Kansalaisaktivismia

torstai, 30. lokakuuta 2008


Tarkoitushakuistako?

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Yllä oleva kuva on otettu eilen aamulla Mannerheimintien ja Simonkadun kulmasta. Paikalla on jo pitkään myllertänyt raitiovaunukiskojen asennuksesta johtunut tietyö, joka on kirvoittanut kommentteja niin jalankulkijoilta, autoilijoilta, kuin pyöräilijöiltäkin. Nyt kyseinen risteys on kuitenkin siivoottu käyttökuntoon kaikille muille paitsi pyöräilijöille, miksi näin? Kieltämättä tuo kahden neliön asvaltoimatta jätetty länntti, joka on täytetty varoitustolpilla vaikuttaa jo lähestulkoon tarkoitushakuiselta kiusanteolta. Jyväskylälaisestä kansalaisaktivismista innoittuneena lähestyn tällä linkillä suoraan Rakennusviraston virkamiehiä.

—LISÄYS 4.11.2008—
Palautteen anto selvästi kannattaa!
Tänäaamuna pyörätie oli vapaa kulkuesteistä ja kuoppa oli asfaltoitu. Kiitokset katujen kunnossapidolle.

Antti Poikola

Aktiivinen pyöräilyn edistäjä. Entinen Jyväskyläläinen ja nykyisin taas Helsinkiläinen paluumuuttaja.

Lisää tältä kirjoittajalta / Kotisivu

6 thoughts on “Kansalaisaktivismia

  1. Kiitos hyvästä kysymyksestä, Jogi!

    Näyttäisi siltä, että haltijansa Birger ”Zeke” Käcklundin (sd) kuoleman myötä koipussiin pantu pyörätietarkastajan toimi olisi syytä täyttää vihreiden vaalivoiton myötä vihreällä virkamiehellä. Asetun itse mielelläni ehdolle tehtävään.

    E. Juhani Tenhunen
    DI
    suojattoman liikenteen edustaja Liikenneturvan hallituksessa
    – ”Birger Käcklundin raitti” on Lapinlahden hautausmaan reunaa kulkeva sorapintainen jalankulku- ja pyörätie, joka on osana valtakunnallista pyörämatkailureittiä 2 Helsingistä Poriin

  2. Kiitos hyvästä esimerkistä, Jogi!

    Lähetin seuraavan palautteen ja kehotan kaikkia lukijoita tekemään samoin:

    Hei, voitteko korjata mahdollisimman pikaisesti Mannerheimintiellä olevan pyörätien asfaltin kuntoon Lasipalatsin ja Forumin kulmassa ja poistaa katutyöhön liittyneet varoitustolpat jne pyörätielle kuulumattomat tavarat, kiitos suuresti!

    Katu on jo muiden käyttäjien osalta kunnossa, eikä ole mitään syytä sille, miksi pyöräilijöiden pitäisi joutua kärsimään muita huonommasta kohtelusta.

  3. Tällainen vastaus tuli: (puolentoista päivän päästä kun se Jyväskylässä kesti 10 minuuttia)

    —clip—
    Hei

    Olen välittänyt palautteenne katujen kunnossapitoon

    Ystävällisin terveisin

    Nimi Nimi
    Rakennusviraston asiakaspalvelu

  4. Minä sain omani juuri:

    ”Hei

    Olen välittänyt palautteenne katujen kunnossapitoon.
    Ystävällisin terveisin

    Nimi Nimi
    Rakennusviraston asiakaspalvelu”

    Omani tuli klo 14:10, joten palvelu oli nopeampaa. Asiakaspalvelu aukesi klo 9, eli käsittely kesti 5h 10 min. Kiitettävän nopea vastaus siis. Toivottavasti asia hoidetaan yhtä nopeasti myös katutasolla!

  5. Palautteen anto kannatti ja monttu korjattiin! Palautteen antajan kannalta ainoa, mikä jäi hiertämään oli palautekanavan ”mustalaatikkomaisuus”. Laitoin postia osoitteeseen rakennusvirasto-at-hel.fi, josta vastattiin seuraavana päivänä ilmeisesti, kun myös muutama muu pyöräilyryhmäläinen oli huomauttanut asiasta (tarvitaanko siis aina useampi huomauttaja).
    Vastaus oli ykskantaan: ”Olemme välittäneet palautteenne katujen kunnossapitoon”. Sen jälkeen ei auttanut, kuin jäädä odottelemaan. Ilmeisesti melko monien kokemus aiemmista tapauksista on ollut, että odottelemaan jäätyään onkin sitten saanut odottaa melkoisen pitkään. Onneksi nyt homma todellakin toimi ja vastaus oli löydettävissä tuoreena asfalttina risteyksestä.

  6. Jee! Ajoin siitä juuri ja uusi asfaltti toimi.

    Mustalaatikkomaisuus on todellinen ongelma lähes kaikessa julkisessa palvelussa. Tätä varten on olemassa tietoteknisiä sovelluksia, kuten oma – vähäisistä resursseistamme johtuen hieman kangerrellen toimiva – Uservoice-kanavamme. Jos joku muuten oikeasti koodaisi sen suomeksi, niin sen saisi varmasti toimimaan Suomessakin!

Kommentoi