Valtuusto kiirehtii pyöräväylien rakentamista pääkaduille tavoiteverkon mukaisesti

Tavoitetila

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi eilen 12.9.2012 valtuutettu Elina Moision tekemän erinomaisen ponsiesityksen. Hyväksymänsä ponnen mukaan valtuusto kiirehtii pyöräväylien rakentamista pääkaduille tavoiteverkon mukaisesti.

Ponsiehdotus hyväksyttiin seuraavasti: JAA: 77, EI: 0, Tyhjiä: 5, Poissa: 3.

Liian usein Helsingissä on viimeisten neljän vuoden aikana käynyt siten, että valtuusto ensin päättää jotakin, mutta kun toteuttamisen hetken pitäisi vihdoin koittaa, HKR ei lopulta noudatakaan valtuuston asettamaa poliittista tavoitetta, vaan omia viraston sisäisiä tavoitteitaan. Näin asiat siirtyvät jatkuvasti hamaan tulevaisuuteen.

Esimerkiksi Mannerheimintien uusia pyörätiejärjestelyitä HKR yrittää viivyttää vuosiin 2016–2017. Tällaista aikataulujen toistuvaa venyttämistä on mahdotonta enää hyväksyä. Mannerheimintie on toteutettava vuosina 2014–2015. Sitä mukaa, kun kaupunkisuunnitteluvirasto tuottaa uusia suunnitelmia, HKR:n on viipymättä toteutettava ne. Häntä ei voi enää jatkossa heiluttaa koiraa.

Eli toivottavasti valtuuston hyväksymä ponsi tarkoittaa myös sitä, että tavoitteen toteuttamiseen tarvittavat rahat kirjataan kaupungin budjettiin ja pyöräilyasioissa usein kannoksi kaskeen asettuva HKR tullaan saattamaan kädestä pitäen muuttuneiden tosiasioiden edellyttämään tahtotilaan.

- Martti Tulenheimo

avatar

About Martti Tulenheimo

Pyöräilystä, valokuvauksesta ja kaupunginparantamisesta innostunut Helsingin kaupungin rakennuslautakunnan jäsen ja yleisten töiden lautakunnan ent. varapuheenjohtaja.
This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , , . Bookmark the permalink.

2 Responses to Valtuusto kiirehtii pyöräväylien rakentamista pääkaduille tavoiteverkon mukaisesti

  1. avatar jari says:

    Tänään DN:ssä http://www.dn.se/debatt/stockholmsdebatt/stockholms-snabba-tillvaxt-kraver-andrade-trafikvanor Tällä kertaa maltillisen kokoomuksen edustajat. Viimeksi keskusta (Kent Johansson).

    Yksi miljardi kruunua.

  2. Tämä on todella hyvä uutinen. Miljardi kruunua on noin sata miljoonaa euroa. Olin Tukholmassa tammi-helmikuussa 2012 keskustelemassa tästä Tukholman kaupunginhallituksen keskustalaisen jäsenen Per Ankersjön kanssa. Ajatus cykelmiljardenista on alunperin hänen.

    Kiinnostavaksi tämän tekee erityisesti se, että nyt sekä keskusta että maltillinen kokoomus (moderaatit) ovat yhdessä asettumassa pyöräilyn taakse. Siis nämä kaksi porvaripuoluetta koittavat tehdä pyöräilystä oman teemaansa ja ottaa aloitteen pois vihreiltä. Tämä kilpailu pyöräilystä poliittisena teemana on enemmän kuin tervetulluutta.

    Tapasin myös Kent Johanssonin pari viikkoa sitten Brysselissä. Voisinpa bloggata aiheesta muuten!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>