Yleinen

Tarina lumikasoista

torstai, 12. tammikuuta 2012

Viime viikolla herätti pahennusta lumikasa, joka oli eksynyt pyöräteille Runeberginkadulla.

Yksinäinen lumikasa Runenberginkadulla 7.1.2012

Runeberginkadullahan on pyöräkaistat, jotka nousevat typerästi pyöräteiksi aina risteyksiin. Typerää tai ei, lumen varastointiin niitä ei saa käyttää. Laki on tässä sangen selkeä: pyöräteiden lumenhoito on kaupungin vastuulla. Jos väylä on tukittu lumikasalla, ei sitä ole asianmukaisesti hoidettu. On merkityksetöntä, kuka lumet siihen on kasannut, ne on hoidettava pois. Jalkakäytävälle kaupunki saa kasata lunta, ja se on kiinteistön vastuulla sen jälkeen, mutta pyörätielle ei.

Lisäksi Runan itäpuoli on ns. kokonaisvastuualuetta, jossa kaupunki vastaa kaikesta lumenhoidosta, myös jalkakäytävistä ja lumen poiskuljetuksesta.

Kävin kuvaamassa kasan viikonloppuna, ja laitoin maanantai-aamuna seuraavan palautteen rakenusviraston palautelomakkeella.

Hei, Runeberginkadulla on kasattu lumikasoja pyörätielle Runeberginkatu 15, 21 ja 22 edessä (ainakin). Voitteko siirtää ne pois ensi tilassa ja ohjeistaa työmiehet oikean lumen väliaikaisvarastointipaikan suhteen.

Kuvia lumikasoista  löytyy täältä: http://sange.fi/~otso/kuvia/lumikasat/runan_lumikasat1201/

Kuvat ovat lauantaina 7.1. ennen viimeisimpiä lumisateita, että tänä aamuna 9.1. Erityisetsi lauantain kuvissa näkyy selvästi miten lumi on kasattu juuri pyörätielle.

Voitteko ilmoittaa myös minulle, kun asiassa tapahtuu jotain.

Kiitos,
Otso Kivekäs
Yleisten töiden lautakunnan jäsen

Tietämättäni myös teknisen palvelun lautakunnan jäsen Jani Moliis oli kysellyt tuosta lumikasasta Staran keskijohdolta. Liekö sitten kyse lautakuntajäsenyydestä, mutta viraston reagointi oli nopeaa. Tiistaina sain viestin Staran alueesta vastaavalta työnjohtajalta:

Hei,
kyseiset lumikasat lähtevät pyörätieltä tämän päivän aikana.
Jatkossa emme kasaa lumia pyörätielle.

Eilen kasat todella olivat lähteneet. Tältä osin loppu hyvin siis. Kyse ei kuitenkaan ole vain yhdestä kasasta. Lumen kasaaminen pyöräteille kun on ihan vakiintunut käytäntö. Ja se on nyt muutettava.

Viime talvi oli vaikea. Jos lunta tulee yhtäkkiä puoli metriä, jotkut asiat jäävät tekemättä, tai tehdään huonosti. Sille ei voi kauheasti. Mutta tänä talvena on lunta tullut tähän mennessä kymmenkunta senttiä. Silloin asiat voi ja pitää hoitaa kunnolla.

Eilenillalla spottasin lumikasat pyörätiellä kummallakin puolella Mannerheimintietä Kiasman edessä, sekä vielä kolmannen Postitalon kulmalla puoliksi pyöräteillä. Laitoin niistäkin nyt palautetta.

Lisäksi olen kuullut lumikasasta, joka tukki Bulevardin pyörätien ratikkapysäkin kohdalla ja toisesta Pasilan aseman vieressä. Käyn katsomassa niitä tänään jos ennätän, ja laitan palautetta rakennusvirastolle kuvien kera.

Mannerheimintien ylitys Kiasman kohdalla 11.1.2012 illalla. Kuvan asennosta kiitokset wordpressille.

Ehdotan, että raportoimme rakenusvirastolle jokaisen lumikasan, joka jätetään pyörätielle. Jos vaikka saataisiin riittävä herätys, että käytäntö muuttuu.

Eli jos näet pyörätielle kasatun lumikasan, toimi seuraavasti

  1. Ota siitä kuva
  2. Kirjoita asiallinen ja tarkka palaute rakennusviraston palautelomakkeelle. Laita linkki kuvaan, jos saat sen nettiin.
  3. Lähetä palautteesi ja kuva myös minulle (otso.kivekas (at) iki.fi) tai kommentina tähän postaukseen. Liitä mukaan kuva, tarkka paikka ja tarkka aika, jolloin lumikasa pyörätiellä vielä oli.
  4. Kerro aikanaan myös, mitä virastosta vastataan ja lähtikö lumikasa

Ajatus on raportoida vain pyöräilyä selvästi haittaavat lumikasat. Siis sellaiset, jotka tukkivat pyörätien kokonaan tai lähes kokonaan. Jos lumikasan reuna vie pyörätiestä alle puolet, siihen ei kannata puuttua, ellei paikka ole erityisen vaarallinen tai hankala.

Jotta talvipyöräily yleistyisi, pitää väylien talvihoitoa parantaa. Siinä tärkeintä on asenne, jossa väylät tosiaan halutaan avata ja pyöräilyn tarpeet otetaan tosissaan. Asennemuutos on helpoin alottaa siitä, että pyöräväyliä ei tahallaan tukita.

Kaupungin organisaatio on iso ja sekava, mutta jos jokaisesta kasasta tulee huomautus, kohta jokainen työnjohtaja ja traktorikuski tietää, että pyöräväylätkin oli ihan oikeasti tarkoitus pitää auki.

25 thoughts on “Tarina lumikasoista

  1. Hei,

    Bulevardin weteläreunalla on kaksi lumikasaa, jotka tukkivat pyörätien. Toinen on Bulevardi 16 edessä ratikkapysäkin takana ja toinen Bulevardi 56 edessä aivan Hietalahdenrannan risteyksessä.

    Kuvat kasoista löytyvät täältä: http://sange.fi/~otso/kuvia/lumikasat/bulsa120112/

    Pyörätien lumenhoito on kaupungin vastuulla, ja se ei ole oikea poaikka väliaikaisvarastoida lunta kiinteistön pois siirrettäväksi. Voitteko siirtää kasat pois ensi tilassa ja ohjeistaa työmiehet oikean lumen väliaikaisvarastointipaikan suhteen.

    Pyydän, että myös ilmottaisitte minulle, kun asiassa tapahtuu jotain.

    Kiitos,
    Otso Kivekäs

  2. Moro,
    lumia kasaillessa ei tosiaan taida tulla pyöräilijät mieleen. Onneksi edes ne jotka ilmestyvä taustapeiliin 😉

    Alta voi katsoa mallia oululaisesta lumikasasta 😉

  3. Hienoa Otso!

    Tämänkaltaista asiallista asukasvalvontatyötä tarvitsemme, sillä valvontaresurssimme ovat rajalliset.
    Ohjeet ovat meidän urakoitsijoillemme selkeät, mutta jotkin tapaukset ovat tulleet 3. osapuolen (usein lähistön kiinteistö tuo sisäpihalunta/kattolunta katualueelle).

    Itse toivoisin, että palautteet lähetetään asiallisina palautelomakkeella tai rakennusvirasto@hel.fi, joista se nopeimmin menee kentälle tietoon. Valitettavasti aina tapahtuu inhimmillisiä erehdyksiä tai tahallista hidastetekoa..

    1. Ah, terve Ville 🙂

      Palautteet on tosiaan syytä lähettää asianmukaisiin kanaviin, ja mahdollisimman täsmällisinä, että työmiehet löytävät oikean paikan.

      Runan lumikasoista Stara otti vastuun. Bulsan kasat sen sijaan saattavat olla myös kiinteistön kolaamia, sitä ei voi varmaksi sanoa.

      Manskun kasat ovat selvästi kadun hoidossa syntyneitä; eihän siinä edes ole mitään kiinteistöä mailla halmeilla. Samaten Rantatien kasa on jälkien perusteella selvästi risteyksen aurauksen yhteydessä syntynyt.

      Mutta oli yksittäisen kasan syntyhistoria mikä tahansa, kaikki ne pitää poistaa. Kaupungin omien kasojen päätyminen vääriin paikkoihin voidaan estää ohjeistuksella; kiinteistöjen kasojen kanssa tie saattaa olla hitaampi.

      Mutta eiköhän tämä asia yhteistyöllä saada ihan hyvälle mallille!

      1. Vielä kun kaupunki huolehtisi muistakin tienkäyttäjistä eikä vain passaisi pyöräilijöitä tämän kaaoksen keskellä.

  4. Mahtavaa Otso.

    Kasat näyttäisivät olevan juuri niitä samoja, mitä normaalisti aurataan heti suojatien jälkeen ennen ensimmäistä kadunvarren pysäköityä autoa/autopaikkaa. Luovaa ajaa kasa pyörätielle, missä pyöräilijä sitten väistää kasaa taksin alle…http://sange.fi/~otso/kuvia/lumikasat/runan_lumikasat1201/P1030657.JPG

    Eihän näin pitänyt käydä,.. Kesällä taas väistetään työmaakuoppaa bussin alle.

    Ja ne aurakuskien koulutukset, niissä puhuttiin vain formuloista.

    Häpeä Helsinki (WDC vai oliko se FTW 😉 Suurin teema on arjen design, ja tuossa sitä taas oli. Suunnitelmallista käytettävyyttä!!!)

  5. loisto idea. toivottavasti kehitystä tapahtuu. ei muutakuin kuvaamaan (tihkusateeseen)

  6. Hei,

    Unioninkatu 43:n edessä, bussipysäkin pohjoispuolella on lumikasa pyörätiellä.

    Kuva kasasta löytyy täältä: http://sange.fi/~otso/kuvia/lumikasat/unioninkatu20120112.jpg

    Pyörätien lumenhoito on kaupungin vastuulla, ja se ei ole oikea paikka väliaikaisvarastoida lunta kiinteistön pois siirrettäväksi. Voitteko siirtää kasan pois ensi tilassa ja ohjeistaa työmiehet oikean lumen väliaikaisvarastointipaikan suhteen.

    Pyydän, että myös ilmottaisitte minulle, kun asiassa tapahtuu jotain.

    Kiitos,
    Otso Kivekäs
    Yleisten töiden lautakunnan jäsen

  7. Hei,

    Sörnäisten rantatiellä Käenkujan risteyksessä on lumikasa, joka tukkii koko pyörätien.

    Kuva kasasta löytyy täältä: http://sange.fi/~otso/kuvia/lumikasat/rantatie20120112.jpg

    Pyörätien lumenhoito on kaupungin vastuulla, ja se ei ole oikea paikka väliaikaisvarastoida lunta kiinteistön pois siirrettäväksi. Voitteko siirtää kasan pois ensi tilassa ja ohjeistaa työmiehet oikean lumen väliaikaisvarastointipaikan suhteen.

    Pyydän, että myös ilmottaisitte minulle, kun asiassa tapahtuu jotain.

    Kiitos,
    Otso Kivekäs
    Yleisten töiden lautakunnan jäsen

  8. Hei,

    Pasilassa Ratapihantiellä, Opastinsillan alla on pyörätielle kasattu lumikasa. Kyseisessä paikassa on paljon liikennettä ja pyörätielle kasattu lumi kaventaa jo valmiiksi kapeaa väylää entisestään.

    Kuva lumikasasta löytyy osoitteesta:

    https://lh4.googleusercontent.com/-0iTUiBWxZ6k/TxW8SGeiipI/AAAAAAAADzE/p6E-2NMueic/s912/pasila.jpg

    Pyörätien lumenhoito on kaupungin vastuulla, ja se ei ole oikea paikka väliaikaisvarastoida lunta. Voitteko siirtää kasan pois ensi tilassa ja ohjeistaa työmiehet oikean lumen väliaikaisvarastointipaikan suhteen.

    Terveisin,

    Santtu Teerihalme

      1. Laitoin palautteen palautelomakkeella tiistaina. Tosin minun tulee ajettua Pasilan kautta melko harvoin, joten palautetta voi tietenkin laittaa uudestaan, mikäli kasa on edelleen pyörätiellä.

  9. Hei,

    Mannerheimintien uuden pyöräkaista talviylläpito on puutteellista, kuten alla linkatusta kuvasta näkee:

    https://fbcdn-sphotos-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash4/s720x720/402234_10150550610404617_702149616_8747294_1340574094_n.jpg

    Muistutan, että Mannerheimintie on korkeinta kunnossapitoluokkaa, ja ajoradan kuuluisi olla ajokunnossa arkiaamuisin klo 7. Pyöräkaista on osa ajorataa, ja tämä koskee siis pyöräkaistaakin, koska erillistä päätöstä ylläpitää vain osaa kadusta ei ole tehty.

    Otso Kivekäs
    Yleisten töiden lautakunnan jäsen

  10. Hmm. Tällä erää tuntuisi taas kohtuuttomalta alkaa valittaa pikkuasioista, kuten nyt vaikka siitä, että ainakin vielä tänä aamuna Pasilan sillan pyörätie oli ollut käsittääkseni tauotta tämän viime viikolla alkaneen lumisateen ajan täynnä ajoradalta ajattua lunta (lukuunottamatta mahdollista parinkymmenen sentin kaistaletta, jossa puolestaan ainakin tänä aamuna oli kymmenen sentin paksuudelta irtonaista lunta).

    Ehkä, jos se vielä huomisaamuna on siinä kunnossa…

    1. Samalla linjalla. Olin aikonut nostaa tätä lumikasa-asiaa esiin lautakunnassa huomenna, mutta jätän sen nyt myöhemmäksi.

      Lunta on tullut melkein 30 senttiä parissa päivässä, ja lisää luvassa (ks. http://ilmatieteenlaitos.fi/talvitilanne ). Nopeammin, kuin viime talvena missään vaiheessa. Tälläisessä tilanteessa asiat ovat vähän retuperällä jonkin aikaa, ja sen kanssa pitää yrittää selvitä.

      Pyöräteiden sijasta ajattelin kysyä suojateiden talvihoidosta. EIlen yksi äiti kertoi kuinka ei päässyt kauppaan lastenvaunujen kanssa, koska Kustaa Vaasan tie oli mahdoton ylittää. Ne, jotka ajavat tässä säässä, pystyvät kyllä tarvittaessa ajamaan ajoradalla (vaikka se laitonta onkin), mutta jos ihmiset eivät pääse kauppaan kävelleen, lumenauraus on epäonnistunut.

      1. Jep. Jätinpä sen sijaan kehuvaa palautetta siitä, että Paciuksenkadun sillan (siis sen, joka ylittää Pikku-Huopalahden) pohjoisreunan pyörätie oli ajokelpoisessa kunnossa. En oikein tajua, millä ne sen olivat auranneet, kerta pyörätien leveys sillalla on ehkä 80 senttiä, mutta hyvä, kun olivat 🙂

        Mitä tulee tuohon vähän enemmän off-topic -aiheeseen: muuan toinen äiti valitteli taannoin, ettei pääse lapsen kanssa ulos, kun on kadottanut pulkkansa. Kiintoisa kysymys tuo, mitä näillä lumikeleillä pitäisi tehdä, että lastenvaunujen tai vaikka pyörätuolien kanssa normaalisti liikkuvat pääsisivät yhtään mihinkään. Pulkat kaikille kaupungin puolesta? 😉

      2. Suojateiden kunnossapitoon liittyen voisi vielä lisätä, että painonapillisia valoristeyksiä on melko keljua ylittää laillisesti, jos painonapille päästäkseen pitää kiivetä metrisen lumikasan yli.

  11. Tähän löyhästi liittyen, joka vuosi toistuva epämiellyttävä ilmiö talvisessa työmatkapyöräilyssä ovat auraamattomat ajoradanpätkät jotka on liitetty pyöräreitteihin. Eli kevyen liikenteen väylä vaihtuu jalkakäytäväksi ja fillarit ohjataan hiljaiselle kadulle. Kadut ovat sitten tietysti niin hiljaisia, ettei niitä käytännössä aurata ennen vappua, jolloin lunta ja jäätä kertyy kunnioitettava kerros ja fillarilla sotkeminen on vähintään haasteellista (ja joskus mahdotonta).

    Omalla työmatkallani tällaisia kohtia on kaksi, Munkkiniemessä Huopalahdentien eteläpäässä ja Meilahdessa Zaidankadulla. Molemmissa tapauksissa on kl-väylä yleensä hoidettu ihan mallikkaasti, mutta sitten yhtäkkiä tulee jäinen/luminen perunapelto, kun aurakuski on jatkanut matkaansa jalkakäytävää pitkin.

    Esko kirjoitteli toisaalla vastaavasta ongelmasta Maunulassa ja tarjosi ratkaisuksi Lumipalautetta. Siinä kun ei näemmä voinut antaa tekstikommenttia, niin arvatenkin palaute kuitataan henkisesti ”asuinkadut valitettavasti aurataan viimeisenä, sehän lukee siinä palvelussa!”.

    1. Samaa olen itsekin valitellut talvesta toiseen. Vastaavia ongelmakatuja Lauttasaaresta: Pohjoisväylä, Lahnalahdentie, Luoteisväylä, Koivusaarentie, Telkkäkuja, Sotkatie, Tallbergin puistotien talouskaistat. Noista useimmat ovat kesälläkin pysäköityjen autojen vuoksi vaivoin riittävän leveitä auton ja pyörän kohdata, talvella siellä on sitten lumessa vain kaksi uraa ja tietysti niissä vielä jääpolanteita lisäjännitystä tuomaan.

  12. En ymmärrä sitä, miksi Otso Kivekäs nillittää täällä jostain hassusta lumikasasta ja syyttää auramiehiä, kun sitten itse tekee Yleisten töiden lautakunnassa päätöksen 2.5milj.€:n aurauslisärahan jättämisestä pöydälle? Ei tunnu olevan ihan linjassaan Kivekkään sanat ja teot.

    1. Kuten lautakuntablogaukseni ilmeisesti lukeneena hyvin tiedätkin, kyse on viime talven kustannusylityksistä, eli päätöksen viivästyminen viikolla ei vaikuta lumitöihin millään tavalla.

      Vaikuttaakin siltä, että koitat olla jollain tapaa hauska. Et onnistu, voisitko lopettaa?

Kommentoi