Mitä on victim blaming?

lauantai, 5. syyskuuta 2015

muistokukat
Tukholmankadun yliajon uhrin muistoksi tuotuja kynttilöitä 16.8.2015.

Wikipedia määrittelee termin victim blaming* seuraavasti:

Victim blaming occurs when the victim of a crime or any wrongful act is held entirely or partially responsible for the harm that befell them. The study of victimology seeks to mitigate the perception of victims as responsible.
Victim blaming – Wikipedia, the free encyclopedia

Victim blaming tarkoittaa vastuun siirtämistä kokonaan tai osittain rikoksen tai vääryyden uhrille hänelle koituneesta haitasta.

Paljon käytetty esimerkki victim blamingista on raiskauksen uhri, joka victim blaming -ideologian mukaan oli vähintäänkin osittain itse syyllinen tapahtuneeseen – mitäs pukeutui minihameeseen, tai käveli yksin puistossa, tai joi itsensä humalaan.

Mikä saa ihmiset ajattelemaan, että rikoksen uhri on itse syyllinen kokemaansa vääryyteen? Psykologi, tutkija Juliana Breinesin mukaan kyseessä on haluttomuus hyväksyä sitä, että maailmassa on epäoikeudenmukaisuutta, että pahoja asioita tapahtuu hyville ihmisille, ja että emme voi kontrolloida kaikkea mitä meille tapahtuu, vaikka kuinka joustaisimme, olisimme hyviä ihmisiä ja tekisimme oikein. Vääryys voi siten sattua myös omalle kohdallemme.

Victim blamingillä on myös vallan rakenteita ylläpitävä funktio. Victim blaming -kulttuuri ylläpitää rasistisia ja muita sosiaalisesti epäoikeudenmukaisia rakenteita. Se pitää matalan statuksen ihmisryhmän statuksen matalana. Naisten, etnisten vähemmistöjen, pyöräilijöiden (ks. myös mitä yhteistä on pyöräilyllä ja naisena olemisella).

“Normaali”

Minihame-esimerkki on tuttu, selkeä ja helppo ymmärtää. Kaikki victim blaming -tapaukset eivät kuitenkaan ole läheskään näin selkeitä, vaan ne on usein puettu näennäisen hyvää tarkoittavaan valistamiseen ja oikein tekemisen vetoamiseen. Victim blamingiä voi olla vaikea tunnistaa, jos ei sitä ole tullut ajatelleeksikaan. Valistaja ei useinkaan itse tiedosta harjoittavansa victim blamingiä. Hän vain toistaa ideologiaa, johon hän on syntymästään saakka kasvanut niin sisälle, että pitää sitä normaalina. Valistajan mielestä jokaisen on vain järkevää omilla valinnoillaan yrittää välttää joutumasta väärin kohdelluksi.

Mikä milloinkin on normaalia, ei kuitenkaan ole mikään objektiivinen luonnonvakio, vaan vaihtelee historian ja kulttuurin mukaan. Orjuus oli aikoinaan normaalia. Nykyään se on rikos. Aina “normaali” ei myöskään ole tulosta asioiden ajautumisesta niin sanotusti omalla painollaan johonkin tilaan. Joskus se on saavutettu tietoisella kampanjoinnilla ja isolla rahalla.

Näin tehtiin pyöräilyn ja jalankulun tapauksessa. Vielä sotia ennen pyöräily ja jalankulku olivat normaaleja, vallitsevia tapoja liikkua paikasta toiseen. Kadut olivat täynnä jalankulkijoita ja pyöräilijöitä. Tämä oli este autoteollisuuden bisneksille. Siispä autoteollisuus aggressiivisesti lobbaamalla ja kampanjoimalla määritteli uudelleen sen, kenelle julkinen katutila kuuluu. Keksittiin uusi rikos, jaywalking**. Se mikä oli ennen ollut normaalia, olikin nyt rikollista tai vähintään huonoa liikennekäyttäytymistä. Autoilu normalisoitiin, pyöräily ja jalankulku marginalisoitiin. Amerikoissa lisäksi julkinen liikenne ajettiin järjestelmällisesti alas.

Sotien jälkeiset sukupolvet ovat syntyneet tähän “normaaliin”, ja useimmat eivät ole tietoisia sen rakennetusta historiasta. Asiat vaikuttavat olevan ikään kuin luonnollisessa ja välttämättömässä tilassa.

Tunnistaminen

Liikenteeseen liittyvä victim blaming on usein puettu näennäisen viattoman ja ”tasapuolisen” liikennevalistuksen muotoon. Joka kerta kun media uutisoi autoilijan ja pyöräilijän tai autoilijan ja jalankulkijan kolarista, keskustelupalstat täyttyvät uhrin tai uhrin viiteryhmän vastuuta korostavista tai jopa suoraan syyllistävistä kommenteista. Vaikka törmäys olisi johtunut kiistatta autoilijan virheestä, silti poliisin, Liikenneturvan ja Trafin edustajat rientävät valistamaan – ei autoilijoita – vaan jalankulkijoita ja pyöräilijöitä heijastimesta, kypärästä, tilannenopeudesta, yhteispelistä, kohteliaisuudesta ja pahimmillaan siitä, miten pyöräilijän kannattaa aina väistää, sillä sairaalassa ei paljon lohduta, että oli oikeassa.

Kysymys kuuluukin, miten erottaa asiallinen liikennevalistus victim blamingistä. Valistuksen asiallisuus riippuu paitsi viestin sisällöstä, myös asiayhteydestä, jossa se esitetään.

Otetaan esimerkki. Autoilija kääntyy pyöräilijän eteen ja törmää tähän. Autoilija on jättänyt noudattamatta liikennesääntöjä. Pyöräilijä on noudattanut liikennesääntöjä. Organisaatio tai henkilö X reagoi uutiseen muistuttamalla pyöräilijöitä tilannenopeudesta, valoista, joustamisesta tai muusta vastaavasta. Tällä tavoin X tulee samalla esittäneeksi, että ko. toimenpiteillä pyöräilijä olisi voinut estää törmäyksen. Toisin sanoen X esittää, että törmäys johtui ainakin osittain pyöräilijän käyttäytymisestä, ja siten X siirtää vastuuta autoilijan virheestä pyöräilijälle. Tämä on määritelmän mukaan victim blamingiä.

Jos piiloväite pyöräilijän osasyyllisyydestä ei sisältyisi X:n viestiin, viestissä ei olisi mitään järkeä. Ei ole järkeä sanoa: “Onnettomuus johtui asiasta B, joten korjatkaa asia C”.

Mutta onhan vain järkevää ja vastuullista muistuttaa pyöräilijöitä tilannenopeudesta ja joustamisesta? Etenkin kun ei siellä sairaalassa paljon lohduta että oli oikeassa, vai mitä?

Toki on hyvä kertoa pyöräilijällekin turvallisuuden kannalta ei itsestään selviä asioita, kuten vaikkapa, että turvallisin paikka pyöräilijälle on yleensä keskellä kaistaa. Mutta on täysin turhaa heristellä pyöräilijälle sormea, että autoa kannattaa aina väistää.

Tottakai pyöräilijä väistää autoa. Ei hän yleensä halua kuolla.

Jos oletamme, että valistaja ei pidä aikuisia pyöräilijöitä täysinä idiootteina tai otaksu heidän kaikkien haluavan tehdä itsemurhaa liikenteessä, hänelle jää vain yksi motivaatio avata suunsa kyseisen itsestäänselvyyden tuomiseksi ilmoille: viestiminen siitä, että on pyöräilijän vastuulla olla jäämättä auton alle. Tämä on määritelmän mukaan victim blamingiä.

Pyöräilijällä on jo lähtökohtaisesti selviytymisvaistoon perustuva motivaatio väistää tuhansien kilojen painoista autoa. Kehotus väistää autoja, koska muuten käy huonosti, tuskin tuo oleellista lisäarvoa tähän evoluution muokkaamaan motivaatioon. Esitetty ”ratkaisu” on jo vallitseva tilanne. Jos pyöräilijät eivät jatkuvasti jo joustaisi oikeuksistaan, meillä tulisi isot kasat ruumiita joka päivä.

Usein sama viesti on puettu vaikeammin tunnistettavaan ja pehmeämpään asuun. Puhutaan “yhteispelistä”, huomaavaisuudesta, joustamisesta jne. Kuitenkin, kun näitä epämääräisiä kehotuksia perataan syvemmälle, ne kaikki palautuvat samaan itsestäänselvyyteen: ei kannata jäädä auton alle. Miksi tarvitaan ”yhteispeliä” ja joustavuutta? Miksi liikennesääntöjen noudattaminen ei riitä? Siksi, että ei kannata jäädä auton alle.

Itsestäänselvyyksien lateleminen “valistuksena” on victim blamingiä. Se ei tuo lisäarvoa kenenkään liikenneturvallisuuteen, mutta se vahvistaa vahvemman moraalista oikeutta – viidakon lakia – ja siten heikentää liikenneturvallisuutta.

Kaksoisstandardit

Victim blamingin tunnistamiseksi on helppo testi. Kuvittele uhrin tai heikomman osapuolen tilalle autoilija. Esitä itsellesi kysymys: Ajattelisinko näin, jos kyseessä olisi autoilija? Olisiko se “normaalia”?

Annan muutaman esimerkin.

Esimerkki 1. Tilannenopeus

  • Pyöräilijä ajaa pääkadun pyörätiellä, jolla on 50 km/h rajoitus, reilusti alle nopeusrajoituksen. Autoilija tulee sivukadulta kolmion takaa pyöräilijän eteen ja törmää pyöräilijään. Mielestäsi pyöräilijällä oli liian suuri tilannenopeus. Pyöräilijän tulisi nopeutta alentamalla varautua siihen, että kolmion takaa voi tulla autoilija päälle.
  • Autoilija A ajaa pääkadulla, jolla on 50 km/h rajoitus, nopeusrajoituksen mukaan. Autoilija B tulee sivukadulta kolmion takaa autoilijan A eteen ja törmää tähän. Mielestäsi autoilijalla A oli liian suuri tilannenopeus. Hänen tulisi nopeutta alentamalla varautua siihen, että kolmion takaa voi tulla toinen autoilija päälle.

Esimerkki 2. Kypärä

  • Pyöräilijä väistää yllättäen kolmion takaa tulevaa autoilijaa, kaatuu ja lyö päänsä. Mielestäsi pyöräilijän loukkaantuminen on hänen oma vikansa, koska hän ei käyttänyt kypärää. Haluat muistuttaa pyöräilijöitä kypärän käyttämisestä.
  • Autoilija A väistää yllättäen kolmion takaa tulevaa autoilijaa B, menettää autonsa hallinnan ja törmää valopylvääseen. Auto rusentuu ja autoilija lyö päänsä. Mielestäsi autoilijan A loukkaantuminen on hänen oma vikansa, koska hän ei käyttänyt kypärää. Haluat muistuttaa autoilijoita kypärän käyttämisestä. (Ei, turvavyö ei ole sama asia kuin kypärä.)

Esimerkki 3. Itsensä näkyväksi tekeminen

  • Pyöräilijä ajaa pyörätiellä liikennesääntöjen mukaisesti. Vastakkaisesta suunnasta tulee autoilija, joka kääntyy vasemmalle pyöräilijän eteen ja törmää tähän. Kuulusteluissa autoilija kertoo, ettei ollut huomannut pyöräilijää. Mielestäsi törmäys oli pyöräilijän vika, koska hän ei ollut pukeutunut kirkkaisiin vaatteisiin. Haluat muistuttaa pyöräilijöitä heijastinliiveistä ja itsensä näkyväksi tekemisestä.
  • Autoilija A ajaa kadulla liikennesääntöjen mukaisesti. Vastakkaisesta suunnasta tulee autoilija B, joka kääntyy vasemmalle autoilijan eteen ja törmää tähän. Kuulusteluissa autoilija B kertoo, ettei ollut huomannut autoilija A:ta. Mielestäsi törmäys oli autoilijan A vika, koska hänen autonsa ei ollut neonkeltainen. Haluat muistuttaa autoilijoita, että olisi hyvä maalata auto heijastinmaalilla.

Esimerkki 4. Isomman oikeus

  • Pyöräilijä ajaa pääkadun pyörätietä. Autoilija tulee kolmion takaa pyöräilijän eteen ja törmää tähän. Pyöräilijä loukkaantuu vakavasti. Mielestäsi ei ole merkitystä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä, koska pyöräilijä on se, jolle käy huonosti törmäyksessä auton kanssa. Haluat muistuttaa pyöräilijöitä, että pyöräilijän kannattaa aina väistää autoa.
  • Henkilöautoilija ajaa pääkadulla. Puoliperävaunuyhdistelmän kuljettaja tulee kolmion takaa henkilöautoilijan eteen ja törmää tähän. Henkilöautoilija loukkaantuu vakavasti. Mielestäsi ei ole merkitystä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä, koska henkilöautoilija on se, jolle käy huonosti törmäyksessä rekan kanssa. Haluat muistuttaa autoilijoita, että pienempää autoa ajavan kannattaa aina väistää isompaa autoa ajavaa.

Kuulostivatko toiset esimerkit normaaleilta ja toiset hassuilta tai epäoikeudenmukaisilta? Ajattelitko, että eihän näin voi verrata, koska pyöräilijähän on ihan eri asia? Silloin asetat ihmisille eri arvon heidän valitsemansa kulkumuodon perusteella. Silloin syyllistyt sosiaalisen epätasa-arvon ylläpitämiseen, victim blamingiin.

Victim blaming heikentää liikenneturvallisuutta

Jos huomaat syyllistyneesi victim blamingiin, voit antaa itsellesi anteeksi. On täysin ymmärrettävää, että ideologian vinoumat ja epätasa-arvoa pönkittävät sanavalinnat jäävät meiltä helposti huomaamatta, koska ne ovat niin integroituneena kulttuuriimme. Paraneminen on kuitenkin mahdollista, ja se alkaa tiedostamisesta.

En minäkään ole victim blaming -ideologiasta vapaa. Näin kerran videon, jossa pyöräilijä ja kääntyvä autoilija törmäsivät. Sain itseni kiinni ajattelemasta: Tuo jätkä ei kyllä katsonut ympärilleen. Minä en olisi törmännyt autoon, koska olisin ajanut varovaisemmin.

En kuitenkaan rientänyt huutelemaan spekulaatiotani pitkin videolinkin kommenttipalstoja. Miksi en? Saattoihan se olla tottakin?

Törmäys tapahtui, koska autoilija jätti noudattamatta liikennesääntöjä. Olisiko pyöräilijä voinut juuri sillä hetkellä skarpata enemmän ja välttää törmäyksen vai ei, on oikeastaan epärelevanttia. Jos hänen keskittymisensä olikin sillä hetkellä herpaantunut, ei olisi mitään hyötyä mennä julistamaan, että kannattaa muuten varoa autoja. Syistä joista yllä jo kirjoitin, siitä olisi liikenneturvallisuuden kannalta enemmän haittaa kuin hyötyä. Törmäys ei johtunut ”molemmista”. Se johtui autoilijasta. Pyöräilijä ajoi liikennesääntöjen mukaan, ja hänellä oli oikeus olettaa muidenkin tienkäyttäjien noudattavan liikennesääntöjä. Huutelemalla pyöräilijän varovaisuudesta olisin siirtänyt vastuun autoilijan virheestä pyöräilijälle. Olisin vienyt fokuksen pois itse ongelmasta, auton ja autoilijan aiheuttamasta vaarasta, norsusta posliinikaupassa, ja keskittynyt käärimään posliiniesineitä paperiin.

Heikommalle osapuolelle suunnattu “valistus” on kaikista epätehokkain keino parantaa liikenneturvallisuutta. Sen sijaan se on kaikista helpoin keino esittää parantavansa liikenneturvallisuutta.

Yhteispelin, joustavuuden yms vaatijat tarkoittavat mielestään hyvää ja ajattelevat vain parantavansa liikenneturvallisuutta. Victim blaming ei kuitenkaan paranna liikenneturvallisuutta vaan heikentää sitä, koska se siirtää autoilijan vastuuta pois autoilijalta.

Valtakunnallisesti noin 66% auton ja pyörän kolareista on autoilijan vika, Helsingissä noin 75%. Ja oli juridinen vika kenen hyvänsä, useimmiten vakavan vammautumisen syy – ei juridinen tai moraalinen syy, vaan yksinkertaisesti fysikaalinen syy – on lopulta tuhansia kiloja painava esine: auto. Sen kuljettajalla on valta päättää, mihin hän tämän esineen ohjaa. Hänellä on vastuu olla ohjaamatta sitä sellaiseen tilaan, jossa on ihmisiä. Kukaan muu ei voi sitä hänen puolestaan tehdä. Ei pyöräilijä, ei jalankulkija, ei yhteispeli.

Niin kauan, kun autoilijan vastuuta vähätellään ja jaellaan tasapuolisuuden nimissä kaikille osapuolille, koska ”kaikillahan nyt on vähän parannettavaa, eikö niin”, ei vakavien vammautumisten todellista syytä tunnusteta. Ja niin kauan kun todellista syytä ei tunnusteta, siihen ei myöskään puututa. Niin kauan kun autoilijat ajattelevat, että vastuu on yhtä lailla jalankulkijoilla ja pyöräilijöillä, he eivät suhtaudu riittävällä vakavuudella ohjaamansa metalliesineen vaarallisuuteen. Ja niin kauan emme voi odottaa liikenneturvallisuuden paranemista, vaan lisää ruumiita. Vaikka kuinka kovasti toivoisimme, että jatkamalla vanhoja toimintamalleja asiat muuttuisivat itsestään. Ja vaikka kuinka tuntuisi oikealta, että vastuu olisi yhteisesti kaikilla.

Kun seuraavan kerran mielesi tekee valistaa tienkäyttäjiä, kysy itseltäsi, minkä tavoitteen yrität sillä ensisijaisesti saavuttaa. Haluatko antaa itsestäsi vastuullisen, tasapuolisen ja objektiivisen kuvan? Haluatko, että ihmisille jää mukava ja lämmin fiilis eikä kukaan tunne syyllisyyttä? Haluatko vaikuttaa siltä, että parannat liikenneturvallisuutta? Vai haluatko todella parantaa liikenneturvallisuutta?

Linkkejä


*) Olen valinnut käyttää tässä tekstissä termiä “victim blaming”, sen sijaan että käyttäisin suomennosta “uhrin syyllistäminen”. Termi ei ole mielestäni kovin onnistunut, sillä sana “uhri” viittaa johonkin jo tapahtuneeseen ja että on jo olemassa joku uhriksi joutunut, vaikka ilmiö tarkoittaa myös kaikkia potentiaalisia tapahtumia, ja uhrin sijaan pitäisi ehkä puhua heikommasta osapuolesta. Suomennos voisi olla vaikkapa “vastuun siirtäminen heikommalle osapuolelle”, mutta tämä on ilmiötä kuvaavana terminä epäkäytännöllisen pitkä. Käytän siis victim blamingiä, joka on englannin kielessä vakiintunut termi kuvaamaan kyseistä ilmiötä, onnistunut tai ei, jolloin ei jää epäselvyyksiä, mistä ilmiöstä on kyse.

**) Jaywalking tarkoittaa tien ylittämistä ”ilman lupaa”, punaisia päin, muualla kuin suojatien kohdalla tms. Suomessa suojatietä ei tarvitse käyttää, jos ei se ole lähellä.


Kirjoittaja on Helsingin Polkupyöräilijöiden varapuheenjohtaja.

Marjut Ollitervo

avatar

Kirjoittaja on Pyöräkaista Hämeentielle -aloitteen toinen tekijä, Pyöräliiton hallituksen jäsen sekä toiminut Helsingin Polkupyöräilijöiden hallituksessa varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana vuosina 2013-2016.

Lisää tältä kirjoittajalta

16 thoughts on “Mitä on victim blaming?

  1. Victim blamingia on julkisessa keskustelussa syyllistää pyöräilijä. Victim blaming:ia ei ole esittää julkisesti turhautumistaan, kun näkee nuoren vammautuvan liikenteessä ja olisi ollut keinoja vähentää hänen loukkaantumisensa tai kuolemansa todennäköisyyttä. Victim blamingia ei ole halu tietää, oliko onnettomuuteen joutuneella pyöräilijällä kypärä, koska jos oli ja pyöräilijä selvisi vähillä vahingoilla, se vahvistaa uskomuksiani että kypärä suojelisi myös minun lapsiani. Tai mikäli oli ja se ei auttanut, se kyseenalaistaisi luottamustani kypäröihin. En edes halua tuoda keskusteluun tutkimuksia, koska jokaista kypäränkäyttöä puolustavaan tutkimukseen löytyy sitä vastustava tutkimus. Tämä tekee keskustelun hirvittämän vaikeaksi ja osin agressiiviseksi, koska molemmat osapuolet ovat yhtä ”vahvoilla”.

    1. Et luota siihen, että voisit arvioida tutkimusten luotettavuutta, joten haluat mieluummin kerätä anekdootteja. Sillä tavalla koottu tieto ei kuitenkaan ole yhtään luotettavampaa kuin edes ristiriitaiset tutkimukset.

      Esimerkeistäsi puuttuu useita. Entä jos pyöräilijällä oli kypärä, mutta se ei ollutkaan syy siihen, että hän ei loukkaantunut vakavasti? Kypärälle ansioton plus.

      Entä jos pyöräilijällä ei ollut kypärää, ja sillä ei ollut merkitystä, sillä hän olisi kuollut joka tapauksessa? Kypärättömyydelle ansioton miinus.

      Entä jos pyöräilijällä ei ollut kypärää, ja sillä ei ollut merkitystä, sillä hän ei lyönyt päätään? Kypärättömyydelle ansioton plus.

        1. Pointti ei liittynyt kypärän käyttöön vaan siihen, että sen paremmin omat kokemukset, muiden anekdootit kuin uutisointikaan eivät ole luotettavampi lähde kuin tieteelliset tutkimukset, vaikka myös jälkimmäiset voivat olla ristiriitaisia.

  2. Kiitos erinomaisesta tekstistä. En tiennytkään aiemmin jaywalkingin historiasta, luulin, että se syntyi puhtaasti turvallisuusnäkökohdista.

    Pari kysymystä minulle kuitenkin heräsi;
    ensinnäkin, mikä sitten olisi kypärää vastaava turvaväline autoilussa? Turvavyö on tietenkin pakollinen, ja kypärä ei, tai on, mutta ei rangaistuksen uhalla. Mutta liekö lain kirjaimen rikkominen ’koska sillä ei ole väliä’ jotenkin legitiimiä? Se, että kypärä suojaa tai ei suojaa pyöräilijää ei varsinaisesti ole merkittävää lain silmissä, ja onnettomuuden sattuessa se on juridisesti otettava huomioon.

    Ja toinen kysymys liittyy sitten kysymykseen liikkumatapavalinnan arvotuksista. Ymmärrän toki, että tämän blogin tarkoitus on promotoida pyöräilyä, mutta tässä tekstissä on muutoin hyvin neutraali ote, jonka rikkoo viimeiset kolme kappaletta. Kuten autoilija, myös pyöräilijät rikkovat sääntöjä. Henkilökohtaisesti olen sen verran teknokraatti, että sääntöjä pitäisi mielestäni lukea äärimmäisen neutraalisti, ja se, että syyllistetään autoilijaa potentiaalisesta rikoksesta tai sälytetään vastuuta isomman harteille pilaa koko tekstin pointin. Mikäli pyöräilijä teloo päänsä ollessaan käyttämättä kypärää (vaikka lain mukaan kuuluisi), tämä on mielestäni oikeudellisesti täysin vähennettävissä autoilijan taakasta. Ja toisin päin, jos autoilija torppaa kolmion takaa eteen, henk. koht. ajan surutta kylkeen fillarilla.
    Syyllistämisestä potentiaalisissa rikoksissa kumpaankaan suuntaan ei ole hyötyä, ja se saattaa jopa kasvattaa kaunaa ja juopaa ’puolueiden’ välille. Jos sen sijaan todettaisiin syylliset aina neutraalisti ja rangaistaisiin niin julkisessa keskustelussa kuin raastuvassakin kuten asiaan kuuluu, luultavasti myös asenteet alkaisivat muuttua.

    Nyt loppuun vielä totean, että itse olen himopyöräilijä, mutta toisinaan ymmärrän mikä autoilijoita oikein vituttaa. Olen myöskin itse jäänyt auton alle, ajanut auton kylkeen, lentänyt tangon yli konepellille ja niin edes päin, mutta en silti ole katkera autoilijoille sinänsä. Jos syyllisiä pitäisi löytää, se ei löydy kummastakaan kuvitteellisesta heimosta, vaan jostain niiden ulkopuolelta. Kuten sanoit, kulttuurista ja tavasta. Ja tavat muuttuvat hitaasti, mutta ne muuttuvat varmasti.

    1. ”Henkilökohtaisesti olen sen verran teknokraatti, että sääntöjä pitäisi mielestäni lukea äärimmäisen neutraalisti […]”

      Niin minunkin mielestäni. Pointti oli juurikin se, että kun ei niitä sääntöjä lueta neutraalisti. Niitä tulkitaan eri tavoin riippuen siitä, onko uhrina autoilija vai pyöräilijä. Vaikka neutraalisti tarkasteltuna autoilija olisi kiistatta syyllinen, silti vihjataan tai sanotaan suoraan, että osavastuu oli pyöräilijällä. Jopa oikeus saattaa todeta, että pyöräilijällä, joka oli muuten syytön kolariin, oli ”liian kova tilannenopeus”, vaikka tämä olisi ajanut reilusti alle nopeusrajoituksen. Näin ei tehdä silloin kun kyseessä on autoilija. Harmi ettei pointtini tullut selväksi. Yritin parhaani mukaan vääntää sen rautalangasta.

      Pyöräilykypärällä ei ole syyllisyyden kanssa mitään tekemistä. Pyöräilykypärän käyttäminen ei ole pakollista, vaan suositus. Lisätietoa täällä: http://www.kaupunkifillari.fi/blog/2014/06/18/suomessa-ei-ole-pyorailykyparan-kayttovelvoitetta/

      Ja:

      ”Suositusluontoiset säännökset eivät vaikuta myöskään onnettomuuden osapuolten vahingonkorvausoikeudelliseen asemaan.” – http://finlex.fi/fi/esitykset/he/2002/20020103

  3. En oikein ole yhtä mieltä siitä, että näitä pyöräilykeskustelujen syyllisten hakemisia voisi kutsua nimellä victim blaming. Näissä kun on harvoin kyse samasta asiasta kuin perinteisemmissä rikoksissa (raiskaus, pahoinpitely, petos…), joissa uhrin syyllistämistä esiintyy. Kun auto ajaa pyörän päälle tai pyörä ajaa auton alle, lähes poikkeuksetta kyse on jostain muusta kuin siitä, että aktiivinen toimija on päättänyt tehdä rikoksen. Tukholmankadun tappo oli ikävä poikkeus tähän, mutta poikkeus yhtä kaikki. Sen sijaan kukaan ei raiskaa vahingossa ja jokainen pahoinpitely lähtee päätöksestä käyttää väkivaltaa.

    Siis kun pyöräilyonnettomuuksien jälkeen kysellään faktoja ja selvitellään kuka rikkoi sääntöjä, kyse on siitä, että halutaan saada selvyys siihen miksi *vahinko* pääsi syntymään. Miksi autoilija ei pysähtynyt tai miksi etäisyydet arvioitiin väärin tai miksi tilanne oli yllättävä. Samaten kun pyöräilijää muistutetaan heijastimista ja valoista, kukaan ei sano sitä siksi, että muuten rikolliset autoilijat ajavat tahallaan päälle (vrt. minihame ja raiskaus).

    1. Nettipalstoilla yleinen johtopäätös on usein se, että autoilija rikkoessaan väistämisvelvollisuuttaan tai jättäessään noudattamatta tarpeellista varovaisuutta ajoi päälle vain siksi, että pyöräilijä teki jotain ’yllättävää’.

      Monen autoilijan maailmassa pyöräilijän olemassaolo liikenteen tasaveroisena ajoneuvona voi olla yllättävää. Usein vedotaan harhauttavasti turvallisuuteen, kun itse asiassa yritetään perustella epäjohdonmukaista tai jo lähtökohdiltaan kielteistä suhtautumista pyöräilyyn liikenteessä.

      Suoraan sanottuna aika moni autoilijoista ei haluaisi enää palauttaa kerran heille menetettyä kaupunkitilaa takaisin kaupunkilaisille. Tätä saavutettua etua puolustetaan monesti sillä, että autoilu on jo perusluonteeltaan ’vakava’ liikkumismuoto. Muut liikkumistavat ovat vuoroin leikkimistä, vuoroin harrasteluontoista, eikä niistä katsota talouden hyötyvän mitenkään. Autoveron maksuvelvollisuudella halutaan omia tiet vain autoilijoille. Britteinsaarilla ’you don’t pay road tax’ on sikäläisten pyörävihaajien vakioargumentti.

      Kiitos Marjut Ollitervolle jälleen erinomaisesta artikkelista. Näitä on aina mukava lukea. Järjen ääni ja syvä asiantuntemus ovat hyvä vastapaino nettipalstojen yksisilmäiselle syyllistämiselle. Uskon asenteiden muuttuvan Suomessakin hitaasti lähes verrokkimaiden tasolle, mutta näin ei käy ilman väsymätöntä edunvalvontaa, valistusta ja vaikuttamista.

  4. Kaakkois-Suomen poliisin tiedotteesta (korostus lisätty):

    Lappeenrannassa Hietalankadun ja Väinölänkadun risteyksessä tapahtui 14.9.2015 noin kello 08.00 aikaan henkilöauton ja polkupyörän yhteentörmäys.[…]

    Tutkittaessa tapausta on selvinnyt, ettei polkupyöräilijää ole syytä epäillä tapauksessa liikennerikkomuksesta ylittäessään ajamalla Hietalankatua. […]

    Poliisi haluaa yleisesti kuitenkin muistuttaa, että pyörätieltä tuleva pyöräilijä saa ajaa tien yli pyörätien jatketta pitkin, mutta hänen on väistettävä sekä oikealta että vasemmalta tulevia autoilijoita, ellei liikennemerkein ole muuta osoitettu. Poliisi kehottaa niin autoilijoita kuin pyöräilijöitäkin noudattamaan varovaisuutta liikenteessä. […]

    http://poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/jatkotiedote_lappeenrannan_polkupyoraonnettomuuteen_14_9_2015_39106

    Pyöräilijä oli syytön, mutta poliisi haluaa kuitenkin muistuttaa pyöräilijöitä väistämissäännöistä. Tässä yhteydessä sanottuna se vieläpä vihjaa, että pyöräilijä ei oikeastaan olisikaan saanut lähteä ylittämään tietä, kun autoilija antoi tietä, vaikka juridisesti saikin, niin oikeastaan ei kuitenkaan olisi saanut tai ainakaan ei olisi kannattanut.

    Etsikää minulle poliisin tiedote, jossa pyöräilijä oli syyllinen kolariin, mutta poliisi ”yleisesti kuitenkin muistuttaa” autoilijoita väistämissäännöistä ja varovaisuudesta.

    1. Tuossa Lappeenrannan tilanteessa perversseintä on se, että mikäli se toisen kaistan auto olisi pysähtynyt suojatien eteen ja sitten jatkanut matkaa, törmäys olisi ollut väistämisvelvollisen pyöräilijän vika. Koskapa ajoi kylkeen. Jos olisi jäänyt auton alle (siis etupuskuriin), vika olisi autoilijan koska päälle ei saa ajaa. Mutta siis nyt autoilija syyllinen joka tapauksessa koska ohitti suojatien eteen pysähtyneen auton pysähtymättä, mutta ei koska jätti antamatta pyörälle tilaa, mitä siis ei tarvitse tehdä, vaikka toinen auto niin tekeekin. Tuo koko laki pitäisi kirjoittaa uusiksi sillä se aiheuttaa varmasti kaikista laeista ja säännöistä eniten onnettomuuksia ja vieläpä niitä vakavimpia.

  5. Varmaan suurin victim blaming mitä suomessa on onnistuttu tekemään on pyöräilijän väistämissäännön muuttaminen turvallisuuden nimissä. Käsittääkseni vanhan säännön muuttamisperusteisiin kuului että fillaristit kuolee tullessaan kovaa puskista ajoradalle, ja täten kuolee, vaikka usein autoilija olikin väistämisvelvollinen osapuoli. Sen sijaan että syyllistettiin esim niitä osapuolia jotka oli jättänyt puskat näköesteiksi, tai ne jotka oli väistämisvelvollisia, niin poistettiin oikeuksia kaikkein vähiten syyllisenä olevalta osapuolelta, eli muutettiin pyörätie vähäpätöisemmäksi tieksi kuin mitä ajorata on.

    Kirjoituksesta voi saada käsityksen että vaaditaan sääntöjen kirjaimellista noudattamista eikä virheitä sallita… Itse olen oppinut että sääntökirja kädessä ajava saattaa olla huonompi tilanne kuin kuski joka ottaa huomioon toiset osapuolet, vaikka vähän sääntökirjaa venyttäen. Yleensä ottaen tarkoittaa että osaa varautua muiden virheisiin, koska joskus omallekkin kohdalle sattuu noita virheitä. Uutisointi ja valitus itsessään on kyllä monesti tuota victim blamingin alle kuuluvaa tavaraa, eli että fillaristit ajaa aivan liian kovaa puskista eteen (samalla kun autoilija ajoi 20km/h nopeudella pyörätien jatkeen päälle huonon näkyvyyden ja kolmion takaa), ja uutisoinnissa korostellaan kypärän tärkeyttä ja sitä että pyöräilijä väistää pääsääntöisesti aina (paitsi esimerksiksi uutisen tapauksessa).

  6. Kävin muutama viikko sitten poliisihallituksen kanssa kirjeenvaihtoa poliisitiedotteiden kelvottomuudesta. Näkyy kiinnittäneen muutkin huomiota ihan samoihin asioihin.
    Keräsin silloin parin viikon ajalta pyöräilyonnettomuuden tiedotteita ja niissä näkyi tämä uhrin syyllistäminen selvästi.

    Kun väistämisvelvollinen autoilija ajaa pyöräilijän päälle, ei poliisitiedotteessa lähtökohtaisesti mainita autoilijan väistämisvelvollisuutta. Sen sijaan kehoitetaan pyöräilijää varovaisuuteen, koska hän jää kolarissa toiseksi.

    Kun väistämisvelvollinen kymmenvuotias pikkupoika ajaa auton kylkeen, kerrotaan poliisitiedotteessa väistämisvelvollisuus. Lisäksi taivastellaan pyöräilijän tilannenopeutta ja puhutaan vahingonkorvausvelvollisuudesta, vaikka rikosoikeudellista vastuuta ei vielä ole.

    Koitin poliisihallitukselta kysellä syytä tiedottamisen linjaan ja heikomman osapuolen syyllistämiseen. Poliisi vastasi mm. seuraavalla tavalla:

    ”Poliisihallitus toteaa aluksi, että poliisin toiminnan tulee perustua
    lakiin. Kaikessa toiminnassaan poliisin tulee poliisilain mukaan toimia
    asiallisesti ja puolueettomasti sekä sovinnollisuutta edistäen.
    Toisaalta esitutkinnassa, jota liikenneonnettomuustutkintakin on, tulee
    poliisin selvittää muu muassa epäilty rikos, sen teko-olosuhteet, sillä
    aiheutettu vahinko ja siitä saatu hyöty, asianosaiset sekä muut
    syyteharkintaa ja rikoksen johdosta määrättävää seuraamusta varten
    tarvittavat seikat.
    Esitutkintalain mukaan esitutkintaviranomaisen (tässä tapauksessa poliisin)
    on toimitettava esitutkinta, kun sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai
    muuten on syytä epäillä, että rikos on tehty.
    Ennen esitutkinnan aloittamista esitutkintaviranomaisen on tarvittaessa
    selvitettävä rikosepäilyyn liittyvät seikat erityisesti siten, että ketään ei
    aiheettomasti aseteta rikoksesta epäillyn asemaan ja että asian sitä
    edellyttäessä voidaan tehdä esitutkintalain 9 §:n 1 momentissa tai 10 §:n 1
    momentissa tarkoitettu ratkaisu esitutkinnan toimittamatta jättämisestä.
    Esitutkinnan aloittamista edeltäviin toimenpiteisiin sovelletaan soveltuvin
    osin esitutkintalain säännöksiä.
    Rikoksesta epäiltyä on kohdeltava esitutkinnassa syyttömänä, joka
    esitutkintalaissa tarkoittaa niin sanottua syyttömyysolettamaa. Lisäksi tulee
    noudattaa niin suhteellisuus- kuin hienotunteisuusperiaatteitakin.
    Muun muassa edellä kerrotun lainsäädännön mukaisesti toimiessaan poliisi
    viestinnässään huomioi edellä kerrotut lainsäädännölliset näkökulmat ja
    samalla varmistaa sen, ettei tiedotteissa olisi sellaista sisältöä, joka
    saattaisi vaikeuttaa esitutkinnan suorittamista eli esimerkiksi antaisi
    paikalla olleelle todistajalle mahdollisuuden luoda täydellisen ja oikean
    mielikuvan tapahtuneesta lukemansa uutisen perusteella.”

    Poliisi ei siis voi kertoa autoilijan väistämisvelvollisuutta, koska osapuolia on kohdeltava tasapuolisesti ja lain mukaan, eikä lukijoille saa syntyä todenmukaista kuvaa tapahtumista.

    Sen sijaan en saanut vastausta siihen, miksi pyöräilijän väistämisvelvollisuuden voi kertoa ja lisäksi vielä syyllistää silloinkin, kun syy ei ollut pyöräilijässä. Ilmeisesti pyöräilijä ei ole ihan yhtä tasa-arvoinen, kuin autoilija.

Vastaa