Palautekanavia pyöräilyyn ja muuhun

keskiviikko, 26. marraskuuta 2008

Keskustelin tänään puhelimitse Heli Rantasen Helsingin kaupungin Talous- ja suunnittelukeskuksesta. Heli työskentelee projektipäällikkönä Kärkihankkeessa, joka pyrkii kehittämään verkkopohjaisia palaute- ja vaikuttamiskanavia.

Heliltä sain vinkin tutustua Urban Mediator alustaan, jonne voi kerätä palautetta ja kommentteja, jotka perustuvat paikkatietoon. Loin kokeeksi widgetin, jonka kautta voisi jättää kartalle pyöräilyyn liittyviä huomioita.

Toinen mielenkiintoinen esimerkki tulee New Yorkista, jossa toimii MyBikelane niminen palvelu, johon voipi kätevästi lähettää kuvia pyöräteille pysäköidyistä autoista ja sitä kautta nostaa tätä yleistä ongelmaa myös yleiseen tietoisuuteen. Sama palvelu on lansseerattu moniin muihinkin pääasiassa USA:n kaupunkeihin, mutta erityisesti NYCissä se on saavuttanut paikallisen pyöräilyväen suosion. Tänään New Yorkin MyBikelane-yhteisössä oli 1208 jäsentä, jotka olivat kirjoittaneet yhteensä 4040 postia.

Homman juju on siinä, että toistuvasti sääntöjä rikkovien ajoneuvojen rikelista kasvaa palvelussa. Tällä hetkellä ”johdossa” oli UPS:n pakettiauto rekisterinumerolla NY 51771 JW yhteensä 19 rikkomuksella.

Antti Poikola

Aktiivinen pyöräilyn edistäjä. Entinen Jyväskyläläinen ja nykyisin taas Helsinkiläinen paluumuuttaja.

Lisää tältä kirjoittajalta / Kotisivu

4 thoughts on “Palautekanavia pyöräilyyn ja muuhun

  1. Lähetin ehdotuksen, että MyBikelane laajentaisi Helsinkiin.

    —CLIP—
    Helsinki Finland,

    We have active group of bike activists in Helsinki:
    http://kaupunkifillari.blogspot.com/

    BR, Antti Poikola
    —CLIP—

    Vastaus tuli nopeasti…

    We will try to address your issue as quickly as possible.

  2. Helsingin kaupunki voisi ottaa käyttöön samanlaisen järjestelmän kuin olemassaoleva hiihtolatujen kunnosta kertova nettisivu. Ts, ain kun urakoitsija on aurannut tai hiekoittanut pyörätien, kartta päivittyisi ja kertoisi mitä on tehty ja milloin. Karttapohjalla voisi samoin näkyä milloin työnjohto on tilannut aurauksen, hiekoituksen tms. Yksittäiset tien käyttääjät voisi sitten antaa palautetta jos joku tienpätkä väitetään auratuksi ja hiekoitetuksi mutta käytännössä traktorilla oltaisi vain käyty ajamassa pyöränjäljet hankeen.

    Maksaisihan tämä syteemi, mutta oma vahva epäilykseni on että kevyen liikenteen väyliä hoidetaan osaksi Lokapojat -periaatteella, lasku lähtee mutta työt jää tekemättä.

  3. Kuulostaa hyvältä, enpä tiennyt moisesta käytännöstä. Samaa systeemiä voisi hyödyntää muuaallakin, kuin pyöräteillä talkoohengen nostattamiseen silloin, kun kaupungin aurausresurssit eivät vain yksinkertaisesti riitä. Seuraava idea on anonyymilta tutultani:

    ”Ajankohtainen aihe, josta aion antaa kaupungille palautetta, on katujen auraus ja hiekoittaminen. Jokainenhan ymmärtää, että se ei tällaisen myräkän oloissa hoidu. Ainakin Hertsikassa kadut ja jalkakäytävät ovat hengenvaarallisessa kunnossa. Asukkaat eivät enää hiekoita eivätkä lapioi lunta, koska asia siirrettiin tänä vuonna kaupungin hoitoon ja lasku tulee kotiin. Ehdotankin, että kaupunki toimittaa kaikille ok-talolle ja taloyhtiöille hiekoitushiekkaa ja ilmoittaa tekstiviestillä, milloin sen oma kapasiteetti on ylittynyt ja talkooapu on tarpeen. Näin kansalaiset ottavat taas vastuuta omasta kadunpätkästään ja heillä on myös välineistö sitä varten.”

  4. Hei Antti,

    Kiitos palautteestasi Urban Mediatorin sivulla. Vastaan myös täällä:

    Ensiksi olen täysin samaa mieltä kartan päällä ollessa hiiren scrollauksesta: se oli selvästi käytettävyysongelma ja olimme tietoisia tästä, valitettavasti ajan ja resurssien puute esti tekemästä tarvittavat muutokset (siihen tarvittiin syvempiä muutoksia Open Layerin puolella). Jos saamme mahdollisuuden tehdä uuden version UM:stä, huomioimme varmasti tämän. Sama koskee tekstieditorin ongelmia. Kiitos, että huomasit nämäkin ongelmat.

    Liittyen kommenttiisi RSS-feedistä kommentteja varten: sellainen on olemassa. Se näkyy jokaisen UM-sivun alareunassa, sekä pisteen että aiheen yhteydessä on Tilaa uutissyöte -linkki. Mitä tulee kommenttien määrän näyttämiseen pisteessä, esim. (linkki), niin asetukset voi muuttaa siten, että määrä näkyy. Tein sen juuri. 😉 Olisi selvästi hyvä tehdä tästä oletusasetus, koska tässä tapauksessa on ilmeistä, että unohdin kytkeä sen päälle!

    Lopuksi, widgeteistä: niille on esikatselu, josta voi katsoa, miltä widget näyttää; rullaa widget-sivun loppuun luotuasi sellainen. Voit sitten säätää Korkeus- ja Leveys -asetuksia haluamaasi kokoon. Dokumentti tästä toiminnallisuudesta on tässä (englanniksi / PDF) : http://mlab.taik.fi/urbanmediator/documents/UrbanMediatorInstructions_2008.pdf

    Huomasin myös, että loit widgetin ”Palaute” -aiheelle UM Helsinkiin. Voit myös luoda oman aiheen ja luoda aihetta varten uusia widgettejä. Voit nähdä (linkki) -sivulta luotujen aiheiden kirjon.

    Tutkimustyömme kannalta olisi hyvin mielenkiintoista keskustella lisää kanssasi pyöräilijäyhteisön tarpeista on-line -karttatyökalujen suhteen, erityisesti koska olen tekemässä väitöskirjaani kansalaisosallistumisen sähköisten työkalujen suunnittelusta, erityisesti koskien on-line -karttoihin liittyviä mahdollisuuksia. Voisinko ottaa sinuun yhteyttä suoraan sähköpostitse tai puhelimitse?

    yst. terv.

    Joanna
    joanna.saad-sulonen(at)taik.fi

Kommentoi