Jyväskylä

Pyöräilyn edistämisen vaikeudesta

lauantai, 17. syyskuuta 2011

Jotta ihmiset fillaroisivat, niin pyöräväylillä liikkumisen tulisi olla sujuvaa, nopeaa ja turvallista. Mutkat, hidasteet, töyssyt ja esteet vähentävät pyöräilyn miellyttävyyttä ja nopeutta ja samalla vaikuttavat negatiivisesti pyöräilyn suosioon. Toisin sanoen pyöräväylien pitäisi olla mahdollisimman suoria, tasaisia ja esteettömiä. Tämä onkin suorastaan itsestäänselvää kaikissa pyöräily-ystävällisissä kaupungeissa, niissä joissa pyöräillään maailmassa eniten. Näin pitkälle ei ole meillä Jyväskylässä eikä juuri muuallakaan Suomessa valitettavasti vielä päästy. Pyöräväylistä rakennetaan paikoitellen ennemminkin esteratoja kuin nykyaikaisia liikenneväyliä.

Katsotaanpa esimerkiksi, miten Jyväskylän Halssilan Kuovinkujan remontti hoidettiin kesällä 2011. Jouko Tolosen ottamat kuvat antavat kattavan näkemyksen remontin yhden osan etenemisestä.

 Kuva Kuovinkujan Rantaraitille johtavan rampin reunatuesta 16.6.2011. Jostain oudosta syystä remontin ajaksi reunatuen päälle oli asennettu loiva luiska – eikö tämän jo pitäisi kertoa siitä, ettei reunatuen ylitse pääse normaalistikaan sujuvasti?!

Joukon palautteen perusteella otin JYPS:in puheenjohtajan ominaisuudessa yhteyttä kaupunkiin – ja kuukauden päästä kelvoton kohta remontoitiinkin uudelleen…

Tilanne 19.7.2011. Betoninen reunatuki on korvattu aivan yhtä jyrkällä ja hankalasti ylitettävällä asfalttimakkaralla! Rampille on vielä aina käännyttävä jommasta kummasta suunnasta, joten erityisesti liukkaalla kelillä tällainen reunatuki aiheuttaa jopa kaatumisvaaran.

Ja jälleen lähettämään postia kaupungin suuntaan… Tällä kertaa uutta remonttia piti odottaa puolitoista kuukautta.

Tilanne 5.9.2011. Jyrkkä asfalttimakkara on kaivettu pois ja tilalle on asfaltoitu tällä kertaa jo melko loiva luiska. Vauhdikkaaseen ja sujuvaan ajamiseen luiska on liian jyrkkä, mutta nyt tästä sentään pääsee ajamalla yli. Optimaalisesti kohta tehtäisiin vielä kerran uudelleen aivan tasaiseksi ja valumavesien imeytyskin hoidettaisiin eri tavoin.

Kuovinkujan reunatukiepisodi on kuvaava esimerkki nykyisestä tilanteesta, jossa pyöräteille sijoitetaan tarpeettomia ja pyöräilyä selvästi vaikeuttavia esteitä. Samalla episodi kertoo siitä, miten hidasta ja hankalaa on muuttaa vallitsevia haitallisiakin toimintatapoja. Jyväskylässä hyväksyttiin uudet reunatukien käyttöperiaatteet 29.6.2010 (lisätietoja esimerkiksi täältä), mutta edelleen reunatukia rakennetaan jopa ohjeiden vastaisesti – eikä uuttakaan ohjeistusta voi pitää pyöräilyn kannalta ihanteellisena. Reunatukitilanne onkin Jyväskylässä varsin lohduton: monilla pyörätiereiteillä teräviä ja/tai korkeita reunatukia joutuu ylittämään jopa kymmeniä kertoja. Ennen reunatukiongelman ratkaisemista on turha haaveilla pyöräilymäärien merkittävästä lisääntymisestä.

Kommentoi