Bikes Allowed

torstai, 2. lokakuuta 2008

9 thoughts on “Bikes Allowed

  1. Pakko sanoa, tee jotain tuolle ulkoasulle. Valkoinen teksti mustalla pohjalla, mahdotonta lukea. Jaksoin lukea noin rivin verran, palataan sisältöön jos viitsit ajatella lukijoitakin.

  2. Kieltämättä osuva kommentti (suorastaan kirpaiseva, kun tulee anonyymilta kävijältä), ulkoasu on valmis template, jonka viilailuun emme ole valitettavasti ehtineet vielä paneutua.

    Toivottavasti tosiaan jaksat tulla paneutumaan sisältöönkin vaikka sitten, kun me olemme ensin jaksaneet paneutua sisällön ohella myös ulkoasuun.

  3. Voi voi, miten toivoisinkaan, että anonyymitkin jaksaisivat teititellä – ei nimittäin ole pelkän yhden ihmisen hengentuotteesta täällä kyse. Sanomiset on kyllä muuten herra/rouva/neiti Anonyymilla kohdallaan.

    Voin katella jotain ensiapua noihin tyylimääreisiin jossain vaiheessa lähiaikoina, näyttäis olevan suht simppeli homma ja koetan hoitaa duunin ohella jossain vaiheessa.

    Jos grafiikat haluaa viimeisen päälle viilata, niin kandee varmaan palkata joku jolla on aikaa ennen vuodenvaihdetta tosiaan paneutua projektiin. (Mutta ei sitä sakkkia, joka on tehnyt Vihreiden webbisivut!)

  4. Joo on epähetero… Toimisiko se, että vaan blogitekstien taustaväriä muuttaisi esim vaalean harmaaksi ja tekstin mustaksi. Siten kaupungin silhuetti jäisi mustaksi ja tausta oranssiksi.

  5. On tämä nyt huomattavasti silmäystävällisempi, vaikka tietty tyylikkyys meni ehkä pikapaikkauksessa pesuveden mukana. Tulevaisuudessa varmaankiin saadaan v’ähän aikaa ja hyvässä lykyssä ehkä rahaakin, että voidaan fiksata ulkoasusta sekä tyylikäs, että luettava.

    Itse visioin, että ylälaidan puun voisi muuttaa polkupuöräksi.

Vastaa