Jalankulkia ei kuule pyörää ennen kuin se viuhahtaa jo lujaa ohinja jakaus siirtyy … Espoossa pyörätiet mm. kehä 1 varrella on niin vaarallisia ja vauhti niin kova, että lastani mopolla kyyditessä ihan mopoille sallituilla pyöräteillä meinaan koko ajan jäädä fillaristien jalkoihin??? Onneksi mopot sentään kuulee!

Ajoradalla ajon turvallisuus saattaa osin johtua siitä, että siellä ajavat kokeneimmat pyöräilijät, mutta vain osittain. ”Suomalaisten 2-suuntaisten pyöräteiden ongelma on risteyksiin ns. väärästä suunnasta tulevan pyöräilyn vaarallisuus. Sivukadulta oikealle kääntyvät autot varovat etupäässä vasemmalta pääkatua tulevaa autoliikennettä ja unohtavat usein oikealta tulevat pyöräilijät.” Pyöräilyn suhteellinen turvallisuus ei parantunut sinä ajanjaksona, jolloin pyörätieverkosto pääosin rakennettiin.

Käytännössä kuitenkin mistä tahansa risteyksestä poistuessaan pyöräilijän täytyy olettaa että kaikki merkkaamattomat jalkakäytävät ovat jalkakäytäviä, ellei hänellä ole ennestään tiedossa että korttelin toisessa päässä on salliva merkki.

Näillä kahdella yksinkertaisille ohjeella pärjää jo todella pitkälle liikkuipa millä välineellä tahansa.

Olisi kiva noudattaa liikennesääntöjä pyörän selässä, mutta aina en uskalla leikkiä hengelläni pelkän periaatteen vuoksi.

Yksi sateinen päivä ajoin Liisankatua keskellä ajoväylää, kun takaa tuleva autoilija mielenosoituksellisesti koukaisi ihan likeltä ohi. Yrittäessäni väistää, liukui pyöräni kumoon märällä mukulakivellä. Toisen kerran valitsin jalkakäytävän. Poljin kävelyvauhtia kohti tien päässä häämöttävää pyörätien alkua ja koitin kiertää jokaisen jalankulkijan mahdollisimman kaukaa. Mitä ollakaan yksi kävelijä käveli päättäväisesti tahallaan kohti pyörääni niin, että lopulta horjahdin alas satulasta. ”Minun ei pitäisi joutua pelkäämään pyöriä tässä!” hän huusi. Ja kukahan lähinnä oli peloissaan. Sunnuntaipyöräilijälle on niin helppoa purkaa pahaa oloaan – nopeampi pyöräilijä tai autoilijahan ei esim. kuule valituksia.

Hyviä vinkkejä siis, mutta minustakin voisi kävelijät ja etenkin autoilijat passittaa asennekoulutukseen.

Ja kaikkea muuta täältä: http://www.lvk.fi/fi/

Jalkakäytäväpyöräilyn edes osittainen salliminen (tai jo siitä puhuminen) on typerintä pyöräilynedistämistä mitä tiedän. Kielletty mikä kielletty! ja jos pelottaa vaihda kulkumuotoa.

Ja mistä tunnistaa pyörätien? Pyörätien pitää näyttää pyörätieltä ja jalkakäytävän pitää näyttää jalkakäytävältä (esim. laatoituksen ansiosta). Ja juuri sen takia tämä mm. Helsingin innovaatio tehdä entisestä jalkakäytävästä yhdistetty pyörätie-jalkakäytävä, jotta saadaan ”turvallisuutta” ja ollaan (kilometri)tilastoissa hyviä aiheuttaa helvetillistä sekaannusta, kun hetken päästä kaikki jalkakäytävät näyttävät samalta, sai siinä ajaa tai ei. Liikennemerkkien tehtävä on paikata huonoa infraa. Hyvässä kaupungissa pystyy ajamaan ilman ensimmäistäkään liikennemerkkiä, koska katu ja siinä olevat ratkaisut viestivät kaiken.

Joka tapauksessa tyypillisellä pyörätiellä (tai jalkakäytävällä) ajaminen ei anna kovin kummoista suojaa törmäyksiltä moottoriajoneuvojen kanssa, koska pyöräilijän reitti risteää jatkuvasti sivuteiltä, pihoilta, pysäköintialueilta, parkkihalleista jne. tulevien ajoneuvojen kanssa. Kaksisuuntaiset pyörätiejärjestelyt ja pyöräilijän kannalta huonosti suunnitellut, rakennetut tai hoidetut risteykset lisäävät törmäysriskiä tällaisissa risteystilanteissa huomattavasti verrattuna ajoradalla ajoon.

Tietysti on olemassa joitakin reittejä, joilla jalankulkijat ja pyöräilijät on laitettu eritasoon moottoriajoneuvoliikenteen kanssa. Baana, keskuspuisto, radanvarsi ja Vantaanjoen varsi tulevat lähinnä mieleen. Useimmat jalkakäytävät eivät kuitenkaan ole tällaisia.

Johtuisiko se siitä, että kadulla ajavat eniten ne, jotka ajavat eniten. Jos sinne patistetaan kaikki pari kertaa kesässä polkevat mummot ja ukit, voi jälki olla pian erinäköistä. Eniten onnettomuuksia tapahtuu lapsille ja keski-ikäisille tai vanhemmille, jotka tuskin ajavat niin kovaakaan, että kadulla ajamiselle on tarvetta.

Kesällä pyöräily on myös tilastollisesti vaarallisempaa kuin talvipyöräily, vaikka kelit ovat paremmat. Go figure…

Linkki myös muihin päätöksiin http://www.hel.fi/hki/ksv/fi/P__t_ksenteko/P__t_stiedote

Muistaakseni tuossa tutkimuksessa pyöräilijän turvallisuuden kannalta selkeästi isoimmaksi ongelmakohdaksi todettiin pyörätien ja ajoradan risteykset. Tältä ongelmalta ei välty ajamalla jalkakäytävällä.

Ja oikealta tulevaa väistetään.

Ongelma on puuttuvat liikennemerkit, sillä kaikissa pyörätien risteyksissä ja muissa risteämäkohdissa pitäisi merkki löytyä. Ja vieläpä kaikkiin tarkoitettuihin kulkusuuntiin joko ominaan tai yhteisenä nuolilisäkilvellä varustettuna.

Kaikkein useimmin merkki puuttuu ’korttelin’ keskeltä, jossa tullaan T-risteykseen sivukadulta ja ylitetään pääkatu. Pääkadun varressa on pyörätie, mutta sitä ei voi tietää ennen seuraavaa isompaa risteystä.

Joissain harvoissa tilanteissa, kuten Bulevardilla, merkki on tarkoituksellisesti vain toiseen suuntaan. Pääsääntöisesti pyörätiet ovat kaksisuuntaisia.

Ainakin pari vuotta sitten merkinnät olivat yhtä selkeitä kuin tässä Google Mapsin kuvassa vuodelta 2009:

http://goo.gl/maps/1FuQ8