Pyöräilylle painoa kaupungin budjetissa

Moi!

Eilen päättyneissä Helsingin poliittisten ryhmien välisissä budjettineuvotteluissa muutettiin budjettiesitystä pyöräilyn suhteen seuraavilla tavoilla:

- pyörätieverkoston kehittämiseen lisättiin 2 miljoonaa euroa
- lisättiin kaupunkisuunnitteluviraston kohdalle kirjaukseksi, että kaupunkisuunnitteluvirasto tukee yhteistyössä muiden hallintokuntien kanssa toimia, jotka edistävät pyöräilyä. Pyöräilyn suunnitteluohjeisto uusitaan vuoden 2010 aikana. Tavoitteena on pyöräilyn lisääminen ja turvallisuuden edistäminen.

Eli tarkoituksena on nopeuttaa pyöräteiden ja -kaistojen rakentamista ja uudistaa koko tapa suunnitella pyöräväyliä. Taustalla on keskustelu siitä, että nykyisenkaltaiset yhdistetyt jalankulku- ja pyöräilyväylät (aka. kevyenliikenteen väylät) eivät ole paras ratkaisu ainakaan keskustan alueella. Jatkossa suunniteltaisiin pääosin sekä jalankulkijoista, että autoilijoista selkeästi erotettuja yksisuuntaisia pyöräteitä ja lisättäisiin myös pyöräkaistoja sinne, mihin muista liikennemuodoista kokonaan erotetut pyörätiet eivät mahdu.

Hieno konkreettinen edistysaskel!

Selkeästi sekä autoista, että jalankulkijoista erotettu yksisuuntainen pyöräväylä

Selkeästi sekä autoista, että jalankulkijoista erotettu yksisuuntainen pyöräväylä kuva: www.treehugger.com

avatar

About Antti Poikola

Aktiivinen pyöräilyn edistäjä. Nykyisin asun Jyväskylässä, mutta Helsingissä pyöritän edelleen www.fillarikanava.fi -palvelua.
This entry was posted in Uncategorized and tagged , . Bookmark the permalink.

3 Responses to Pyöräilylle painoa kaupungin budjetissa

  1. avatar Esko Lius says:

    Huomasitteko muuten, että kaupunginjohtajan budjettiehdotuksessa oli ensin otettu noin miljoona pois pyöräteiden osalta? Viime vuonna käytettiin 3,0 ja tänä vuonna 2,8 miljoonaa. Nyt esitys oli 1,9 miljoonaa.

    Korotuksen jälkeen tälle momentille on 3,9 miljoonaa. Se on enemmän kuin viime vuosina, mutta kahden miljoonan sijasta on reilumpaa puhua miljoonan lisäyksestä.

  2. Pingback: Tulenheimo » Blog Archive » Vuosi 2010 on pyöräilyn edistämisen virstanpylväs

  3. Pingback: Vuosi 2010 on pyöräilyn edistämisen virstanpylväs « Kaupunkifillari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>