Rakennusviraston toimintasuunnitelma 2010

torstai, 17. joulukuuta 2009

Yleisten töiden lautakunta käsittelee tänään rakennusviraston vuoden 2010 toimintasuunnitelmaa. Suunnitelma on pääosin juuri sellainen kuin pitääkin. HKR on listannut hyviä kehittämistavoitteita, mm. virastojen välisen yhteistyön tehostamisen.

Yksi kehittämistavoite loistaa kuitenkin luonnoksesta poissaolollaan. Pyöräilyä ei vieläkään mielletä HKR:ssä liikennemuodoksi, joka pitää erottaa jalankulusta, vaan nämä kaksi tarpeiltaan täysin erilaista liikennemuotoa niputetaan edelleen kategorisesti yhteen ”kevyeksi liikenteeksi”.

Tämä hankaloittaa pyöräilyä merkittävästi kantakaupunkialueella. Suuresta ihmismäärästä johtuen pyöräily ja jalankulku onkin muualla pyöräilevässä Euroopassa erotettu toisistaan kantakaupungeissa.

Luonnoksen sivulla 11 lukee, että

Kevyen liikenteen kävely- ja pyöräilymahdollisuuksia lisätään kevyen liikenteen verkoston
täydentämisellä.

Pyrkimys lisätä ”kevyen liikenteen” väyliä on syytä määritellä vain kantakaupungin ulkopuolisia asuinalueita koskevaksi. Kantakaupunkiin tarvitaan nimenomaan toisistaan erotettuja väyliä.

Sivulla 31 puolestaan lukee:

Pyöräilyn ja jalankulun sujuvuutta sekä keskustan katuympäristön viihtyisyyttä lisäävät perusparannushankkeet

Jalankulun ja kevyen liikenteen olosuhteita parantavilla hankkeilla pyritään vähentämään autoliikenteen ruuhka- ja muita haittoja, parantamaan kaupunkiympäristön laatua ja torjumaan ilmastonmuutoksen pitkän aikavälin haittoja. Keskustan katuympäristön viihtyisyyden parantaminen tähtää myös kaupungin viihtyisyyden ja houkuttavuuden lisäämiseen. Samalla se tukee olennaisesti jalankulun ja pyöräilyn olosuhteiden parantamista.

Ilmaisu ”jalankulun ja kevyen liikenteen” on käsittämätön, mutta lisäksi koko kappaleesta paistaa läpi pyrkimys lisätä väyliä, ei pyöräilyä.

Pyöräilyn tilastollinen mittausperuste ei saa olla pyörätieverkoston kokonaispituus, vaan pyöräilyn kulkutapaosuus. Väyläkilometrit eivät lisää pyöräilyä lainkaan, vaan väyläkilometrien kasvattamisen sijasta on keskityttävä väylien laatuun, kunnossapitoon ja pyöräilyn kokonaisvaltaiseen huomioimiseen.

Helsingillä on vielä paljon tekemistä asian suhteen ja siksi HKR:n on syytä määrätä organisaationsa sisältä pyöräilyvastaava. Tätä on aiemmin esittänyt lautakuntamme puheenjohtaja, Jarmo Nieminen (kok).

Martti Tulenheimo

Kaupunginparantaja. Kaupunkifillarin perustaja. Tuottaja ja Helsingin polkupyöräilijät (HePo) ry:n järjestökoordinaattori. Helsingin kaupungin rakennuslautakunnan jäsen. Pyöräliiton varapuheenjohtaja.

Lisää tältä kirjoittajalta / Kotisivu

Kommentoi