Posts Tagged ‘budjetti’

Pyöräilypoliittisen vuoden 2009 satoa tiistai, marraskuu 17th, 2009

Vuoden 2008 kunnallisvaalit järjestettiin 26. lokakuuta. Vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon ja moni pyöräilyyn liittyvä asia on liikkunut hiljalleen eteenpäin. Kaupunginvaltuutettu Ville Ylikahri toteaa blogissaan, että parasta koko vuodessa on ollut juuri pyöräilyn edistäminen, sillä pyöräilyasioissa on tekemisen meininki päällä. Toteamukseen on helppo yhtyä.

IMG_4798

Ville keräsi yhteen tämän vuoden edistysaskelia ja tässä poimintoja niistä:

• Hämeentien pyöräkaistoja käsitellään seuraavassa valtuuston kokouksessa, mutta jo kaupunginhallituksessa saimme lausunnon pyöräkaistoille myönteisemmäksi.

• Valtuustostrategiassa ja vuoden 2010 budjetissa mainitaan, että käynnistetään erillinen pyöräilyprojekti ja sen toteutusohjelma. Lisäksi pyöräteiden suunnitteluohje uusitaan. Tämä tarkoittaa, että kaupunki pistää uusiksi vanhentuneen pyöräteitä rakentavan koneistonsa.

• Pyöräilyväylien rakentamiseen lisättiin rahaa 2 miljoonaa euroa.

• Pyörien maksutonta kuljetusta lähijunissa kokeillaan ruuhka-aikojen ulkopuolella.

• Helsingin kaupunki on avannut pyöräilyä koskevan, kätevän palautekanavan osoitteessa fillarikanava.hel.fi.

• Makasiinipuistoon rakennetaan Villen valtuustoponnen edellyttämänä erillinen pyörätie, eikä jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden tarvitse taistella elintilasta, kuten aluksi pelättiin.

Pyöräilypoliittinen vuosi 2009 kuitenkin jatkuu ja tarkoituksenamme ei ole panna käsiä taskuun, vaan tehdä Helsingistä pala kerrallaan parempi pyöräilykaupunki.

Valtuusto hyväksyi pyöräilyprojektin torstai, marraskuu 12th, 2009

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi eilen kokouksessaan Vihreiden ryhmäponnen, jonka myötä valtuusto edellyttää, että vuoden 2010 aikana käynnistetään valtuuston strategiaohjelmassa päätetty pyöräilyprojekti ja sen toteutusohjelman, eli aluekohtaisen toimenpidesuunnitelman, laadinta.

Tämä tarkoittaa, että pyöräilyn kolme tärkeintä tavoitetta on nyt saatu nuijittua Helsingissä läpi poliittisin päätöksin. Kyseessä on merkittävä voitto pyöräilylle.

Aihetta juhlintaan ei silti ole ennen kuin päätökset alkavat kantaa hedelmää ja tuloksia rupeaa syntymään. Siihen mennee vielä jonkin aikaa, mutta jo saavutettujen tavoitteiden ansiosta vuodesta 2010 on joka tapauksessa tulossa pyöräilyn kannalta Helsingissä merkkivuosi.

Ensimmäinen tavoite, eli pyöräväylien suunnitteluohjeiden uusiminen, saatiin kirjattua budejttisopimukseen jo neuvottelukierroksella ja eilisen ponnen myötä kaksi jälkimmäistäkin tavoitetta siirrettiin valtuuston strategiapaperista ensi vuonna toteuttavien hankkeiden listalle.

Seuraavaksi aloitetaan tavoitteiden käytännön täytäntöönpano.

Tilanteen etenemisestä kerrotaan jatkossakin Kaupunkifillarissa.

Vuosi 2010 on pyöräilyn edistämisen virstanpylväs maanantai, lokakuu 26th, 2009

Pyöräväylien standardit kuntoon.

Pyöräilyn edistämisessä saavutettiin Helsingissä merkittävä läpimurto vuoden 2010 budjettineuvotteluissa. Budjettisopimukseen kirjattiin, että “pyöräilyn suunnitteluohjeisto uusitaan vuoden 2010 aikana.” Lauseen painoarvo on huomattavasti suurempi kuin asiaan vihkiytymätön arvaisi: pieneltä kuulostava detalji on tosiasiassa tärkeimpiä voittoja, joita pääkaupungissa on saavutettu pyöräilyn saralla vuosikymmeniin.

Pyöräilyn ongelmat ovat rakenteissa. Siksi rakenteita on muutettava, jotta pyöräilyn edellytykset saadaan Helsingissä kuntoon. Pyöräilyn keskeisin kompastuskivi on tähän asti ollut vanhentunut liikennesuunnittelufilosofia. Siihen perustuneiden suunnitteluohjeiden vuoksi pyöräilijät ja jalankulkijat on vuosikymmeniä ohjattu yhteisille väylille.

Pyöräily ja jalankulku ovat täysin eri nopeuksisia liikennemuotoja. Siksi niiden pakottamisesta samoille väylille on seurannut vain päättymätön konflikti. Samalla pyöräilijät on opetettu ajamaan jalkakäytävillä siellä, missä yhdistettyjä “kevyenliikenteen” väyliä ei ole. Ongelma on ymmärretty ympäri Eurooppaa jo pitkään. Suomi onkin viimeisiä maita, joissa vanhaa suunnitteluperinnettä yhä noudatetaan. Nyt tilanne saadaan onneksi viimein korjattua.

Kun ohjeisto ensi vuonna uusitaan, pyöräily ja jalankulku erotetaan Helsingissä käsitteellisesti toisistaan. Tämän ansiosta pyöräväylät suunnitellaan jatkossa kantakaupunkimaisilla alueilla siten, ettei pyöräilijöitä ja jalankulkijoita enää ohjata yhteisille väylille, vaan pyöräilijöille suunnitellaan liikennemuodon omat lähtökohdat huomioivat väylät. Tästä hyötyvät pyöräilijöiden lisäksi niin jalankulkijat kuin autoilijat ja joukkoliikenteenkin matkustajat.

Myös pyöräilyn status nousee Helsingissä. Budjettineuvotteluissa pyöräilyn määrärahoja korotettiin kaupunginjohtajan talousarvioesitykseen verrattuna kahdella miljoonalla eurolla. Tämä tarkoittaa miljoonan euron lisäystä vuosien 2008 ja 2009 määrärahoista.

Pyöräilylle painoa kaupungin budjetissa maanantai, lokakuu 12th, 2009

Moi!

Eilen päättyneissä Helsingin poliittisten ryhmien välisissä budjettineuvotteluissa muutettiin budjettiesitystä pyöräilyn suhteen seuraavilla tavoilla:

- pyörätieverkoston kehittämiseen lisättiin 2 miljoonaa euroa
- lisättiin kaupunkisuunnitteluviraston kohdalle kirjaukseksi, että kaupunkisuunnitteluvirasto tukee yhteistyössä muiden hallintokuntien kanssa toimia, jotka edistävät pyöräilyä. Pyöräilyn suunnitteluohjeisto uusitaan vuoden 2010 aikana. Tavoitteena on pyöräilyn lisääminen ja turvallisuuden edistäminen.

Eli tarkoituksena on nopeuttaa pyöräteiden ja -kaistojen rakentamista ja uudistaa koko tapa suunnitella pyöräväyliä. Taustalla on keskustelu siitä, että nykyisenkaltaiset yhdistetyt jalankulku- ja pyöräilyväylät (aka. kevyenliikenteen väylät) eivät ole paras ratkaisu ainakaan keskustan alueella. Jatkossa suunniteltaisiin pääosin sekä jalankulkijoista, että autoilijoista selkeästi erotettuja yksisuuntaisia pyöräteitä ja lisättäisiin myös pyöräkaistoja sinne, mihin muista liikennemuodoista kokonaan erotetut pyörätiet eivät mahdu.

Hieno konkreettinen edistysaskel!

Selkeästi sekä autoista, että jalankulkijoista erotettu yksisuuntainen pyöräväylä

Selkeästi sekä autoista, että jalankulkijoista erotettu yksisuuntainen pyöräväylä kuva: www.treehugger.com