Yleinen

Vuosi 2010 on pyöräilyn edistämisen virstanpylväs

maanantai, 26. lokakuuta 2009


Pyöräväylien standardit kuntoon.

Pyöräilyn edistämisessä saavutettiin Helsingissä merkittävä läpimurto vuoden 2010 budjettineuvotteluissa. Budjettisopimukseen kirjattiin, että ”pyöräilyn suunnitteluohjeisto uusitaan vuoden 2010 aikana.” Lauseen painoarvo on huomattavasti suurempi kuin asiaan vihkiytymätön arvaisi: pieneltä kuulostava detalji on tosiasiassa tärkeimpiä voittoja, joita pääkaupungissa on saavutettu pyöräilyn saralla vuosikymmeniin.

Pyöräilyn ongelmat ovat rakenteissa. Siksi rakenteita on muutettava, jotta pyöräilyn edellytykset saadaan Helsingissä kuntoon. Pyöräilyn keskeisin kompastuskivi on tähän asti ollut vanhentunut liikennesuunnittelufilosofia. Siihen perustuneiden suunnitteluohjeiden vuoksi pyöräilijät ja jalankulkijat on vuosikymmeniä ohjattu yhteisille väylille.

Pyöräily ja jalankulku ovat täysin eri nopeuksisia liikennemuotoja. Siksi niiden pakottamisesta samoille väylille on seurannut vain päättymätön konflikti. Samalla pyöräilijät on opetettu ajamaan jalkakäytävillä siellä, missä yhdistettyjä ”kevyenliikenteen” väyliä ei ole. Ongelma on ymmärretty ympäri Eurooppaa jo pitkään. Suomi onkin viimeisiä maita, joissa vanhaa suunnitteluperinnettä yhä noudatetaan. Nyt tilanne saadaan onneksi viimein korjattua.

Kun ohjeisto ensi vuonna uusitaan, pyöräily ja jalankulku erotetaan Helsingissä käsitteellisesti toisistaan. Tämän ansiosta pyöräväylät suunnitellaan jatkossa kantakaupunkimaisilla alueilla siten, ettei pyöräilijöitä ja jalankulkijoita enää ohjata yhteisille väylille, vaan pyöräilijöille suunnitellaan liikennemuodon omat lähtökohdat huomioivat väylät. Tästä hyötyvät pyöräilijöiden lisäksi niin jalankulkijat kuin autoilijat ja joukkoliikenteenkin matkustajat.

Myös pyöräilyn status nousee Helsingissä. Budjettineuvotteluissa pyöräilyn määrärahoja korotettiin kaupunginjohtajan talousarvioesitykseen verrattuna kahdella miljoonalla eurolla. Tämä tarkoittaa miljoonan euron lisäystä vuosien 2008 ja 2009 määrärahoista.

Martti Tulenheimo

Kaupunginparantaja. Kaupunkifillarin perustaja. Tuottaja ja Helsingin polkupyöräilijät (HePo) ry:n järjestökoordinaattori. Helsingin kaupungin rakennuslautakunnan jäsen. Pyöräliiton varapuheenjohtaja.

Lisää tältä kirjoittajalta / Kotisivu

3 thoughts on “Vuosi 2010 on pyöräilyn edistämisen virstanpylväs

  1. Onnittelin tänään KSV:n pyöräilysuunnittelija Marekia budjettisopimuksen maininnoista. Marek oli vahvasti sitä mieltä, että lisämäärärahat ovat merkittävin maininta sopimuksessa, sillä suunnitteluohjeistukset hän olisi laittamassa uusiksi muutenkin.

    Joka tapauksessa… way to go, laskennallisesti kaksi miljoonaa lisää pyöräilylle säästää pitkässä juoksussa kaupungilta kuusi miljoonaa tai jotain, terveyskuluissa yms.

    -Jogi

  2. 🙂 Ystäväni Salermo ajattelee kuten virkamies. Budjettikirjauksen merkitys on, että sen myötä muutkin poliittiset toimijat kuin sen takana joka tapauksessa olevat vihreät sitoutetaan tavoitteen taakse. Budjettikirjaus tekee suunnitteluohjeistuksen uusimisesta helsinkiläisten puolueiden yhteisen tavoitteen.

    Marek voi tehdä vaikka kuinka hienon ohjeistuksen, mutta jos valtuutetut eivät ole sen takana jo etukäteen, he voivat aikanaan äänestää sen kumoon. Budjettikirjauksella varmistetaan lisäksi, että virkakoneiston muutkin kuin pyöräilyyn myönteisesti suhtautuvat virkamiehet seisovat pyöräilyn ja jalankulun toisistaan erottamisen takana.

    Tästä saatiin kivasti apulaiskaupunginjohtaja Penttilän suulla vahvistus valtuuston kokouksessa 21.10.2009. Eli jatketaan poliittisten tavoitteiden kirjaamista ylös, jos haluamme niiden myös toteutuvan!

Kommentoi