Miksi heijastimia käytetään?

maanantai, 1. lokakuuta 2018

Heijastimen käyttöä – ja ihmisten painostamista heijastimen käyttöön – perustellaan käytännössä poikkeuksetta turvallisuudella. Liikenneturvan mukaan on “surullista”, että kaikki ihmiset eivät käytä heijastinta. Joidenkin toimittajien mukaan heijastimella on jopa “valtava merkitys henkiinjäämiselle”. Yleinen asenne Suomessa on, että jalankulkijan kuuluu käyttää pimeällä heijastinta.

Tätä väitettä kannattaa kuitenkin tarkastella lähemmin. Tieliikennelaki ei velvoita käyttämään heijastinta – siinä käytetty sanamuoto on suositusluonteinen, ja lain esitöissä suositusluonteisuutta painotetaan useaan otteeseen. Sen sijaan tieliikennelaki yksiselitteisesti velvoittaa autoilijoita väistämään esimerkiksi suojatietä ylittäviä tai maantien varressa käveleviä jalankulkijoita. Tälle väistämisvelvollisuudelle ei ole asetettu mitään ehtoja: myös ilman heijastinta käveleviä tulee väistää, ja kuljettaja on velvoitettu ajamaan riittävän alhaisella nopeudella, jotta hän myös tarvittaessa pystyy väistämään. Heijastinta ei siis oikeasti lain mukaan pitäisi tarvita – autolla ei saa koskaan ajaa sillä tavoin, että ilman heijastinta lainmukaisesti liikkuva jalankulkija joutuisi sen takia vaaraan.

Syystä tai toisesta autoilijoiden käytökseen puuttuminen ei kuitenkaan ole Suomessa ensisijainen tapa suojella jalankulkijoita, vaikka se olisi moninkertaisesti tehokkaampaa kuin jalankulkijoiden painostaminen heijastimen käyttöön, ja lakikin sitä vaatisi. Poliisikin on käytännössä hyväksynyt sen, että pimeällä autoileva saa aiheuttaa jalankulkijoille vaaraa, ja sen tiedotuksessa korostetaan jalankulkijoiden kuviteltua vastuuta. Silloin tällöin Liikenneturvan työntekijät muistavat haastattelussa sivumennen mainita, että tokihan autoilijoidenkin pitäisi ajaa pimeällä hitaammin, mutta suurelle yleisölle tämä on täysin tuntematon asia. Olen muutaman kerran keskustelussa maininnut tästä velvoitteesta autoileville kanssakeskustelijoilleni, ja he ovat poikkeuksetta luulleet minun joko vitsailevan tai trollaavan. Heijastinvalistus näyttää purevan jalankulkijoiden lisäksi myös autoilijoihin, mutta heidän kohdallaan sen vaikutus on selvästi liikenneturvallisuutta huonontava: kun jalankulkijan voi olettaa käyttävän heijastinta, niin autolla voi ajaa kovempaa.

Silloin tällöin näissä heijastimesta käymissäni keskusteluissa joku vertaa heijastinta turvallisuusvälineenä pelastusliiveihin. Tämä vertauskuva tuo mainiosti esiin erään liikenneturvallisuuteen yleisesti liittyvän ajatusvirheen: jalankulkijan ajatellaan altistuvan vaaralle ikäänkuin jonkinlaisen luonnonvoiman takia, ja vastuullinen ihminen suojautuu tältä samaan tapaan kuin veneilijä suojautuu hukkumisvaaralta käyttämällä pelastusliivejä. Mutta eihän jalankulkijaa uhkaa luonnonvoima. Häntä uhkaa vaan toisen ihmisen toiminta; ja toisin kuin merenkäyntiin, tähän toimintaan voidaan – ja pitäisi – vaikuttaa rajoituksilla ja valvonnalla. Itselleni kelpaisi nyt aluksi sekin, että joku syksy Suomessa tehtäisiin heijastinkampanjoiden sijaan ajonopeuden madaltamiskampanjoita.

Jalankulkija ei käytä heijastinta itsensä takia – hän käyttää sitä jotta autoilijat voisivat turvallisin mielin ajaa suuremmalla nopeudella. Ja hehän myös ajavat, vaikka suurin osa jalankulkijoista ei käytä heijastinta. Jokaisesta kaupungista varmasti löytyy jokin suojatie jonka ympäristössä on niin pimeää, että lain velvoittamaa varovaisuutta noudattava autoilija selvästi madaltaa ajonopeuttaan sen kohdalla – epäileväinen lukija voi nyt syksyllä etsiä tälläisen suojatien ja todeta kuinka suuri osa autoilijoista kuuluu tähän ryhmään. Onnettomuuden satuttua sitten syyllistetään uhria: “en nähnyt häntä” on yleinen selitys päälleajotilanteissa. Harva autoilija ymmärtää, että myös sellaisia jalankulkijoita joita ei pysty helposti näkemään täytyy väistää: suojatietä on aina lähestyttävä sillä oletuksella, että sitä saattaa olla ylittämässä jalankulkija. En muista esimerkiksi Liikenneturvan tehneen koskaan kampanjaa jossa tämä olisi selväsanaisesti kerrottu – ilmeisesti tämä kohta laista halutaan unohtaa.

Tieliikennelain heijastinsäädöstä kirjoitettaessa siitä ei haluttu tehdä velvoittavaa, sillä tämän ymmärrettiin rajoittavan ihmisten vapaata liikkuvuutta. Sama vaikutus on kuitenkin käytännössä saatu aikaan monikymmenvuotisella heijastinvalistuksella: katujen ajatellaan Suomessa kuuluvan autoliikenteelle, ja jalan liikkuminen hyväksytään vain autoilun ehdoilla. Heijastin on tämän ajattelutavan näkyvä symboli. Tästä aiheesta puhutaan Suomessa yllättävän vähän; ihmisten perusoikeuksiin kuuluvaa liikkumista rajoitetaan jotta autolla voisi ajaa kovempaa, mutta se ei tunnu olevan juuri kenellekään mikään ongelma. Pelastusliivejä parempi vertauskuva heijastimelle olisikin Yhdysvaltalainen luodinkestävä koulureppu. Kun vaaran aiheuttajaan ei haluta poliittisista syistä puuttua, siirretään vastuu suojautumisesta uhreille.

Vastaa