Helsinki

Iloitsemme Helsingin pyöräilymäärärahojen korotuksesta

maanantai, 27. lokakuuta 2014

Helsingin kaupunginhallitusryhmät pääsivät tänään sopuun kaupungin talousarviosta vuodelle 2015. Pyöräväyliin investoidaan 9,5 miljoonaa euroa vuonna 2015.

Vuosien 2015-19 aikana Helsinki aikoo sijoittaa yhteensä noin 50 miljoonaa euroa pyöräilyn infrastruktuurin rakentamiseen.

Kaupunkifillarin toimitus iloitsee pyöräilyn määrärahojen tuntuvasta korotuksesta vaikeasta taloustilanteesta huolimatta.

Tämä on todella iso saavutus. Sen eteen on tehty hartiavoimin töitä kuusi vuotta. Tuntuu hyvältä, että vuosien työ alkaa vihdoin kantaa hedelmää ja että Helsingissä nähdään, miten tärkeää on investoida pyöräväylien laadun parantamiseen.

Vuonna 2015 rakennetaan mm. Lauttasaarentien pyöräkaistat ja käynnistetään pari vuotta jumissa olleiden Helsinginkadun, Mechelininkadun ja Runeberginkadun pyöräväylien rakennustyöt. Myös kaupunkilaisten kyselyissä kiireellisimpänä pitämän Hämeentien suunnittelun on määrä alkaa näinä kuukausina.

Tarkempia tietoja toteutettavista kaduista odotellaan Helsingin kaupungin rakennusvirastolta syksyn aikana.

Budjetti etenee seuraavaksi kaupunginhallituksen esittelyyn ja sieltä edelleen päätettäväksi kaupunginvaltuustoon.

Helsingin kaupungin talousarvioon voi tutustua täällä:
www.hel.fi/talousarvio

Martti Tulenheimo

Kaupunginparantaja. Kaupunkifillarin perustaja. Tuottaja ja Helsingin polkupyöräilijät (HePo) ry:n järjestökoordinaattori. Helsingin kaupungin rakennuslautakunnan jäsen. Pyöräliiton varapuheenjohtaja.

Lisää tältä kirjoittajalta / Kotisivu

One thought on “Iloitsemme Helsingin pyöräilymäärärahojen korotuksesta

  1. Hieno homma tokikin. Mutta. Tämä viiden vuoden 50 miljoonaa on edelleen hyvin vähän autoliikententeen investointitasoon verrattuna.

    Viimeisimpänä esimerkkinä pelkkä Keski-Pasilan Veturitie tulee maksamaan vähintään 120 miljoonaa. Eli reilut kaksi kertaa enemmän yhteen tienpätkään kuin viidessä vuodessa pyöräilyyn. Samalla kun kaupungin verojen maksajista reilusti yli puolet eivät aja autolla. Eli enemmistön verorahat tuhlataan vähemmistön turhanpäiväiseen päristelyyn.

Kommentoi