Turvattomuus ja turvattomuuden tunne

perjantai, 14. marraskuuta 2008


Tämän aamun Hesarissa oli taas juttua
kaikille Helsingin pyöräilyasioista kiinnostuneille jo valitettavan tutuksi tulleesta vuonna 2006 Munkkiniemessä tapahtutuneesta onnettomuudesta, jossa pyöräilijä menehtyi jäätyään bussin yliajamaksi.

Suurin pyöräilyn turvallisuutta todellisuudessa heikentävä seikka on, ettei pyöräilijä voi nykyisellään koskaan luottaa siihen, että oikealle käännyttäessä pyörätien ylittävät kuljettajat noudattaisivat väistämisvelvollisuuttaan. Tähän on muutamia syitä:

-Polkupyörä on pieni ja suhteellisen nopea ja siten hankalasti havaittava. Tähän auttaisi ainakin näin syyspimeillä mm, että pyöräilijät käyttäisivät aktiivisemmin valoja ja heijastimia.

-Valoisaa ja hyvin näkyvääkään pyöräilijää ei kuitenkaan havaita, ellei kuljettajat autokoulun oppien mukaisesti kiinnittävä erityistä huomiota siihen mahdollisuuteen, että pyörätielläkin saattaa joku liikkua. Peileihin on muistettava katsoa ja päätäkin sopii pyörittää kuolleen kulman tarkastamiseksi. Tähän auttaa se, että pyöräilijöiden määrä liikenteessä yleistyy, jolloin autoilijat tottuvat pyöräilijöihin ja oppivat huomioimaan meidät liikenteessä. Tätä trendiä havainnollistaa seuraava lainaus Helsingin liikenteenohjauksen sivuilta:

Syksyllä länsipuoleisen pyörätien käyttäjämäärä lisääntyi olennaisesti, koska itäpuoleinen pyörätie poistui käytöstä. Tämä ei kuitenkaan ole näkynyt kielteisesti onnettomuustilastoissa, koska pyöräilijöiden suuri määrä sinänsä aiheuttaa sen, että oikeaan kääntyvien autojen kuljettajat ottavat pyöräilijät paremmin huomioon verrattuna tilanteisiin, joissa pyöräilijät ovat ”harvinaisempia”

Eräissä keskusteluissa on myös ilmennyt joidenkin autoilijoiden tietämättömyys pyöräilijöihin kohdistuvasta väistämisvelvollisuudesta. Yleisesti kuitenkin arvioisin autoilijoiden tuntevan liikennesäännöt, enkä epäile, että niitä tässä asiassa tahallisesti rikottaisiin. Luvattoman usein risteykset on suunniteltu siten, ettei autoilijalle ole intuitiivisesti selvää, että hänellä on tilanteessa väistämisvelvollisuus. Tähän epäkohtaan Helsingin polkupyöräilijät ovat jo pitkään pyrkineet saamaan muutosta. Munkkiniemen tapaus kuitenkin traagisesti osoitti sen, että vasta vakava onnettomuus saa kaupungin liikennesuunnittelun havahtumaan. Ramsaynrannan liikennejärjestelyitä muutettiin 2006 tapahtuneen onnettomuuden jälkeen (Polkija lehti 1/2007 s. 4).

Todellinen pyöräilijöiden turvallisuus liikenteessä paranee, kun pyöräilijöiden määrä liikenteessä lisääntyy. Määrän lisääntymisen esteenä taas on turvattomuuden tunne, joka kumpuaa monista muista seikoista. Esimerkiksi ajoradalla oikeassa laidassa ei uskalleta ajaa turvattomuuden tunteen takia, vaikka todellisuudessa onnettomuuksia joissa auto törmäisi ajoradalla liikenteen seassa ajavaan pyöräilijään ei juurikaan tapahdu. Yleiseen käsitykseen pyöräiluyn turvallisuudesta vaikuttaa mm. tämänaamuinen uutisointi kuolemaan johtaneesta pyöräonnettomuudesta.

Aiempia liikenneturvallisuuteen liittyviä kirjoituksia Kaupunkifillarissa:
20. Lokakuuta 2008 Törmäyskurssilla
8. Lokakuuta 2008 Pyöräilijän turvallisuus
6. Lokakuuta 2008 Liikenneturvakin kampanjoi kunnallisvaaleissa
23. Syyskuuta 2008 Pyöräilijät rohkeammin autokaistoille
7. Syyskuuta 2008 Säädöksiä pyörien ajovaloista muutettava ja valvottava

Antti Poikola

avatar

Aktiivinen pyöräilyn edistäjä. Entinen Jyväskyläläinen ja nykyisin taas Helsinkiläinen paluumuuttaja.

Lisää tältä kirjoittajalta / Kotisivu

2 thoughts on “Turvattomuus ja turvattomuuden tunne

Vastaa