusasiat, toisin kuin HePon paljon suppeammasta vastaavasta. Ehkä Liikenneturvasta joku voisi käydä HePon katuajokurssilla tutustumassa ns. todellisuuteen.

  5. Liikenneturvassa ei näytä olevan edes perustason ymmärrystä esimerkiksi eri riskitekijöiden merkittävyydestä tai uusimmasta ulkomaisesta liikenneturvallisuustutkimuksesta. Liikenneturvan toiminta toimii usein tarkoitustaan vastaan: liikennesäännöistä tiedotetaan väärin tai harhaanjohtavasti. Valistus on victim blame -tyyppistä, mistä syntyy vääristynyt kuva eri riskitekijöiden merkittävyydestä (auto painaa tonneja ja pyöräilijä kymmeniä kiloja, silti pyöräilijän ”vastuuta” korostetaan jopa enemmän kuin autoilijan). Liikenneturvallisuuden lisäämisessä valistuksella on vain vähäinen merkitys muiden merkittävämpien tekijöiden rinnalla. Liikenneturva ei yli kuuden miljoonan euron budjetistaan huolimatta kykene täyttämään tehtäväänsä. Liikenneturvan toiminta ei ole pelkästään suhteellisen turhaa vaan jopa haitallista liikenneturvallisuuden ja kävelyn ja pyöräilyn lisäämisen kannalta.

    Liikenneturvalle on käynyt kuten laitoksille joskus käy: sen alkuperäinen tarkoitus on kadonnut ja se on olemassa lähinnä itsensä vuoksi. Liikenneturvan toiminta ei tähtää liikenneturvallisuuden lisäämiseen vaan oman olemassaolonsa perustelemiseen. Jotta turvallisuusvalistus olisi perusteltua, on oltava vaara. Liikenneturvan tehtäväksi on tullut tiedottaa kaikille, että liikenne on vaarallista.

    Kun koko Liikenneturvan konsepti on näin perustavanlaatuisesti pielessä, ei ole järkeä alkaa ”muuttamaan” Liikenneturvaa, vaan on vakavasti harkittava Liikenneturvan lakkauttamista ja rahojen käyttämistä turvallisuusteatterin sijaan johonkin, joka todella edistää liikenneturvallisuutta. Varsinkaan pyöräjärjestöjen ei ole järkevää käyttää nyt jo äärimmilleen venytettyjä vapaaehtoisresurssejaan siihen, että he yrittäisivät soluttautua Liikenneturvaan ja pienenä vähemmistönä muuttaa Liikenneturvaa sisältä päin.

  6. Koistinen ja Marju Ollitervo –Pyöräliitto, Pyöräilykuntien verkosto tai jokin muu toimija olisi enemmän kuin tervetullut lisä. Pyöräilyn lisääntyminen tuottaa toivottavasti uusia voimavaroja ja mahdollisuuksia.

    Olli Pottonen ja Niko K – Vastasimme huolimattomasti tai kysymyksesi pihvi meni meiltä ohi, pahoittelen tätä. Tarkistamme alkuperäisen visan kysymyksen Liikenne ja viestintäministeriöstä. Palataan tähän.

    Olli Pottonen -Toinen hyvä kysymys on, mikä tulisi olla autoilijoille suunnatun kampanjoinnin kärki. Viime vuonna se oli turvavyön käyttämättömyys, rattijuopumus sekä ylinopeudet. Uusin suuri teema tälle vuodelle on tarkkaamattomuus, eli kun (auton) kuljettaja keskittyy johonkin muuhun kuin ajotehtävään. Suuri osa Liikenneturvan valistustyöstä onkin suunnattu autoilijoille, joiden vastuu muun liikenteen turvallisuudesta on suurin.

    Säännötkin ovat toki tärkeä aihe, mutta esim. tutkijalautakuntien mukaan kevyen liikenteen onnettomuuksissa (VALT:in määrittely) moottoriajoneuvon kuljettajan tieto (es. liikennesäännöt) on varsin pienessä roolissa. (sivu 50.)

    http://www.lvk.fi/fi/Raportit/LVK-uutiset-ja-raportit/TIEDOTE-17122013-Tutkijalautakuntien-vuosiraportti-2012-/

    Antti L. – Suomen lainsäädäntö pyöräilykypärän osalta on kansainvälisestikin poikkeuksellinen. Lain mukaan pyöräillessä on ”yleensä aina” käytettävä pyöräilykypärää. Vertailu esimerkiksi sanktioita käyttävään Australiaan on siksi vaikeaa. Asia on varmasti ajankohtainen tieliikennelain uudistuessa. Ohessa mielestäni hyvä hollantilaisen SWOV:in kooste asiasta:
    http://www.swov.nl/rapport/Factsheets/UK/FS_Bicycle_helmets.pdf

    Anna Ronkainen – Me voisimme hyvin tulla mukaan HEPO:n katuajokurssille.

    jari – Norjalaisten kampanjan konsepti on imarteleva. Tässä suomalainen valppain mielin kampanja kolmen vuoden takaa. Etenkin eka filkka on hämmentävän samanlainen:
    https://www.youtube.com/watch?v=AS7xpXdmh_A

    Lopuksi toistan kutsumme. Turvallista liikkumista edistävällä pyöräilyjärjestöllä olisi kysyntää Liikenneturvassa, tulkaa mukaan!

    Vastaukset koosti tiedottaja Pasi Anteroinen

    1. Harmi ettei 2012 aiemmista VALTin raporteista löytynyt tuota arviota liikennesääntöjen tuntemattomuuden vaikutuksesta, niin emme saa isompaa otosta.

      Liikennesääntöjen tärkeydessä olisi kyllä pohdinnan aihetta. Kun ne osataan noin huonosti, mutta tämä ei näy onnettomuustilastoissa, niin tarkoittaako se että säännöt ovat tosiasiassa turvallisuuden kannalta epäolennaisia? Liikenteen sujuvuuden kannalta ovat toki olennaisia, mutta se on eri asia. Olen kolmessa eri maassa kussakin tehnyt satoja matkoja ajoneuvolla, eikä se yhtään turvallisemmalta tuntunut Suomessa missä osasin liikennesäännöt ylivoimaisesti parhaiten. Päinvastoin omien oikeuksien tunteminen voi lisätä uskaliaisuutta ja sitä kautta riskejä. Toki oikeusturva paranee, jos mahdollisen onnettomuuden jälkeen pystyy huolellisesti oman ajotapansa perustelemaan—jos siis jää henkiin.

      Edelleen jos liikennesäännöt eivät olekaan niin tärkeitä niin pitäisikö pyöräilijän ja jalankulkijan oppaassa olla vähemmän niitä ja enemmän muuta asiaa?

      Siinäkin olisi pohtimisen aihetta, pitäisikö liikenteessä keskittyä omaan turvallisuuteen vai muiden, heikompien tienkäyttäjien turvallisuuden takaamiseen.

  7. Blogissa linkitetyssä LVM:n tiedotteessa: ”Tavoitteena on keskittää Liikenneturvan toimintaa sen vahvoille osaamisalueille eli viestintään, kampanjointiin, valistukseen ja koulutukseen.”

    Miten ja kuka sen osaamisen määrittelee? Melkein piti oksentaa myötähäpeän, ärsytyksen ja masennuksen sekoituksesta, kun kattelin sen ”Pölkkypää” -videon, jonka Jari postasi ylempänä… onneksi Valppain mielin oli sentään parempi.

    Toivotus tulla mukaan Liikenneturvaan on ehdottomasti asia, joka pitää miettiä kunnolla läpi. Parhaimmillaan sillä voi vaikuttaa ja pahimmillaan sillä ampuu itseään jalkaan, jos todellista vaikutusta ei ole (kuten SuLi), mutta pyöräilijöiden mukana ololla voidaan sitten legitimoida kaiken maailman Pölkkypääkampanjat.

  8. LVM:stä vastattiin näin:” Yksisuuntaisen pyörätien erottaa kaksisuuntaisesta siitä, että kaksisuuntainen on merkitty pyörätieliikennemerkillä molemmista ajosuunnista http://goo.gl/maps/uSRI8 ja http://goo.gl/maps/Tthz9 , mutta yksisuuntainen pyörätieltä merkki puuttuu toisesta (ei ajo-) suunnasta http://goo.gl/maps/YfKSz . Kuvassa näkyy myös tieliikenneasetuksen 40 §:n mukainen suuntanuoli, joka tekee kulkusuunnasta velvoittavan. Suuntanuoli toistaan myös risteysvälillä http://goo.gl/maps/FZmCC

    Hyvää pyöräilykesää,

    tiedottaja, Pasi Anteroinen

  9. Ollin kysymys oli varmaankin retorinen. Liikennemerkki ja sen puuttuminen ovat viestintäkeinoina kaksi varsin eri asiaa, ja tuon nykykeinon toimivuudesta voi tehdä havaintoja luonnossa niillä muutamilla yksisuuntaisilla pyöräteillä ainakin Helsingissä. Ja ainakin Mannerheimintien Tullinpuomin ja Tilkan välisen pätkän pyöräteiden yksisuuntaisuuden on ilmeisesti kaupunkikin jo unohtanut, kun niitä ei enää merkitä yksisuuntaisiksi pyöräilykarttaankaan, mutta liikennemerkkien (puuttumisen) perusteella tilanne on täysin yksikäsitteinen. Kovin kapeitakin mokomat paikoin kaksisuuntaiselle liikenteelle.

    Parempikin merkintä on käytössä muutamassa paikassa, eli väärällä puolella sininen neliskulmainen pyörän kuva (tietyille ajoneuvoille tarkoitettu reitti) ja nuoli tien oikealle puolelle, mutta selvyyden vuoksi tekstillinen lisäkilpi ”Yksisuuntainen pyörätie/-kaista” tai vastaava olisi varmaankin paikallaan ainakin seuraavat n vuotta. Aiheesta kannattaisi varmaankin puolin ja toisin keskustella tienpitäjien kanssa kunnes tilanne korjaantuu.

    (Ja tervetuloa tosiaan Liikenneturvankin edustajat HePon katuajokoulutuksiin, tänä kesänä kesä- ja elokuussa Narinkkatorilla keskiviikkoisin klo 17:30 alkaen.)

  10. ^^Bulervardilta noita nuolia ei löydy enään. (tai jos niitä ei ole maalattu tänään uudestaan). Eilen viimeksi ajoin niin ei näkynyt nuolia missään. Vain pyörän kuvia on viimeksi maalattu sinne.

  11. Ihan uusi juttu mulle ja suorastaan mahtava juttu, jos Tullinpuomin ja Tilkan väli on/pitäisi olla/olisi yksisuuntainen. Fillaroin eilen sen pitkästä aikaa ajatuksella ja itäpuolella yhtä pyöräsymbolia lukuun ottamatta kaikki näyttivät vain ajosuuntaan.

    Nyt Ksv voisi kertalleen miettiä ja nakittaa asian HKR:lle, jotka puolestaan komentaisi Staraa tekemään väylästä yksisuuntaisen. Tietenkin systeeminvaihdoksiin (kaksisuuntainen -> yksisuuntainen, toisinpäin ei merkintöjä/opastusta tarvita) pitää kiinnittää erityistä huomiota ja niitä nuolia voisi maalailla n vuotta. Ja jos toi päätetään eheyttää, niin miksi sitä ei jatkettaisi samalla Ruskeasuolle saakka?

    Itäpuolen ainoa ”väärinpäin” oleva symboli oli tässä: https://www.google.fi/maps/@60.192916,24.908405,3a,37.5y,72.03h,73t/data=!3m4!1e1!3m2!1sR4PYfdVJXZ6r_5_t8LDSxA!2e0

    Ja mitä tulee pyöräilijöille tarkoitettuihin kielletty ajosuunta -liikennemerkkeihin systeeminvaihdoksissa, niin ei niistä autoliikenteelle ole mitään haittaa, koska kilpihän näyttää autoilijan kannalta väärään suuntaan – aina. Esimerkiksi tässä: https://plus.google.com/photos/104064705700796699762/albums/5513126958381165553/5531643890069949682?pid=5531643890069949682&oid=104064705700796699762 (tämä on siis aivan sama kuin autoille osoitettu kielletty ajosuunta -merkki, joka näyttää aina vastasuuntaan, eli ei sinne mistä autot tulevat, vaan sinne mistä ei kyseiselle kadulle saa ajaa)

  12. Liikenneturvan pyöräilyvalistus on negatiivista, kypäräfiksoitunutta, turvavälineillä täyteentupattua tunkkaista pelottelua. Liikenneturvan pitäisi yksiselitteisesti sanoutua irti kypäräpakkolakien ajamisesta ynnä muista hullutuksista ja muuttaa täysin tapaansa ”valistaa”; vaikkapa Euroopan Komission mallin mukaan. Liikenneturva tarvitsee uusia tuulia ja moderneja malleja pyöräilyn edistämiseen, nykyiset esimerkit saavat kaltaiseni kypärättömän jopoilijan lähinnä pelkäämään pyöräilyä – itse kuulun siis niihin, jotka kypäräpakkolain voimaantullessa lopettaisivat pyöräilyn kokonaan.

  13. Eli ilman 40 § mukaista suuntanuolta kulkusuunta ei ole velvoittava, niinhän nuo kirjoittaa. Pyörätie on pyörätie on jokasuuntainen pyörätie ellei nuolilla muuta määrätä, ja erikseen käyttövelvollisuus on sillä joka ohittaa sopivan liikennemerkin.

Vastaa