Yleinen

10 kuvaa Google street viewsta

lauantai, 13. helmikuuta 2010

Viimeaikoina on lehdissä kohistu, kun alastomia, juopuneita ja seksikaupan asiakkaita on näkynyt Googlen katukuvissa. Streetviewsta on kuitenkin merkittävää hyötyä pyöräilyn edistämisessä. Fillarikanavaa kehittäessämme olemme toistuvasti saaneet kaupungin virkamiehiltä palautetta, että kuvalliset viestit Fillarikanavassa ovat kaikkein hyödyllisimpiä.

Lisäsin kaksi uutta kuvallista viestiä ja 8 uutta kuvaa vanhoihin viesteihin Fillarikanavassa. Toistaiseksi ei ole vielä mitään katunäkymäintegrointia, vaan homma hoitui etsimällä viestiä vastaava paikka Googlestreetview’sta ja ottamalla kuvasta screen-capture, jonka voi lisätä Fillarikanavaan. Screencapture-kuvan lisäksi laitoin myös suorat (bit.ly lyhennetyt) streetview-linkit Fillarikanavan viesteihin. Otsikot johtavat Fillarikanavan viestiketjuihin, ja kuvasta pääsee suoraan katunäkymään.

1. Pyörätie päättyy auton konepeltiin (Sörkan rantatien ylikulkusilta)

Ylikulkusillalta laskee jyrkkä pyörätien alamäki suoraan huoltoaseman viereen autojen parkkipaikalle ja tielle.

Tämä kuva on likki Google streetview-palvluun, alempana on katunäkymä upotettu suoraan blogipostiin, mutta ne latautuvat hieman hitaammin.

2. Mainosteline Etelä-Espalla

Clearchannelin hieno uusi mainosteline on asennettu puolittain pyörätien päälle.

View Larger Map

3. Viiskulman ratikkapysäkin mukulakivikiskoyhdistelmä vaatii taiteilua kapearenkaisella

mm. Viiskulmassa korotetun pysäkin kohdalla on mukulakivikadulla vaikea tasapainoilla pysäkin ja kiskon välistä kaatumatta.


View Larger Map

4. Yksisuuntaisen salliminen Laivurinkadun mäkeen (kunhan lakimuutos voimaan)

Kunhan LVM:n lakimuutos menee läpi, niin tähän sopisi yksisuuntaisen vastakarvaan fillaroinnin salliminen


View Larger Map

5. Puskat peittävät näkymän huoltoaseman liittymässä (Sörnäisten Rantatie)

Vaarallinen paikka pyöräilijälle:autot kaasuttavat huoltoasemalta vauhdilla Sörn.rantatielle. Puskien poisto auttaisi näkyvyyttä molemmille.


View Larger Map

6. Fillarilaskuri aseman edessä Mikäs jännä fillarilaskuri tässä rautatieaseman edessä on?

7. Postitalon sumppu Pyörätie katkeaa jalankulkijoiden, taksien ja bussien yhteissumppuun tässä aseman kulmalla.

8. Pääskylänrinteen ja pääskylänkadun kulmaan töyssy, kun stop-merkki ei pysäytä Pääskylänkatu on alaspäin ajettuna vaarallinen: jyrkkä mäki, huono asfaltti, jossa aukkoja ja moukkuja.

9. Pysäkkikatos Sörnäisten rantatiellä blokkaa näkymät Pysäkkikatos hankala, koska kaventaa pyörätien. Katoksen mainoksen tilalle läpinäkyvä lasi että näkeee onko pysäkiltä joku astumassa eteen.

10. Liikennevalotolppa kapealla pyörätiettä (Pasilan aseman vieressä) Liikennevalopylväs jököttää kapealla ja kaksisuuntaiseksi tarkoitetulla pyörätiellä. Pasilansillan jatko on merkittävä poikittaisväylä.

Antti Poikola

Aktiivinen pyöräilyn edistäjä. Entinen Jyväskyläläinen ja nykyisin taas Helsinkiläinen paluumuuttaja.

Lisää tältä kirjoittajalta / Kotisivu

Kommentoi