Kriittinen letka Oulussa oli menestys

Oulussa järjestettiin sunnuntaina 20.5. Helsingin Kriittisten pyöräretkien innoittamana Kriittinen letka


Sateesta ja pronssipelistä huolimatta kymmenkunta yksivaihde-aktiivia raahautui Oulun keskustaan odottamaan letkan lähtöä. Lopulta pyöräilijöitä kuitenkin ilmaantui paikalle yli sata, yhden laskijan mukaan 113. Poliisitkin piipahtivat sen verran, että auto ajoi Oulun rotuaarin läpi 30 minuuttia ennen lähtöä ja sen jälkeen emme viranomaisia nähneet. Koska pelin henki oli näin selkeä, poljimme reilusti ajoradalla koko matkan. Pysähdyimme punaisiin valoihin toisinaan parienkin valojen ajaksi, jotta saimme Letkan kasaan ja suurimman osan ajasta homma pysyikin täydellisesti kasassa. Muutama auto ohitti Letkan testoövereissä moottori huutaen vastaantulevien kaistaa, mutta muuten autoilijat antoivat hyvin tietä kohtelivat meitä lempeästi.

Letkan loppu oli vähän antiklimaattinen ”kiitos, ei muuta ohjelmaa”, mutta ihmiset vaikuttivat tyytyväiseltä. Jälkeenpäin vanhempi mies tuli kyselemään miksei poliisi osallistunut ja kerroin hänelle saamastamme nuivasta suhtautumisesta. ”Otan asian puheeksi”, hän totesi sen kummemmin esittelemättä itseään ennen kuin polki pois. Joten: Konsepti on toimiva, Oulussa on innokkaita osallistujia ja seuraavalla kerralla isommin.

Eetu Pajala

avatar

About kaupunkifillari

Kaupunkifillarin "suora linja" on kaikille avoin matalan käyttökynnyksen Posterous -blogi, johon kerätään juttuvinkkejä ja taustamateriaalia, josta voidaan jalostaa artikkeleita varsinaisessa Kaupunkifillarissa julkaistavaksi. Kirjoita sähköposti osoitteeseen: kaupunkifillari [AT] posterous.com Otsikkokenttään: Blogikirjoituksen otsikko Tekstikenttään: Varsinainen blogikirjoitus Liitteeksi: Kuvia tai muuta materiaalia
This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>