Suuri Näkyvyyskeskustelu

perjantai, 22. marraskuuta 2013

Pimeiden syysiltojen laskeuduttua on interneteissä herännyt jälleen Suuri Näkyvyyskeskustelu. Mitä kaikkea pyöräilijä voisi tehdä näkyvyytensä edistämiseksi? On olemassa lakisääteiset heijastimet ja valot. Sitten on olemassa yhä suositumpia ylimääräisiä huomiovälineitä, kuten vilkkuvalot ja heijastinliivit. Monet ajattelevat, että mitä enemmän he vilkkuvat ja loistavat, sen parempi. Asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen. Alla pari sanaa valoista, heijastimista ja muista huomiovälineistä.

1) Etuvaloksi käyvä taskulamppu, 2) Miniled-takavalo.
1) Etuvaloksi käyvä taskulamppu, 2) Miniled-takavalo.

Polkupyörän valot ja heijastimet

Lain mukaan polkupyörässä on oltava etu-, taka-, sivu- ja poljinheijastimet. Pimeällä tai näkyvyyden ollessa heikentynyt pyörässä on oltava valkoinen tai vaaleankeltainen etuvalo. Polkupyörässä saa olla myös punainen takavalo, mutta se ei ole pakollinen. Punaista valoa ei saa laittaa eteen eikä valkoista taakse. Valojen tulee olla vähintään 0,30 metrin ja enintään 1,30 metrin korkeudella tiestä.

Kaupunkiajossa on syytä käyttää tasaista valoa, ei vilkkua. Vilkkuvalo on häiritsevä, eikä se täytä lain vaatimuksia. Suuntaa etuvalo hieman alaviistoon, niin ettei se loista vastaantulijan silmiin. Valon on oltava kiinni pyörässä. Kypärään kiinnitetty valo tai otsalamppu ei täytä lain vaatimuksia.

Pieni muutaman euron miniled on riittävä valo kaupunkiajoon. Omassa pyörässäni on tällä hetkellä viiden euron yksiledinen taskulamppu, jonka kirkkaus on 25 lumenia. Taskulampuissa on se hyvä puoli että ne menevät yhdestä painalluksesta päälle ja pois, ilman että tarvitsee kliksutella läpi viittä eri vilkkumoodia. Lisäksi ne ovat halvempia kuin vastaavat pyörävaloina myytävät lamput, ja niihin käyvät tavalliset sormiparistot. Huono puoli on, etteivät ne yleensä loista sivulle. Miniledit loistavat eteen ja sivulle, eivätkä ole liian kirkkaita. Mutta niissä on useimmiten ainakin yksi vilkkumoodi, ja ne vaativat nappiparistoja.

Kaupungin valaistuilla kaduilla ei tarvita satojen lumenien valonheittimiä.

Etsi kuvasta pyöräilijä.
Kuvan pyöräilijällä on takavalo ja keltainen takki. Kuinka hyvin hän erottuu taustasta?

Kuinka hyödyllisiä huomiovälineet ovat?

Monet käyttävät vilkkuvaloja ja heijastinliivejä näkyäkseen paremmin. Mutta kuinka merkityksellisiä huomiovälineet todella ovat liikenneturvallisuuden kannalta? Vuonna 2011 sattuneista kuolemaan johtaneista pyöräilyonnettomuuksista 15 tapahtui päivänvalossa, 3 hämärässä ja 0 pimeällä. Vastaavat luvut vuodelta 2010 ovat 21, 1 ja 5 (Lähde: VALT-vuosiraportit). Kevyen liikenteen turvallisuus taajamissa -tutkimushankkeen raportissa todetaan, että lähes kaikki kuolemaan johtaneet pyöräilijöiden onnettomuudet tapahtuivat päivänvalossa. Kuitenkin samaan tutkimushankkeeseen liittyvissä esittelykalvoissa yksi tutkijoista esittää keskeisinä ongelmakohtiin kohdistettuina turvallisuuden parantamiskeinoina mm. pyörien valoja ja heijastimia, sekä kevyen liikenteen vastuun lisäämistä omasta näkymisestään.

Kuolintilastot ovat tietysti vain kuolintilastoja, mutta ne kertovat silti jotain. Jos pyöräilijän valojen ja heijastinten puute olisi merkittäväkin liikenneturvallisuutta heikentävä tekijä, lienisi kohtuullista odottaa, että myös kuolemaan johtaneista onnettomuuksista suurempi osa tapahtuisi pimeällä. Talvella sattuu liikennesuoritteeseen nähden vähemmän pyöräilyonnettomuuksia kuin kesällä. Tämä johtuu todennäköisesti pienemmistä ajonopeuksista.

Turvallisuuskysymyksissä monet asiat ovat intuition vastaisia. Kirkkaiden valojen ja heijastinliivien turvallisuutta parantava vaikutus tai niiden hyödyllisyys ylipäätään otetaan helposti itsestään selvänä, ilman että sitä sen kummemmin ajatellaan, kyseenalaistetaan tai tutkitaan. Yllä mainittu esimerkki kertoo, että jopa tutkijat sortuvat tällaisiin oletuksiin. Nottinghamin yliopistossa vuonna 2012 valmistuneessa tutkimuksessa selvitettiin huomiovälineiden vaikutusta työmatkapyöräiljöiden kolaririskiin. Tutkimus ei löytänyt turvallisuushyötyjä huomiovälineiden käyttämisestä. Huomiovälineiden käyttäjillä oli jopa lievästi suurempi riski joutua kolariin kuin muilla.

Entä valottomat pyöräilijät? Valoton pyöräilijä pimeällä kieltämättä rikkoo lakia. Tämä rike on kuitenkin valaistuilla kaduilla vakavuudessaan samaa luokkaa kuin jalankulkijan punaisia päin käveleminen tyhjässä risteyksessä. Valoton pyöräilijä harmittaa monia, sillä häntä ei ole yhtä helppo huomata kuin valollista pyöräilijää. Tämä havainto, niin itsestään selvältä kuin se ehkä tuntuukin, ei kuitenkaan ole todiste merkittävästä liikenneturvallisuusongelmasta, eikä se ole peruste ylenmääräiseen moralisoimiseen. Valot on hyvä olla, mutta pyöräilijän näkyvyyden parantamisessa onnettomuuksien välttämistä ajatellen muut tekijät, kuten infrastruktuuri ja ylipäätään kaikkien tienkäyttäjien ympärilleen katsominen ovat lopulta paljon oleellisempia. Valotonkin pyöräilijä huomataan. Jos ei häntä huomattaisi, emme saisi lukea keskustelupalstoilta kaikkia niitä kertomuksia, miten jonkun työmatkalla sillä ja silläkin pyöräilijällä ei ollut valoja.

Käyttäkää kuitenkin valoja. Se on lainmukaista, ja huomaavaista muita tienkäyttäjiä kohtaan.

Valosaaste tekee jalankulkijoista pimeitä.
Valosaaste tekee jalankulkijoista pimeitä.

Voiko huomiovälineistä olla haittaa?

Valitettavasti valoihin tai muihin huomiovälineisiin keskittynyt ylenmääräinen ”valistus” on paisunut yliarvostettuihin mittasuhteisiin. Liiallisuuksiin menevällä näkyvyysvouhotuksella on negatiivinen nettovaikutus turvallisuuteen. Valoista moralisoiminen ja valottomien pyöräilijöiden sakottaminen saa monet kuvittelemaan, että mitä enemmän lumeneita sen parempi. Ja vielä paremmin huomion saa kohdistettua itseensä, kun laittaa valot vilkulle. Oikeinkin suunnattuina superkirkkaat valot kuitenkin aiheuttavat sen, ettei vastaantulija näe mitään muuta kuin sen superkirkkaan valon. Toisin sanoen, lähistöllä oleva jalankulkija, koira, este tai kuoppa tiessä muuttuu näkymättömäksi. Eri asia on, jos kulkee metsässä tai valaisemattomalla reitillä, missä lamppua tarvitaan tien pinnan valaisemiseen. Vilkkuvalot ovat häiritseviä, eikä niitä pitäisi kaupunkiolosuhteissa missään tapauksessa käyttää. Maantiellä vilkkuvalo saattaa olla perusteltu. Erityisen haitallinen kaupungissa on vilkkuva takavalo. Ajettuani hetken aikaa moisen perässä, huomasin että välttelin katsomasta eteeni.

Monet turvallisuusorientoituneet ihmiset haluavat maksimoida näkyvyytensä. Oman näkyvyyden maksimointi kuitenkin sisältää aina sen, että muut näkyvät huonommin. Huomio johonkin on huomio pois jostain muusta. Kun kerää kaiken huomion itselleen huomioliiveillä ja vilkkuvaloilla, se on pois esimerkiksi jalankulkijoilta, jotka eivät tähän kilpavarusteluun (vielä) osallistu. Huomio kiinnittyy vilkkuvaan tai supervalaistuun pyöräilijään silloinkin, kun sen pitäisi ensisijaisesti kiinnittyä johonkin muualle. Esimerkiksi vilkkuva pyöräilijä ajaa toisella puolella tietä kuin minä, ja olisi tärkeämpää että huomioni kiinnittyisi eteeni.

Polkupyörän lakisääteisten heijastinten ja valojen pitäisi riittää hyvin. Turhaa valosaastetta kaupungissa tulisi pikemminkin pyrkiä vähentämään.

Näkyvyys on katsojan silmässä

Pyöräilijöille esitetyt vaatimukset ”vastuun ottamisesta omasta näkymisestään” pukeutumalla kirkkasiin väreihin tai heijastinliiveihin kertovat oletuksesta, että pyöräilijä voisi tehdä paljonkin oman näkyvyytensä lisäämiseksi. Mutta toisin kuin yleisesti luullaan, näkyminen on enemmän kiinni katsomisesta kuin pyöräilijän varustautumisesta. Mikään lisämäärä lumeneita tai neonliiviä ei auta, jos autoilija ei katso ympärilleen, tai jos hän ei odota kohtaavansa pyöräilijöitä tai jalankulkijoita. Monille on tuttu tämä klassinen havaintotesti. Tai tämä: Kuka murhasi Lordi Smythen?

Jos ei katso, ei näe.

Vilkkuva pyöräilijä on helppo huomata. On ymmärrettävää erehtyä luulemaan, että tämä helppous tarkoittaa tottakai automaattisesti parempaa turvallisuutta ja siten vilkun suositeltavuutta. Mutta vilkku on helppo huomata siksi, että se tunkeutuu tietoisuuteen ilman, että tarvitsee katsella pyörätielle päinkään. Lakisääteisillä valoilla ja heijastimilla varustettu pyörä erottuu kyllä, jos vain autoilija vaivautuu noudattamaan liikennesääntöjä ja katsomaan pyörätielle ennen kuin kääntyy sen poikki.

Onkin harhaanjohtavaa puhua pyöräilijän näkyvyydestä, kun oikeastaan pitäisi puhua pyöräilijän havainnoimisesta. Näkyvyydestä tai näkymisestä puhuminen sisältää auki kirjoittamattoman oletuksen, että vastuu pyöräilijän nähdyksi tulemisella on pyöräilijällä itsellään, eikä autoilija voi siihen juurikaan vaikuttaa; eihän autoilija ei voi pukeutua pyöräilijän puolesta neonliiviin. Tällaiset näennäisen hyvää tarkoittavat puheenparret ovat vaarallisia siksi, että ne levittävät victim blaming -ajattelua tiedostamattomalla tasolla. Ne kääntävät päälaelleen sen, mitkä asiat ovat todella liikenneturvallisuuden kannalta tärkeitä.

Huomiovaloja ja -liivejä on tavattu käyttää tilanteissa, joissa ihmisiä liikkuu odottamattomissa paikoissa, kuten tietyömiehet moottoritiellä. Ihmisten liikkuminen kaupungissa pitäisi olla normaali tilanne, ei poikkeus, jota pitää korostaa erityisillä huomiovälineillä. Kun huomio on kaikessa, se ei ole missään. Jos lähes kaikki pyöräilijät varustautuvat superkirkkailla vilkkuvaloilla ja neonvärisillä vaatteilla, nettomuutos turvallisuuteen on vain autoilijan heikentynyt havaintokyky ja viitseliäisyys. Autoilijat tuudittautuvat siihen, ettei heidän tarvitse olla niin tarkkaavaisia, kun pyöräilijät kyllä tekevät itsensä heille näkyväksi. Kaiken tämän kilpavarustelun häviäjänä on jalankulkija, jolla ei ole kirkkaita valoja ja huomioliiviä, korkeintaan heijastin.

Mitä sitten pyöräillessäsi voit tehdä oman turvallisuutesi eteen pimeinä syysiltoina? Voit huolehtia siitä, että pyörässäsi on lakisääteiset heijastimet, se paljon puhuttu valo ja toimivat jarrut. Mutta ennen kaikkea: katso ympärillesi. Suurin osa onnettomuuksista tapahtuu risteyksissä. Jos haluat maksimoida oman turvallisuutesi, on parasta ajaa joka tapauksessa sillä oletuksella, että risteyksessä kukaan ei näe sinua. Oli valoisa tai pimeä. Olit huomiovarusteissa tai et.

Helsingin Polkupyöräilijät jakoi pyöräilijöille valoja Kriittisillä pyöräretkillä sekä Talvipyöräilytapahtumassa syksyllä 2013.

Lisälukemistoa:

 

Marjut Ollitervo

avatar

Kirjoittaja on Pyöräkaista Hämeentielle -aloitteen toinen tekijä, Pyöräliiton hallituksen jäsen sekä toiminut Helsingin Polkupyöräilijöiden hallituksessa varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana vuosina 2013-2016.

Lisää tältä kirjoittajalta

4 thoughts on “Suuri Näkyvyyskeskustelu

  1. Tässä yksi esimerki lisä, että ihminen näkee, mitä hän odottaa:
    http://www.youtube.com/watch?v=Ahg6qcgoay4
    Olen sama mieltä, että yli-innokas huomio välinneiden käyttäjä heikentää niiden turvallisuutta, jotka käyttäytyvät lainmukaisesti. Toisaalta, valoton pyöräilijä pimeässä on vaara muille pyöräilijöille ja myös jalankulkijoille (niin kauan, kun niitä pakotetaan samaan kapeaan tilaan). Eli, valot päälle ja joulukoristeet kotiin.

  2. Tuossa LINTU-raportissa, jonka kalvoihin yllä viitataan, on muutakin kyseenalaista. Esimerkiksi tuo suositus kiertoliittymien rakentamisesta. Raportin mukaan ”pienet kiertoliittymät parantavat jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuutta ja rauhoittavat liikennettä”. Ainoa perustelu väitteelle on viittaus Helsingin kaupungin raporttiin, jonka mukaan liikenneympyröiden ”vaikutus pyöräilyn turvallisuuteen on ollut lievempi tai olematon”. Raportista myös puuttuu kokonaan suositus rakentaa yksisuuntaisia pyöräteitä, vaikka ne on ihan oikeissa tutkimuksissa todettu kaksisuuntaisia paljon turvallisimmiksi.

Vastaa