Helsinki

Pyöräteille pysäköintiin on puututtava

lauantai, 28. marraskuuta 2009

IMG_1303

Petri Sipilä kertoo Helsingin polkupyöräilijät ry:n blogissa sattumuksesta kadulla, joka selvittää pitkälti, miksi kaupungin pysäköinnivalvojat eivät puutu autojen pysäköintiin ja pysäyttämiseen pyöräteillä ja jalkakäytävillä, vaikka sitä tapahtuu päivittäin ympäri kaupunkia.

Jos pysäköinnivalvojien laintuntemukseen ei kuulu tieto, että pyöräteille ja jalkakäytäville ei saa pysäköidä, heidän toimintaansa valvovan yleisten töiden lautakunnan on puututtava asiaan ja edellytettävä, että lain sisältö ja tarkoitus tehdään jokaiselle pysäköinnivalvojana työskentelevälle henkilölle täysin selväksi.

Pysäköinninvalvonnan tehtävä on huolehtia liikenteen sujuvuudesta. Käytännön elämässä pysäköinninvalvonta tuntuu unohtavan, että liikenne tarkoittaa myös pyöräilyä ja jalankulkua. Vai miltä näyttää?

Tieliikennelain 27 §:n 3. momentin mukaan pysäyttäminen ja pysäköinti on kielletty jalkakäytävällä, suojatiellä ja pyörätiellä sekä viiden metrin matkalla ennen suojatietä tai risteävää pyörätietä.

”Ajoneuvoa ei saa pysäyttää eikä pysäköidä sellaiseen paikkaan eikä siten, että siitä aiheutuu vaaraa tai että liikenne tarpeettomasti estyy tai häiriytyy.”

Lain mukaan ajoneuvon ”saa erityistä varovaisuutta noudattaen pysäyttää lyhyeksi ajaksi jalkakäytävälle ja pyörätielle ajoneuvoon nousemista, siitä poistumista, sen kuormaamista tai kuorman purkamista varten, milloin läheisyydessä ei ole käytettävissä muuta pysäyttämiseen sopivaa paikkaa ja pysäyttämiseen on pakottavia syitä.

Pysäytetty ajoneuvo ei kuitenkaan saa kohtuuttomasti haitata jalkakäytävällä ja pyörätiellä kulkemista. Kuljettajan on tällöin pysyteltävä ajoneuvonsa läheisyydessä ja tarvittaessa siirrettävä ajoneuvo paikkaan, jossa se ei häiritse muuta liikennettä.”

Lisäksi Helsingin kaduille on merkittävä riittävästi lastauspaikkoja liikkeisiin ja ravintoloihin tavaraa toimittavien autojen lastaamista varten. Tavarantoimittajat eivät suinkaan tuki pyöräteitä ja jalkakäytäviä ilkeyttään, vaan siksi, ettei kaupunkimme ole mieltänyt lastaamiseen tarvittavien paikkojen välttämättömyyttä.

Martti Tulenheimo

Kaupunginparantaja. Kaupunkifillarin perustaja. Tuottaja ja Helsingin polkupyöräilijät (HePo) ry:n järjestökoordinaattori. Helsingin kaupungin rakennuslautakunnan jäsen. Pyöräliiton varapuheenjohtaja.

Lisää tältä kirjoittajalta / Kotisivu

8 thoughts on “Pyöräteille pysäköintiin on puututtava

  1. Martti kirjoitti:
    ”Lisäksi Helsingin kaduille on merkittävä riittävästi lastauspaikkoja liikkeisiin ja ravintoloihin tavaraa toimittavien autojen lastaamista varten. Tavarantoimittajat eivät suinkaan tuki pyöräteitä ja jalkakäytäviä ilkeyttään, vaan siksi, ettei kaupunkimme ole mieltänyt lastaamiseen tarvittavien paikkojen välttämättömyyttä.”

    Tuon suhteen olen hieman pessimisti – tavarantoimittajat haluavat kiireen ja osittain laiskuudenkin takia päästä autoillaan niin lähelle kohdetta kuin mahdollista. Ruutukaavassa pieniä kivijalkaliikkeitä riittää, ja niinpä noita lastauspaikkoja tarvittaisiin joka kaupan eteen jotta niitä oikeasti myös käytettäisiin. Mutta varmasti asiaa voisi siitä huolimatta parantaa paljonkin.

  2. Kun niitä lastauspaikkoja rakennettaisiin, niin silloihan pysäköinninvalvojat voisivat sakottaa niitä, jotka ovat asenteeltaan ja käytökseltään mukamas etuoikeutettuja jalkakäytävien tukkijoita. Muutenkin tuntuu oudolta, että se haitta tuodaan aina jalankulkijoille/pyöräilijöille. Useissa maissa haitta muodostetaan toisille autoille. Pysäköidään joko kaistalle tai toisen auton rinnalle. Jalkakäytävälle ei ajeta, vaikka se olisi 10 metriä leveä. Muutoinkin lastipaikalle tipautetaan lava, jonka purkaa kauppiaat itse jalkakäytävältä ja kuorma-auto/pakettiauto jatkaa matkaa välittömästi. Joskus kuljettajat joutuvat vetämään pumppukärryllä kymmeniä metrejä liikkeen eteen lavan ja jälleen kauppias purkaa. Mutta siitäkään huolimatta kukaan ei ajele jalkakäytävillä. Asennemuutos olisi toivottava, samoin valvonta ja ennen kaikkea puuttuminen.

    Kyllä ne kuskit sitä ilkeyttä myös suorittaa. Eihän autot jalkakäytävällä olisi sinne tänne sekaisin. Siinä on ajateltu vain omaa etua.

  3. MyBikeLane.com / Helsinki (1 posts, 5 members)
    http://helsinki.mybikelane.com/

    MyBikelane was conceived after repeated frustration at having to dodge cars illegally parked in the bike lanes. Several near crash experiences as a result of people too lazy to find valid parking motivated me to build this site.
    MyBikelane is built on the notion that:

    * Cyclists are sick of having to dodge cars and trucks using the bikelane illegally.
    * These illegally parked cars force cyclists into traffic, making their commute more dangerous.
    * Those cyclists have cameras or cell phones w/ cameras.
    * Using the power of the community, we can hopefully make the problem more obvious and get the city to do something about it.
    * This makes it safer to cycle for fun or to commute.

    How MyBikelane works:

    * You the cyclist see a car parked illegally.
    * You snap a picture, taking care to capture the license plate of the vehicle and proof that the vehicle is parked illegally.
    * You upload the photo, tell us when and where the incident occurred and the license plate info.
    * We make the site available to media, city officials, and the web to show the problem.

  4. Göteborgissa – jota mielelläni käytän esimerkkinä kaupunkina, josta Helsingin olisi syytä omaksua paljon hyviä käytäntöjä, joilla asukkaiden elämänlaatua parannetaan helposti – lastauspaikkoja on katujen varsilla huomattavia määriä.

    Tarvitsemme sellaisia myös Helsinkiin. Tietenkään niitä ei voi olla joka kaupan ja kuppilan edessä, mutta tällä hetkellä kaupungissamme on arviolta muutama kymmenen lastaamiseen tarkoitettua pysäköintipaikkaa.

    Tämä on selkeä puute maailman desgin-pääkaupungiksi valitun Helsingin suunnittelussa, joka pitää korjata.

  5. Olipa kerran väärin pysäköityjen suomalaisten autojen kuvia esittelevä sivusto http://parkkiruutu.evvk.com/
    Tietosuojavaltuutettu otti tiukkasanaisesti yhteyttä, että rekisterinumero on henkilötieto ja kasa valokuvia sellaisista henkilötietorekisteri, jonka pitämiseen tarvitaan rekisteriseloste sekä perusteltu syy tallentaa mainittuja henkilötietoja.

    Hophop suttaamaan rekisterinumerot…

  6. Kiitos tästä huomiosta. Flickrissä olevan sarjan kuvista on nyt rekisterinumerot raksittu yli tässä kirjoituksessa olevaa kuvaa lukuun ottamatta. Tämän kirjoituksen kuva on esillä puhtaasti journalistisia tarkoituksia varten.

    Tuhansista muista kuvistani en todellakaan rupea rekisterinumeroita suttaamaan.

  7. Ai että henkilörekisterilakiin sitä vedottiin siinä parkkiruutusivustossa…

    Suomen henkilörekisterilaki on siitä hauska, että perustelluksi syyksi tallentaa henkilötietoja riittää yleisen tulkinnan mukaan, että rekisterinpitäjä pystyy perustelemaan rekisterin käytön — ei suinkaan kohteena olevien henkilöiden tarpeiden vaan — rekisterinpitäjän oman (liike)toiminnan tarpeiden kannalta. (Kuronen 1998 http://www.sitra.fi/julkaisut/tietoyhteiskunta/sitra174.pdf?download=Lataa+pdf)

    Ei kun firma pystyyn vaan, joka kerää kuvia parkituista autoista ja myy maksullisia premiumjäsenyyksiä sivustolle, niin kyseinen tietosuojavaltuutettu on tyytyväinen.

    Muistaakseni parkkiruutusivusto oli minun makuuni hieman turhan provokatiivinen, mutta tietyissä rajoissa kannatan pientä kansalaistottelemattomuutta yleisen edun nimissä.

Kommentoi