Helsinki

Pyöräilyn dataa Helsingistä

torstai, 21. toukokuuta 2015

Alla muutama graafi pyöräilyn liikennemäärien, pyöräilyonnettomuuksien, jalankulkuonnettomuuksien sekä pyöräilykypärän käyttöasteen kehityksestä Helsingissä. Jätän graafien tulkinnan lukijan illan ratoksi.

Liikenneonnettomuuksien data on poliisin tietoon tulleet onnettomuudet. Pyöräilyn määrissä käytin polkupyöräliikenteen käsilaskentojen dataa, koska sitä oli saatavilla pitkältä ajalta. Osa käsilaskentapisteiden datasta on lähteessä arvioitua, ks. esim. [2]. Kypärän käyttöasteesta oli numeerinen tieto saatavilla vuosilta 2007–2014. Muiden vuosien luvut olen arvioinut [2] s. 11 graafin perusteella. On mahdollista, että arvioni kypärän käyttöasteesta heittävät noin prosenttiyksiköllä.

Huomaa, että yksittäiset luvut eivät välttämättä kerro mitään. Kaikki onnettomuudet eivät tule poliisin tietoon. ”Pyöräilyn määrä” on 13 laskentapisteeltä yhden päivän ajalta kerätty pyöräilijöiden määrä. Onnettomuuksien määrä on koko vuodelta ja kaikkialta Helsingistä. Siten yksittäinen luku ”Polkupyöräonnettomuudet / käsilaskennat” ei tarkoita, että pyöräilymatkoista vajaa prosentti päätyisi onnettomuuteen, vaan osuus on todellisuudessa paljon pienempi. Eri vuosien datat ovat kuitenkin keskenään vertailukelpoisia, joten graafin muoto kertoo suureiden ajallisesta kehityksestä.

jk_onn_pp_onn

pp_lkm_k_aste

pp_lkm_onn_lkm

pp_lkm_onn_osuus

pp_onn_k_aste

pp_onn_osuus_k_aste

jk_onn_lkm_k_aste

pp_lkm_jk_onn

pp_lkm_jk_onn_osuus

Lähteet

[1] Liikenneonnettomuudet Helsingissä avoin data
[2] Polkupyörälaskennat Helsingissä 2014
[3] Polkupyörälaskennat Helsingissä 2013
[4] Polkupyörälaskennat Helsingissä 2012
[5] Polkupyörälaskennat Helsingissä 2011
[6] Polkupyörälaskennat Helsingissä 2010
[7] Polkupyörälaskennat Helsingissä 2009
[8] Polkupyörälaskennat Helsingissä 2008
[9] Liikenneonnettomuudet Helsingissä 2007

Jalankulkuonnettomuudet ja polkupyöräonnettomuudet: [1]
Käsilaskennat: [2] s. 3 taulukko
Kypärän käyttöaste: [2], [3], [4], [5], [6], [7], [8], [9]. Loput tiedot arvioitu [2] s. 11 graafista.

numerot
Graafeissa käytetty data.

 

Marjut Ollitervo

Kirjoittaja on Pyöräkaista Hämeentielle -aloitteen toinen tekijä, ja toiminut Pyöräliiton hallituksessa 2014-2019 sekä Helsingin Polkupyöräilijöiden hallituksessa 2013-2016. Twitter: @cyclite

Lisää tältä kirjoittajalta

One thought on “Pyöräilyn dataa Helsingistä

  1. ”Huomaa, että yksittäiset luvut eivät välttämättä kerro mitään. Kaikki onnettomuudet eivät tule poliisin tietoon. ”

    Nimenomaan pyöräilyonnettomuuksien osalta tämä on erittäin merkittävä puute. Voisipa arvella, että autojen kanssa kolarointi päätyy tilastoihin helposti, mutta pyöräilijöiden keskinäiset törmäykset, jalankulkijoiden keilaamiset ja ihan omaehtoiset nurinajot jäävät helposti tilastojen ulkopuolelle.
    http://www.hs.fi/kaupunki/a1439519922439
    Helsingin poliisin tietoon tulee vuodessa noin 120 tapausta, joissa pyöräilijä on loukkaantunut. Lukuun sisältyvät myös sellaiset pyöräilyonnettomuudet, joissa ei ole osallisena autoa.

    ”Se on aika paljon, kun ottaa huomioon, että poliisin tietoon tuleva loukkaantumisten määrä on Helsingissä vuosittain 500:n tuntumassa”, komisario Dennis Pasterstein sanoo.

    ”Näitähän on oikeasti lukematon määrä, koska on arvioitu, että kaikista pyöräilyonnettomuuksista poliisin tietoon tulee vain 30 prosenttia.

Vastaa käyttäjälle TienkäyttäjäPeruuta vastaus